Vihreiden Sofia Virta: "Hallituksen ”nollatoleranssi” on yksi suuri farssi"
31.7.2024 14:10:00 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Orpo-Purran hallitus on heinäkuussa lähettänyt lausuntokierrokselle hallituksen esitys, jossa ehdotetaan muutoksia yhdenvertaisuuslakiin koskien yhdenvertaisuuden edistämistä varhaiskasvatuksessa. Hallitus esittää poistettavaksi velvollisuutta tehdä yksikkökohtainen yhdenvertaisuussuunnitelma, vaikka on olemassa paljon tutkimusnäyttöä siitä, miten rasismia ja syrjintää esiintyy kasvatus- ja koulutusjärjestelmässä läpi koko oppipolun.

– Kun alunperin vuosi julkisuuteen tieto, että hallitus kaavailee heikennyksiä varhaiskasvatuksen yhdenvertaisuuteen kysyin, onko hallitus tosissaan? Ja näköjään oli. Orpon hallitus ja sen ministerit osoittavat toistuvasti sanoin ja teoin, että valtioneuvoston tiedonanto yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä eli niin sanottu rasisminvastainen tiedonanto ja ohjelma ovat vain sanahelinää, Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta toteaa ja jatkaa,
– Edistämisen sijaan hallitus tälläkin esityksellään toimii päinvastoin.
Suomi on yksi rasistisimmista EU-maista Euroopan unionin perusoikeusviraston vuonna 2023 julkaiseman selvityksen mukaan. Hallituksen esityksessäkin on todettu rasismia ja syrjintää esiintyvän varhaiskasvatuksessa kuten muuallakin yhteiskunnassa. Esityksessä on nostettu esiin, miten suomalaisen pro gradu-tutkimuksen mukaan S2-opettajista jopa 84 % on havainnut arjen rasismia päiväkodissa. Tutkimusten mukaan varhaiskasvatuksessa ei myöskään aina tunnisteta rasismia.
Myös yhdenvertaisuusvaltuutetun vuonna 2020 julkaisema selvitys tukee pro gradu-tutkimuksen tulosta. Selvityksen vastaajista, jotka olivat osallistuneet koulutukseen Suomessa, jopa 67 prosenttia oli kokenut ihonväriin perustuvaa syrjintää tai häirintää koulutuksessa, lähes kolmasosa jo ennen kouluikää varhaiskasvatuksessa.
Yksikkökohtaisten yhdenvertaisuussuunnitelmien tarve on Virran mielestäni kiistaton. Yksiköillä on jatkossakin velvollisuus tehdä tasa-arvosuunnitelma, joka kuitenkin keskittyy sukupuolten tasa-arvoon. Sen sijaan yhdenvertaisuussuunnitelmassa huomioidaan sukupuolen lisäksi lapsen ihonväri, etninen tausta, kieli ja katsomus. Jokainen varhaiskasvatusryhmä ja -yksikkö on omanlaisensa ja tarvii näin ollen oman suunnitelmansa.
Kuntien peruspalvelujen valtionosuuteen muutoksesta aiheutuvan säästön on hallituksen esityksessä arvioitu olevan yhteensä vain noin 44 000 euroa vuodesta 2025 alkaen, sillä yhdenvertaisuussuunnitelmia on usein tehty yhdessä tasa-arvosuunnitelmien kanssa. Muutosta on hallituksen esityksessä perusteltu myös henkilöstön työtuntien säästymisellä. Yhdenvertaisuussuunnitelman laatiminen on vasta 1,5 vuotta voimassa ollut velvoite, mutta sen säätämisen yhteydessä arvioitiin, että suunnitelmia laadittaessa jokaisessa päiväkodissa yksi työntekijä käyttäisi kaksi tuntia työaikaa suunnitelman laatimiseen ensimmäistä kertaa.
– Jälleen kysyn hallitukselta, että mikä asiantuntijoiden kuulemisessa on niin vaikeaa? Varhaiskasvatus on tavoitteellista ja suunnitelmallista toimintaa, ja alan asiantuntijoiden mukaan varhaiskasvatuksen laatu heikentyy, jos toiminnan suunnittelua vähennetään. Hallituksen esitys on saanut asiantuntijoilta murskaavaa kritiikkiä niin sisällöllisesti kuin senkin osalta, että se on täysin ristiriitainen hallituksen omien linjausten kanssa, Virta summaa.
– Yhdyn Opetushallituksen lausunnossaan toteamaan, että esitys on vahva viesti Suomen hallitukselta siitä, ettei yhdenvertaisuus ole tärkeä arvo, eivätkä kaikki lapset ja huoltajat ole samanarvoisia. Toivon todella, että asiantuntijoiden palautteen myötä hallitus ei päätä toteuttaa tätä suunnitelmaa, Virta vetoaa lopuksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Hyrkkö: Kokoomuksen taloususkottavuudesta on jäljellä vain märkä läntti2.9.2026 17:45:58 EEST | Tiedote
Valtiovarainministeriön tänään vahvistamien tietojen mukaan hallituksen viimeiseksi jäävä budjettiesitys heikentää julkista taloutta 0,1 miljardilla eurolla. Valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja ja vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö vaatii hallitusta perääntymään höveleistä veroalennuksista.
Vihreiden Virta kommentoi uusia YK:n ilmastolukuja: “Jos olisin hallituksessa, vaatisin kriisikokousta koolle”2.9.2026 16:01:41 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kommentoi juuri julkaistun YK:n ympäristöohjelma UNEPin raporttia, jonka mukaan ilmaston kuumeneminen tulee ylittämään 1,5 asteen rajan jo lähivuosina. Hän pitää Euroopan tämän kesäisiä ympäristökriisejä vain esimakuna tulevasta ja vaatii hallitukselta nopeampia toimia ilmastokriisin hillitsemiseksi.
Vihreiden Forsgrén: Kelan luvut haastavat hallituksen ihmisvihamieliset puheet maahanmuuttajien passiivisuudesta2.9.2026 11:41:29 EEST | Tiedote
Toimeentulotukea ja työmarkkinatukea saavien osuus vieraskielisestä väestöstä on pienentynyt selvästi, kertoo Kelan tuore tilasto. Vihreiden kansanedustaja Bella Forsgrén vaatii hallitusta lopettamaan maahanmuuttajien leimaamisen ja keskittymään työllistymisen todellisten esteiden purkamiseen.
Hyrkkö: Hallituksen perinnöksi jää Suomen luisu lasten luokkayhteiskunnaksi ja piittaamattomuus ympäristökriiseistä1.9.2026 21:05:53 EEST | Tiedote
Valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja ja vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö pettyi hallituksen päätökseen sivuuttaa budjettiriihessä lapsiperheköyhyyden kasvu. Vihreät on vaatinut Suomea sitoutumaan lapsiperheköyhyyden poistamiseen ja ehdottanut ensimmäisiä toimia toteutettavaksi jo budjettiriihessä.
Vihreiden Tynkkynen: parasta budjettiriihessä on se, että se jää Orpon hallituksen viimeiseksi1.9.2026 21:01:26 EEST | Tiedote
Hallituksen budjettiriihi yhdistää velkaantumisen ja köyhien kurittamisen, tiivistää vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen. Runtua hallitus saa Tynkkyseltä myös siitä, että sen talouspolitiikka valelee bensaa ilmastokriisin liekkeihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme