Helppoa ja vaivatonta asiointia uudistetussa S-market Tonttilassa
S-market Tonttila on kokenut kesän aikana valtaisan muutoksen, kun koko myymälän pohja uudistettiin. Elokuun ensimmäisenä päivänä asiakkaille avattava moderni lähikauppa suunniteltiin asiakaslähtöisyys edellä.

– Meidän kylmäkalusteemme olivat tulleet tiensä päähän. Haluamme toimia vastuullisesti ja nykyaikainen kylmälaitos tukee tätä, S-market Tonttilan marketpäällikkö Arto Ranki kuvailee uudistuksen taustoja.
Samalla, kun kylmälaitteet vaihdettiin energiatehokkaiksi, uudistettiin myymälän pohja.
– Tällä saimme myymälämme tuotealueet selkeämmin tavoitettaviksi ja koko myymälän asiakkaillemme helpommaksi, Ranki kertoo.
Parempi ja osuvampi valikoima asiakkaille
S-market Tonttilan valikoimaa kasvatettiin tuotealueissa, joissa on selkeästi ollut eniten kysyntää tai valikoiman laajuus oli ollut liian pieni. Muun muassa viinien, pakasteiden, eläinruokien ja paistotuotteiden valikoimaa lisättiin, myös muuta valikoimaa selkeytettiin.
– Nykyään meiltä saa mukaansa Lounasravintola Männyn herkulliset takeaway-ruoat ja esimerkiksi Ruisranteen ja omilla paistotuotteillamme on nyt uudet vitriinit! Ranki hehkuttaa.
Myös palvelun sujuvuuteen on panostettu uudessa myymälässä. Postin ja pakettipisteen automaateille tehtiin lisää tilaa ja kassa-aluetta selkeytettiin huomattavasti. Myös sisääntulo, pikakassa-alueen poistumistiet ja uudet kalusteet huokuvat uutuutta.
– Uudistus on aivan mahtava juttu meille kaikille! Uusi kauppamme on henkilökunnalle mieleinen ja nykyaikainen työskentely-ympäristö, joka mahdollistaa sujuvan työarjen. Myymälän tilat saatiin tehokkaammin käyttöön, tuotealueille selkeät paikat ja käytäväleveydetkin toimiviksi, joilla on suuri vaikutus arkeemme, Ranki kertoo.
Uudistettu S-market Tonttila avataan asiakkaille 1.8. normaalein aukioloajoin. Avajaispäivänä Ruisranteen edustaja maistattamassa tuotteita kello 10–16.00. Tervetuloa!
Lisätietoja
Arto Ranki, marketpäällikkö S-market Tonttila, p. 044 471 0477
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arto RankiMarketpäällikkö S-market Tonttila
Puh:044 471 0477Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Hämeenmaa – 170 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys
Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3300 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 170 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa
Vaihtoehto ruokakaupassa asioimiselle – Foodora-yhteistyö alkaa viidessä Hämeenmaan Salessa3.3.2025 16:20:00 EET | Tiedote
Hämeenmaa ja Foodora aloittavat yhteistyön maaliskuussa. Pikatoimitukset täydentävät ruoan verkkokauppaa.
Hämeenmaan alle 18-vuotiaiden kesätyöhaku käynnistyy maaliskuussa27.2.2025 15:16:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Hämeenmaa työllistää tulevana kesänä noin 1 300 asiakaspalvelusta kiinnostunutta kesätyöntekijää. Kesätyöntekijöistä noin puolet on alle 18-vuotiaita Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelijoita.
Osuuskauppa Hämeenmaa sai viime vuonna ennätysmäärän uusia asiakasomistajia29.1.2025 10:10:00 EET | Tiedote
Hämeenmaan vuosi 2024 oli monin tavoin onnistunut. Osuuskaupan asiakasomistajille maksettiin ennätyssumma rahaa Bonuksina, yhteensä 37 680 368 euroa, ja Hämeenmaa sai ennätysmäärän uusia asiakasomistajia 120-juhlavuotensa aikana. Osuuskaupan koko henkilöstö saa viime vuoden hyvästä tuloksesta ylimääräisen tulospalkkion.
Hämeenmaa jakaa 70 000 euroa lasten ja nuorten harrastustoimintaan28.1.2025 15:50:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Hämeenmaa tukee Kannustajat-ohjelmansa kautta 70 000 eurolla lasten ja nuorten harrastustoimintaa Kanta- ja Päijät-Hämeessä.
Osuuskauppa Hämeenmaan edustajiston vaalien ehdokasasettelu alkaa27.1.2025 09:30:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Hämeenmaa on merkittävä osa kanta- ja päijäthämäläisten arkea ja myötävaikuttaa koko alueeseen työllistäjänä, investoijana ja kehittäjänä. Osuuskaupan tehtävää ja toimintaa tukevaan edustajistoon haetaan nyt uusia jäseniä. Hämeenmaan edustajiston vaalien ehdokasasettelu käynnistyy maanantaina 27. tammikuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme