Suomalaisnaisen hurja tositarina syvältä Afrikasta
30.7.2024 08:33:00 EEST | Atena | Tiedote
Leena Hirvosen ja Katariina Laurilan Heimopäällikön morsian pyyhkäisee lukijan kertaheitolla helteiseen Afrikkaan. Elämänmakuinen uutuuskirja kertoo rohkeudesta tavoitella omannäköistään elämää, vastoinkäymisiä kaihtamatta.

Kun Katariina Laurila laskeutuu Dar es Salaamin lentokentälle Tansaniassa, hän pursuu optimismia ja kuvitelmia kehitysyhteistyöstä Afrikassa – maanosassa, josta hän on pitkään unelmoinut. Tansania tempaiseekin suomalaisnaisen mukaansa, mutta eri tavalla kuin hän on kuvitellut.
Heimopäällikkö astuu hänen elämäänsä hopeanvärisissä housuissaan. Alkaa myrskyisä rakkaustarina, jossa törmäävät yhteen niin kulttuurit kuin voimakkaat persoonallisuudetkin. Suomalais-tansanialainen pari asettuu Dar es Salaamiin, mutta arki on kaikkea muuta kuin seesteistä: välillä metsästetään putkimiestä, kun taloon ei tule vettä, toisinaan taas Katariina etsii miestään ympäri maata, kun tätä epäillään ryöstöstä. Koettelemusten keskellä suomalainenkin saa opetella tansanialaista rentoa asennetta.
Myös kehitysyhteistyön todellisuus iskee vasten kasvoja. Koulujen rakentamiseen tarkoitetut rahat valuvat välikäsien taskuun, eikä rahojen perään kyselemistä katsota hyvällä. Onneksi Katariina löytää merkityksen hiv-valistuksesta ja ryhtyy kiertämään teatteriseurueineen kylissä kertomassa viruksen tarttumisesta, josta edelleen leviää väärää tietoa. Uusi ura kuitenkin jo odottaa: Katariina nousee Tansanian ja Ugandan merkittävien mediayhtiöiden laadusta ja ohjelmista vastaavaksi johtajaksi ja nostaa julkisuuteen tulevia tähtiä, kuten vapaustaistelija Bobi Winen.
Heimopäällikön morsian on vauhdikas, koskettava ja silmiä avaava rakkaustarina, joka näyttää viihdyttävällä tavalla kahden kulttuurin erot mutta nostaa myös esiin kehitysyhteistyön ongelmakohtia.
Leena Hirvonen on toimittaja ja mediastrategi, jolta on aiemmin ilmestynyt kirja Kirurgina Ruandassa (Seppo Salmisen kanssa). Katariina Laurila on Afrikassa ja Yhdysvalloissa asunut psykologi, toimittaja ja teatterintekijä, joka on kirjoittanut Kodin Kuvalehteen suosittua kolumnia ”Minun Afrikkani”.
Heimopäällikön morsian on arvostelu- ja käsittelyvapaa 15.8.2024. Teos ilmestyy painettuna, e-kirjana sekä Johanna Kokon lukemana äänikirjana.
Pdf-vedokset, haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet: adele.couavoux@otava.fi
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxMarkkinointi- ja viestintäpäällikköOtava
Tietokirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Atena on osa Otava-konsernia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Atena
Sitten purjehdimme pohjoiseen -uutuuskirjan englanninkieliset oikeudet on myyty18.3.2026 12:48:15 EET | Tiedote
Sohvi Kangasluoman Sitten purjehdimme pohjoiseen -kirjan maailmanlaajuiset englanninkieliset oikeudet on myyty brittiläiselle Firefinch-kustantamolle. Sopimuksen neuvotteli Ahlbäck Agency. Kiehtova tietokirja purjeveneessä asuvan pariskunnan matkasta pohjoisilla alueilla pohtii ilmastokriisin todellisuutta ja Arktiksen asemaa maailmanpolitiikan näyttämöllä.
Uutuuskirja purkaa noitavainojen myytit ja paljastaa joukkovainojen logiikan13.3.2026 11:57:17 EET | Tiedote
Noitavainot eivät syntyneet takapajuisilla syrjäseuduilla vaan Euroopan sivistyksen keskuksissa, kirkon ja oppineiston piirissä. Marko Nenosen uutuuskirja Paholaisen salaliitto purkaa myytit noitavainojen synnystä ja osoittaa, että vainojen logiikka elää yhä yhteiskunnassamme.
Miltä tuntuu olla sosiopaatti?12.3.2026 13:17:30 EET | Tiedote
Millainen on sosiopaatin mieli sisältäpäin? Amerikkalainen psykologian tohtori ja kahden lapsen äiti Patric Gagne kertoo siitä omakohtaisesti omaelämäkerrassaan Minä olen sosiopaatti, josta tuli nopeasti kansainvälinen bestseller.
Uusi kotimainen tähtiopas johdattaa astrologian kiehtovaan maailmaan2.3.2026 10:29:13 EET | Tiedote
Marika Laijärven uutuusteos Tähtioppaasi – Vuodenkierto aurinkomerkkien valossa tarjoaa inspiroivan ja käytännönläheisen matkan astrologian maailmaan.
Stressaako? Kokeile näitä uutuuskirjan niksejä!27.2.2026 09:34:43 EET | Tiedote
Kaksi asiantuntijaa, äiti ja tytär, ovat koonneet Pieneen stressinpurkukirjaan tutkitusti toimivaa hätäensiapua stressin kourissa kamppaileville. Näitä vinkkejä stressaantunutkin jaksaa kokeilla!
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

