Muutoksia Luopioisten Keskitielle: tie saa uuden päällysteen ja kadunpidon vastuu siirtyy valtiolta kunnalle
Luopioisten Keskitien, eli maantien 13977 rakennetta vahvistetaan ja tie saa koko 1,46 kilometrin pituudelleen uuden asfalttipäällysteen. Tievalaistus rakennetaan kokonaan uusiksi ja nykyinen valaistus puretaan uuden valmistuttua. Uusi valaistus on energiaa säästävä led-valaistus. Keskitien ajoneuvoliikenteeltään hiljaisempi itäinen pää muutetaan noin 700 metrin osuudella nk. kylätieksi Vilhontien ja Kinnarinpolun välillä.

Kylätie on liikennejärjestely, jossa reunaviivoilla on merkitty normaalia leveämpi piennar ajoradan molemmille reunoille. Ajorata on leveydeltään 3,0 m ja pientareiden leveys on 1,5 m. Kohtaamistilanteissa autoliikenne siirtyy käyttämään tilapäisesti pientareita. Kylätieosuuden takia Keskitiellä tullaan kieltämään yli 12 metriä pitkien ajoneuvojen läpikulkuliikenne Pereentien ja maantien 322 eli Luopioistentien välillä.
Hanke toteutuu loppukesän ja syksyn 2024 aikana
Parannustöistä vastaa Pirkanmaan elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus (ELY) yhdessä Pälkäneen kunnan kanssa. Pälkäneen kunta rakennuttaa samassa yhteydessä Luopioisiin kaukolämpöverkkoa, joka sijoitetaan osin nykyiselle tiealueelle. Hankkeesta aiemmin kesällä käydyssä urakkakilpailussa tienparannustöiden urakoitsijaksi valikoitui Destia Oy. Hankkeen arvonlisäveroton urakkahinta on 0,666 miljoonaa euroa, josta ELY vastaa 72 % ja Pälkäneen kunta 28 % osuudella. Pälkäneen kunta rakennuttaa kaukolämpötyöt ja parantaa osia kunnan nykyisestä katuverkosta erillisissä urakoissa, jotka yhteensovitetaan tienparannustöiden kanssa. Hankkeen rakennuttajakonsulttina ja turvallisuuskoordinaattorina toimii Welado Oy.
Rakennustyöt käynnistyvät 5.8. alkavalla viikolla ja aiheuttavat hetkittäin haittaa liikenteelle. Urakka valmistuu marraskuun loppuun mennessä. Parannustöiden valmistuttua Keskitie lakkaa valtion maantienä ja Pälkäneen kunta ottaa vastuun kadunpidosta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja ELY-keskuksessa:
Projektipäällikkö Veli-Pekka Pelttari, puh. 02950 22821 (lomalla 29.7.–4.8.)
Lisätietoja Pälkäneen kunnassa:
Tekninen johtaja Harri Apell puh. 050 442 0131
Kuvat




Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Mäntykankaan tuulivoimahankkeen YVA-selostus on nyt nähtävillä8.5.2025 10:39:37 EEST | Tiedote
ABO Energy Oy suunnittelee Parkanoon ja Kurikkaan enintään kahdeksan tuulivoimalan kokoista Mäntykankaan tuulivoimahanketta. Yhtiö on toimittanut ympäristövaikutusten arviointiselostuksen Pirkanmaan ELY-keskukselle. Selostusvaiheessa hankkeelle tuli lisää toteutusvaihtoehtoja. Yleisötilaisuus hankkeesta järjestetään 20. toukokuuta Jalasjärvellä.
Vesitilanne nyt Pirkanmaalla: Vähälumisen talven jälkeen vedenpinnat ovat alhaalla ja kasvukauden vuoksi lasku jatkuu8.5.2025 09:03:19 EEST | Tiedote
Leuto talvi piti vedenpintoja tavallista korkeammalla. Talven jälkeen vedenkorkeudet ovat kuitenkin kääntyneet laskuun, ja myös kesälle ennustetaan tavanomaista alempia vedenkorkeuksia useille järville.
Lempäälässä juhlitaan kuntoporraskisan voittoa6.5.2025 16:54:35 EEST | Tiedote
Viime kesänä kisattiin Suomen kiivetyimpien EU:n maaseuturahoitusta saaneiden kuntoportaiden tittelistä. Ykkössijan valtakunnallisessa kisassa nappasi Hakkarin kuntoportaat, jossa vietetään kaikille avoimia voitonjuhlia 20.5.2025 klo 16.30 alkaen liikunnallisen ohjelman siivittämänä. Juhlapuheen pitää maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah.
Rantatunneliin puolivuotishuolto ja pesu – yösulkuja arkisin viikon ajan29.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen Rantatunnelissa tehdään yötyönä tunnelin puolivuotishuoltotöitä viikolla 19. Työt suoritetaan tunneliputki kerrallaan neljänä perättäisenä yönä maanantai-illasta varhaiseen perjantaiaamuun. Pirkanmaan ELY-keskus pesee ja puhdistaa silloin molemmat tunnelin perusteellisesti. Samanaikaisesti Fintraffic Tie Oy huoltaa ja testaa tunnelin teknisiä järjestelmiä. Töiden ajaksi ajoneuvoliikenne ohjataan varareitille.
Työllisyyskatsaus │ Pirkanmaan työttömistä 54 prosenttia oli rakennetyöttömiä maaliskuussa24.4.2025 08:11:30 EEST | Tiedote
Maaliskuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla yhteensä 30 767 henkilöä, joka on 3 020 henkilöä enemmän kuin viime vuoden maaliskuussa. Pirkanmaan työttömyysaste oli 11,6 prosenttia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme