UFF

UFF kerää käytettyjä sairaalalaitteita kehittyvien maiden hyväksi

Jaa

Vaatekeräyksestä tunnettu UFF kerää nyt myös käytettyjä lääkinnällisiä välineitä ja tarvikkeita Suomessa. Kerätyt välineet lahjoitetaan kehittyvien maiden sairaanhoidon hyväksi. Meille tarpeettomiksi käyneet lääkinnälliset välineet voivat pelastaa elämän toisaalla.

Lääkäri tutkii ultraäänilaitteella raskaana olevaa naista.
Monissa kehittyvissä maissa sairaanhoidossa on puutetta lähes kaikesta. Erityisen paljon tarvetta on esimerkiksi ultraäänilaitteille, pyörätuoleille, sairaalasängyille, näöntutkimuslaitteille ja sikiömonitoreille. Human Bridge

UFF on aloittanut vaatekeräyksen lisäksi käytettyjen lääkinnällisten välineiden ja apuvälineiden keräyksen. Viidellä toimintavuosikymmenellä UFF on luonut koko Suomen kattavan vaatekeräysverkoston ja kerännyt 178 miljoonaa euroa ilmasto- ja kehitysyhteistyöhön. Suomalaisten lahjoittamista vaatteista saaduilla varoilla järjestetään vaatteiden keräyspalvelu ja tuetaan kehitysyhteistyöhankkeita muun muassa Angolassa, Mosambikissa, Zimbabwessa ja Intiassa.

– Viime vuonna tukemme kehitysyhteistyölle oli lähes kolme miljoonaa euroa. Sairaalatarvikkeiden keräys kehittyvien maiden tueksi on luonteva lisä toimintaamme. Meille tarpeettomiksi käyneet lääkinnälliset välineet voivat pelastaa elämän toisaalla, UFF:n kumppanuustoiminnasta vastaava viestintäpäällikkö Riitta Nissi sanoo ja jatkaa:

– Lääkinnälliset välineet ovat arvokas resurssi apua tarvitsevissa yhteisöissä. UFF:n olemassa oleva logistiikka ja yhteistyö ruotsalaisen kumppanimme Human Bridgen kanssa mahdollistavat lääkinnällisten välineistöjen tehokkaan ohjaamisen avuntarvitsijoille. ​

UFF toimittaa Suomessa kerätyt laitteet Ruotsiin Human Bridgelle, joka kunnostaa ja huoltaa laitteet ja lähettää ne kohdemaihin. Human Bridge on humanitaarinen järjestö, joka on erikoistunut käytettyjen ja kuitenkin toimivien lääkinnällisten laitteiden ja välineiden toimittamiseen kehittyviin maihin ympäri maailman.

UFF ottaa vastaan sairaalatarvikelahjoituksia niin hyvinvointialueilta kuin yksityisiltä toimijoiltakin. Ensimmäiset Suomesta lahjoitetut erät lähtivät eteenpäin heinäkuussa. Lahjoituksessa oli muun muassa Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen lahjoittamia sairaalasänkyjä, ultraäänikoneita, leikkausmikroskooppi ja leikkaustaso.

Paljon tarvetta ultraäänille ja sikiömonitoreille

Sairaanhoito on ihmisoikeus. Monissa kehittyvissä maissa sairaanhoidossa on puutetta lähes kaikesta. Erityisen paljon tarvetta on esimerkiksi pyörätuoleille, sairaalasängyille, ultraäänilaitteille, näöntutkimuslaitteille ja sikiömonitoreille.

Toimitettavat tarvikkeet ja välineet valitaan sen mukaan, mitä paikalliset kumppanit kertovat 
tarvittavan.​ Uudelleen käyttöön toimitettavien lääkinnällisten välineiden ja tarvikkeiden kunto tarkastetaan ja tarvittaessa korjataan ennen kohteeseen lähettämistä. Käyttövalikon kielen tulee olla englanti. Mukaan laitetaan käyttöohjeet.

–Jos laite ei ole kunnostettavissa tai tuotteen laatua ei voida muuten hyväksyä luovuttajamaassa, ei sitä voida myöskään hyväksyä lahjoituksena, Human Bridgen toimitusjohtaja Robert Bergman sanoo.

Kohdemaat Itä-Euroopassa ja Afrikassa

Kehittyvissä maissa apua toimitetaan sekä organisaatioille että julkishallinnon laitoksille.

– Meillä on esimerkiksi yli kaksikymmenvuotinen yhteistyö Etiopian terveysviranomaisten kanssa. Olemme lähettäneet tarvikkeita yli 250 sairaalaan Etiopiassa, Bergman kertoo.

Tarvikkeita toimitetaan myös Itä-Eurooppaan ja Etiopian lisäksi muihinkin Afrikan maihin.

– Toivomme, että voimme edistää globaalia kestävää kehitystä ja ihmisten hyvinvointia kiertotalouden keinoin, vaatteiden lisäksi nyt myös lääkinnällisten välineiden ja tarvikkeiden avulla, Nissi sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lääkäri tutkii ultraäänilaitteella raskaana olevaa naista.
Monissa kehittyvissä maissa sairaanhoidossa on puutetta lähes kaikesta. Erityisen paljon tarvetta on esimerkiksi pyörätuoleille, sairaalasängyille, ultraäänilaitteille, näöntutkimuslaitteille ja sikiömonitoreille.
Human Bridge Human Bridge
Lataa

Linkit

U-landshjälp från Folk till Folk i Finland sr (UFF) on yleishyödyllinen säätiö, joka toimii ilmaston ja globaalin kestävän kehityksen hyväksi. Toimintaamme kuuluu kotimaan ympäristöpalvelu vaatekeräyksen muodossa, kehitysyhteistyön tukeminen Afrikassa ja Aasiassa sekä säätiön ympäristö- ja kehitysyhteistyöstä viestiminen. Keräämme varoja lahjoitettujen, käytettyjen vaatteiden myynnillä ja solmimalla rahoituskumppanuuksia kehitysyhteistyöohjelmien hyväksi. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta UFF

Suomalaiset lahjoittivat UFF:n vaatekeräykseen viime vuonna yli kaksi kiloa vaatteita asukasta kohden – uudelleenkäyttö sellaisenaan on aina ympäristön kannalta ykkösvaihtoehto8.2.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Suomalaiset lahjoittivat UFF:n vaatekeräykseen käytettyjä vaatteita vuonna 2023 noin 12 miljoonaa kiloa, mikä oli keskimäärin 2,2 kiloa asukasta kohden. Isojen kaupunkien vertailussa innokkaimmat vaatelahjoittajat löytyivät Jyväskylästä ja eniten vaatekiloja kertyi Helsingissä. Ahkerimmin kerätyslaatikoita täytettiin pienemmillä paikkakunnilla Itä-Suomessa. UFF:n keräämillä varoilla tuotetaan vaatteiden keräyspalvelu kautta Suomen ja tuetaan kehitysyhteistyöhankkeita muun muassa Angolassa, Intiassa ja Mosambikissa. UFF:n tuki kehitysyhteistyölle vuonna 2023 ylsi yli kolmen miljoonan euron.

Suomessa on parantamisen varaa käyttökelpoisten vaatteiden päätymisessä uudelleen käyttöön - Jopa viidesosa vaatteista heitetään roskikseen2.8.2023 09:16:19 EEST | Tiedote

Joka viides käytöstä poistettu vaate heitetään sekajätteeseen poltettavaksi. Vajaa kolmannes (29 %) käytöstä poistetuista vaatteista lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. Liki kaikki suomalaiset (96 %) olivat kiinnostuneita siitä, mitä käytöstä poistetuille vaatteille tapahtuu. Kuitenkin vain 54 prosenttia tiesi, miten käytöstä poistettujen vaatteiden elinkaari lahjoituksen jälkeen jatkui - hyvin harvalle (4 %) tällä asialla ei ole merkitystä. Suurin osa, 70 prosenttia, on samaa mieltä siitä, että kaikki käytetyt vaatteet on paras lahjoittaa vaatekeräykseen, jossa ne lajitellaan ensisijaisesti sellaisenaan uudelleen käytettäviksi. Tekstiilin käyttö raaka-aineeksi uusien tuotteiden valmistamiseen on vasta toissijaista. Hieman yli puolet (52%) suomalaisista ei tiennyt, että tekstiilijätteiden keräys tuli Suomessa pakolliseksi tämän vuoden alussa - mitä nuorempi henkilö, sitä heikompi tietämys oli. Globaalia markkinaa vaatteiden uudelleen käytön varmistamiseksi kannatti 55 prosenttia suomalai

Suomalaiset lahjoittivat UFF:n vaatekeräykseen viime vuonna yli 12 miljoonaa kiloa vaatteita2.2.2023 09:56:30 EET | Tiedote

Suomalaiset lahjoittivat UFF:n vaatekeräykseen käytettyjä vaatteita vuonna 2022 noin 12,3 miljoonaa kiloa, mikä oli keskimäärin 2,3 kiloa asukasta kohden. Suomen suurimpien kaupunkien ahkerimmat vaatelahjoittajat löytyivät Jyväskylästä, jossa keräyslaatikoihin tuotiin 2,7 kiloa vaatteita asukasta kohti. UFF:n keräämillä varoilla tuetaan kehitysyhteistyöhankkeita muun muassa Angolassa, Intiassa ja Mosambikissa. UFF:n tuki kehitysyhteistyölle vuonna 2022 oli noin 2,1 miljoonaa euroa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye