Keskuskauppakamari: Yhdysvaltojen presidentinvaalit ovat ratkaisevat ilmastopolitiikan kannalta
Yhdysvaltain presidentinvaalit vaikuttavat ilmastoon enemmän kuin mitkään muut vaalit lähitulevaisuudessa, sillä erot ehdokkaiden välillä ovat niin suuret. Vaalit ajoittuvat kriittiseen hetkeen, sillä ilmastonmuutoksen hillintä 1,5 asteeseen edellyttää maailman päästöjen kääntämistä tiukkaan laskuun 2020-luvun aikana, arvioi Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Teppo Säkkinen kirjoituksessaan linkki.

Yhdysvaltojen presidentin merkitys ilmastolle on kiistaton. Yhdysvallat on toiseksi suurin päästölähde maailmassa ja sen politiikka vaikuttaa kansainvälisiin ilmastoneuvotteluihin sekä puhtaiden teknologioiden kehitykseen.
”Trump aikoo jättää Pariisin ilmastosopimuksen toistamiseen, mikäli tulee valituksi. Tämä olisi syvä takaisku kansainvälisille ilmastoneuvotteluille. Yhdysvaltain astuminen taka-alalle voisi toisaalta kirittää muita suurvaltoja ottamaan tilaa, kuten Trumpin edellisellä kaudella, ” toteaa Säkkinen.
Esimerkiksi Kiinan presidentti Xi Jinping täytti Trumpin jättämää tyhjiötä julkistamalla Kiinan hiilineutraaliustavoitteen YK:n yleiskokouksessa 2020.
YK-neuvotteluiden lisäksi Trumpin valinta hyydyttäisi Kiinan ja Yhdysvaltain kahdenväliset ilmastoneuvottelut ja ilmastoyhteistyön suurten talouksien G7- ja G20-ryhmissä.
Yhdysvaltain liittovaltion ilmastopolitiikassa Kamala Harris edustaisi jatkuvuutta Bidenin hallinnon ilmastopäätöksille, jotka toivat Amerikan EU:n rinnalle päästövähennyksissä. Trump taas purkaisi voimalla ilmasto- ja ympäristösääntelyä. Säkkinen arvioi kuitenkin, että Trumpin valinta ei pysäyttäisi kokonaan ilmastotyötä Yhdysvalloissa.
“Trumpin valinta siirtäisi ilmastotoimet osavaltioiden varaan. Esimerkiksi yksin Kalifornia on maailman suurimpia talouksia, ja sillä on oma päästökauppajärjestelmä ja tiukat autojen päästöarvot. Uusiutuvan energian tuotanto kasvaa myös republikaanijohtoisissa osavaltioissa.”
Myös yritysten rooli korostuisi. “Amerikkalaiset edelläkävijäyritykset jatkaisivat ilmastoratkaisujen kehittämistä, sillä niille on joka tapauksessa suuret markkinat kotimaassa ja maailmalla.”
Presidentti Bidenin ilmastotoimet nojaavat pääosin kepin sijaan porkkanaan, erityisesti 370 miljardin dollarin IRA-paketin tukiin puhtaan energian ja teknologioiden investoinneille. Vaikka Trump ja republikaanien ideologit ovat ajaneet IRA:n kumoamista, tämä ei välttämättä toteudu.
“IRA-lainsäädännön kumoamiseen ei riitä presidentin asetus, vaan se edellyttäisi enemmistöä sekä edustajainhuoneessa että senaatissa. Bidenin tuista jopa 80 prosenttia on mennyt investointihankkeisiin republikaaniedustajien vaalipiireissä. Tosipaikan tullen oman alueen työpaikat voivat mennä ideologian edelle. Kumoamista todennäköisempää on, että IRA-tuet joko jatkuvat Harrisin johdolla, tai eri nimellä ja painotuksilla Trumpin kaudella.”
Jatkoa puoltaa myös, että IRA-tuet on suunniteltu haastamaan Kiinan puhtaiden teknologioiden johtoasemaa. Esimerkiksi Kiinassa valmistetut sähköautot ja akut on rajattu tukien ulkopuolelle. Tiukka Kiina-politiikka on suosittua molemmissa pääpuolueissa.
Euroopassa kannattaa varautua tukikilpailun jatkumiseen vaalin tuloksesta huolimatta
Euroopan näkökulmasta IRA-tuet ovat vääristäneet kilpailua esimerkiksi sähköauto- ja akkutehtaiden sijoittumisesta. Tämä on näkynyt myös Suomessa, kun norjalaisyhtiö Freyr laittoi Vaasan akkuhankkeen jäihin keskittyäkseen investointiin Yhdysvaltain Georgiassa.
”Euroopassa kannattaa varautua tukikilpailun jatkumiseen vaalin tuloksesta huolimatta. Vaikka Yhdysvaltain tuet ovat reilun kilpailun kannalta karvas pala, ilmaston kannalta niiden jatkuminen olisi kuitenkin parempi vaihtoehto”, sanoo Säkkinen.
“Harrisin valinta parantaisi todennäköisyyttä onnistua Pariisin sopimuksen tavoitteissa, koska Yhdysvaltain rooli on niin keskeinen. Trumpin valinnan myötä menetettäisiin kriittisiä vuosia. Yhdysvalloissa ilmastotyö hidastuisi, mutta jatkuisi kuitenkin osavaltioiden ja yritysten vedolla,” Säkkinen summaa vaalien merkitystä ilmastolle.
Lue Säkkisen tarkempi analyysi “Kolme asiaa, joihin Yhdysvaltain presidentinvaalit vaikuttavat ilmastossa” Keskuskauppakamarin blogista.
Yhteyshenkilöt
Teppo SäkkinenJohtava asiantuntija, elinkeino- ja ilmastopolitiikka
Puh:050 516 2868teppo.sakkinen@chamber.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kauppakamarikysely: Vientiyritysten odotukset tulevalle vuodelle myönteisimmät vuosiin – Saksan miljardiluokan investointien toivotaan vauhdittavan vientiä26.12.2025 06:55:00 EET | Tiedote
Kauppakamarien vientiyrityksille suunnattuun kyselyyn vastanneista yrityksistä 66 prosenttia odottaa viennin kasvavan vuonna 2026. Vuosi sitten vastaavaan aikaan kasvua seuraavalta vuodelta odotti 60 prosenttia vientiyrityksistä. Odotukset tulevasta vuodesta ovat positiivisimmat sitten vuoden 2022, jolloin vastaava kysymys esitettiin kyselyssä ensimmäisen kerran. Erityisesti Saksan miljardiluokan investointeihin infra-, digitalisaatio- ja puolustussektoreille asetetaan toiveita viennin ajuriksi myös Suomessa.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Heikko kysyntätilanne nostaa työttömyyttä yhä synkempiin lukemiin – luvut murheellisia23.12.2025 08:48:57 EET | Tiedote
Marraskuun työllisyystilastot olivat odotuksiakin heikompia työttömyyden osalta. ”Edelleen silti pätee, että osasyy korkealle työttömyydelle on työvoiman tarjonnan korkea taso, mikä on lähtökohtaisesti myönteinen asia”, sanoo Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.
Isännöinnin eettinen neuvosto on suositellut kahdeksassa tapauksessa varoitusta ja seitsemässä huomatusta22.12.2025 14:00:00 EET | Tiedote
Isännöinnin eettinen neuvosto on saanut kahden toimintavuotensa aikana yhteensä 36 lausuntopyyntöä. Näistä 19:stä on annettu lausunnot. Neuvosto on suositellut kahdeksassa tapauksessa varoitusta, seitsemässä huomautusta, kolmessa lausunto on ollut vapauttava ja yhtä ei otettu käsittelyyn.
Keskuskauppakamari: Näin ensi vuoden verotuksen muutokset vaikuttavat palkansaajiin ja työnantajiin22.12.2025 06:55:00 EET | Tiedote
Ensi vuoden verotukseen tulee merkittäviä muutoksia, jotka on hyvä tiedostaa etukäteen. Monen palkansaajan verotus kevenee, mutta samalla työntekijöiden työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeus poistuu ja sähköautojen latausetu muuttuu veronalaiseksi. Lisäksi ensi vuodesta alkaen työnantaja saa korvata työntekijän oikeudenkäyntikulut verovapaasti. Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala kertoo ensi vuoden veromuutosten voittajat ja häviäjät.
Kiinteistöalalle 211 uutta LKV- ja LVV-välittäjää - kokelaita vähemmän kuin viime vuonna20.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Vuonna 2025 Suomessa laillistettiin 175 uutta kiinteistövälittäjää (LKV) ja 36 vuokrahuoneistojen välittäjää (LVV). Sekä osallistujia että hyväksytysti kokeen läpäisseitä oli hieman vähemmän kuin edellisvuonna. Huono markkinatilanne näkyy myös kokelasmäärissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme