Ismo Kokko: ”Menossa ovat vaaran vuodet työntekijöiden oikeuksien kannalta”
- Ehkä olemme alkaneet pitää monia asioita työehdoissa ja työelämässä itsestäänselvinä. Olisi ikävää, jos tähän havahdutaan niin, että joudutaan menemään pohjakosketuksen kautta, AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko linjasi Valkeakoskella.
Valkeakoskella Työväen Musiikkitapahtuman yhteiskunnallisessa osuudessa 27. heinäkuuta puhuttiin ammattiliittojen tulevaisuudesta Suomessa ja Euroopassa. Mitkä ovat ay-liikkeen kohtalon kysymykset?
Tilaisuudessa puhunut AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko korostaa jalkatyötä. Ammattiyhdistysliikkeen menestyminen on kiinni siitä, että ihmisiä tavoitetaan henkilökohtaisella tasolla.
- Ilmaiseksi ei saada mitään, Kokko toteaa.
Jäsenet odottavat SAK:n tuoreen tutkimustiedon mukaan ammattiliitoilta perusasioita eli sitä, että työehdot ja palkkataso pysyvät. Nyt Suomeen on syntynyt yhteiskunnallinen ympäristö, jossa pyritään hajottamaan mahdollisuuksia, että ammattiliitot voisivat tehdä ja toteuttaa perustehtäväänsä.
Poliittinen ympäristö on muuttunut järjestäytymistä vastustavaksi. Maassa harjoitettavalla yleisellä politiikalla on nyt toisenlaista vaikutusta kuin aiemmin. Vaaleissa äänestämisen merkitys korostuu entisestään myös työmarkkinoilla.
- Kaikilla portailla on tehtävä enemmän työtä, että ihmiset järjestäytyvät. Ja miten siihen ammattiliitoissa käytännössä vastataan - on palattava perusasioihin, jalkatyöhön työpaikoilla, AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko linjaa.
Niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassa mennään eri suuntaan kuin Suomessa.
- Se on hurjaa, kun EU:ssa komission johdolla on tehty monia direktiivitason uudistuksia, jotka hyödyttävät työntekijöitä. Samaan aikaan jenkeissä presidentti kehuu ammattiliittoja ja painottaa järjestäytymisen merkitystä. Meillä Suomessa kuljetaan poliittisesti täysin eri suuntaan, mitä ei ehkä nähdä.
Kokko näkee, että menossa ovat todelliset vaaran vuodet - siihen vastataan niin, että joka tasolla on tehtävä enemmän töitä työntekijöiden aseman ja oikeuksien puolesta. Muualla Euroopassa seurataan todella tarkasti, mitä Suomessa tapahtuu - ja ollaan siitä huolissaan.
Yhteyshenkilöt
Ismo KokkopuheenjohtajaAuto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
Puh:+358 40 732 5375ismo.kokko@akt.fiSini SilvànviestintäpäällikköAuto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
Puh:+358 44 412 3009sini.silvan@akt.fiLinkit
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry on n. 40 000 jäsenen ammattiliitto ja vahva edunvalvoja. Liiton jäsenet työskentelevät autoliikenne-, ahtaus-, säiliöauto- ja öljytuote-, matkailu-, huolinta- ja liikenneopetusaloilla sekä huoltokorjaamoissa, terminaaleissa ja lentokoneiden matkustamoissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
Finnish Transport Workers’ Union AKT’s collective agreement negotiations are concluded6.6.2025 10:52:43 EEST | Tiedote
Finnish Transport Workers’ Union AKT’s collective agreement negotiations are concluded. AKT’s Executive Committee approved its last collective agreement on 2 June. All agreements were reached through negotiations.
AKT:n sopimuskierros maalissa5.6.2025 09:27:45 EEST | Tiedote
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n työehtosopimuskierros on saatu päätökseen. AKT hyväksyi hallituksessaan viimeisen työehtosopimuksensa 2. kesäkuuta. Kaikki sopimukset syntyivät neuvotteluteitse.
AKT sai työehtosopimuksen Finnairin matkustamohenkilökunnalle22.5.2025 17:43:38 EEST | Tiedote
Palvelualojen työnantajat Palta ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ovat hyväksyneet neuvottelutuloksen Finnairin matkustamohenkilökunnan työehtosopimukseksi.
Seuraavan hallituksen tehtävänä pistää vientimalli uusiksi21.5.2025 13:08:15 EEST | Tiedote
AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko vaatii Suomen seuraavaa hallitusta purkamaan vientimallin ja sen aiheuttaman pattitilanteen. Nyt on nähty vientimallin nollasummapeli: työehtoja ei voida kehittää. Myös valtakunnansovittelijan kädet on sidottu noudattamaan työnantajien tahtoa.
AKT:lle neuvottelutulos Finnairin matkustamohenkilöstön työehtosopimuksesta19.5.2025 23:05:52 EEST | Tiedote
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT on saavuttanut 19.5. neuvottelutuloksen työehtosopimuksesta Finnairin matkustamohenkilöstölle. Neuvottelut kestivät noin viisi ja puoli kuukautta, mikä kertoo niiden vaikeustasosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme