”Vihaan kantria, mutta tää oli kyllä hyvä!” – HILLAND MONDAYS -maanantaiklubi juhlii 10-vuotista taivaltaan synttäribileillä ja juhlakiertueella
6.8.2024 13:07:42 EEST | Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy | Tiedote
Helsingin Boothill-ravintolasta vuonna 2014 aloittanut ja vuodesta 2016 Juttutuvassa järjestetty country-musiikille omistautunut Hilland Mondays -maanantaiklubi täyttää syksyllä 10 vuotta. Kunnioitettavaa etappia juhlitaan kaksipäiväisillä synttäribileillä klubin kotipesässä Juttutuvassa sekä kolmen täsmäkeikan juhlakiertueella.

Hilland Mondays -klubin tarina sai alkunsa kesällä 2014, kun kitaristi Pauli Halme istui iltaa Yhdysvalloissa Nashvillessä kuuntelemassa paikallista musiikkitarjontaa. Halme mietti, miksei country-musiikkia voisi esittää vastaavalla tasolla Suomessakin.
– Suomessa on erinomaisia muusikkoja, mutta vakituisen soittajaryhmän sitouttaminen klubiin ja toiminnan saaminen säännölliseksi oli haaste, sillä useimmat muusikkotutut soittivat keikkailevien artistien bändeissä tai omissa bändeissään viikonloput. Ongelmasta syntyi ajatus viikottaisesta klubista jokaisena maanantaina, ”keikkailevien muusikkojen vapaapäivänä”, Pauli Halme kertoo klubin perustamisen alkumetreistä.
Halme mietti, kuka olisi niin hullu, että lähtisi pyörittämään Suomessa siihen aikaan epäsuositun genren viikottaista klubia vaivojaan säästämättä. Hän lähetti tekstiviestin muusikko Antti Vuorenmaalle, joka tunnetaan country- ja rootsmusiikin tuntijana ja mm. pedal steel -kitaran ja mandoliinin taitajana. Vuorenmaa hieman yllättäen vastasi saman tien: “Ei mitään järkeä, joten totta kai lähden mukaan!”
Hilland Mondays starttasi syyskuussa 2014 Kampissa ravintola Boothillissä. Alkuun yleisöksi kerääntyi country-musiikkiin perehtynyttä väkeä, mutta vähitellen toiminta alkoi kiinnostaa myös yleisemmin. ”Vihaan kantria, mutta tää oli kyllä hyvä!” -tyyppiset kommentit kertoivat, että tällä musiikilla, soittajaryhmällä ja konseptilla voisi tosiaan saavuttaa riittävän yleisön jatkuvalle toiminnalle.
Puolentoista vuoden toiminnan jälkeen klubin ympärille oli muodostunut vakiintunut yleisö ja oli aika siirtyä isommalle lavalle. Hakaniemen legendaarinen musiikkiravintola Juttutupa tarjosi klubille uuden kodin alkaen vuodesta 2016. Vuonna 2019 klubi juhli 200 peräkkäisen maanantaikeikan merkkipaalua julkaisemalla levyn 200 Mondays, joka on taltioitu livenä Finnvox-studiossa.
Tänä vuonna klubin 10-vuotisjuhlan kynnyksellä maanantai-illan keikkoja on takana jo reilusti yli 400. Juttutupaan kokoontuu edelleen maanantai-iltaisin country-faneja, musiikkidiggareita, satunnaisia ohikulkijoita ja turisteja. Myös Suomessa asuville amerikkalaisilla klubi tarjoaa helpotusta koti-ikävään.
Hilland Mondays -iltojen aikana kuullaan kappaleita 1920-luvulta tähän päivään, mitään countryn alalajeja kuten honky tonkia, outlaw countrya, western swingiä sekä bluegrassia unohtamatta. Klubin ytimessä on kuusihenkinen house band Hilland Playboys ja kokoonpanon soundista löytyvät aina country-musiikin olennaisimmat sävyt – mukana on viulua, pedal steel -kitaraa, mandoliinia sekä moniäänistä laulua.
Vaikka klubin juttu on nimenomaan tyylin perinteet läpikotaisin tunteva houseband, on vuosien varrella lavalla kuultu myös lukuisia nimekkäitä vierailevia artisteja esittämässä omia suosikki-country-kappaleitaan. Solisteina Hilland Mondaysin kanssa ovat vuosien varrella esiintyneet muuan muassa Anna Puu, Erin, Tokela, Katri Ylander, Johanna & Mikko Iivanainen, Jussi Raittinen ja Marko Haavisto sekä joukko amerikkalaisia ystäviä, kuten Ted Russell Kamp, Dallas Wayne, Joshua James, Doug Seegers, George Highfill, Grant Gordy & Joe K Walsh.
Satunnaisia festivaali- ja tv-esiintymisiä (Yle aamu-tv, Puoli seitsemän, Duudsonit) lukuunottamatta Hilland Playboys on esiintynyt hyvin harvakseltaan Juttutuvan ulkopuolella. 10-vuotisjuhlan kunniaksi klubia juhlistetaan syksyllä 2024 viikonlopun mittaisella Hilland Mondays 10v -festivaalilla Juttutuvassa, sekä juhlakiertueen muodossa Tampereella (la 7.9. Telakka), Hämeenlinnassa (pe 13.9. Suisto-klubi) ja Järvenpäässä (la 20.9. Krapin paja).
HILLAND PLAYBOYS -YHTYE:
Pauli Halme: kitara, laulu, viulu
Antti Vuorenmaa: kitara, laulu, pedal steel, mandoliini
Niina Huohvanainen: laulu, komppikitara
Laura Airola: viulu, taustalaulu
Arto Nurmi: basso, laulu
Sami Laakso: rummut
HILLAND MONDAYS 10-VUOTISJUHLAKIERTUE LIPPULINKKEINEEN:
Pe 30.8. Juttutupa, Helsinki: Hilland Acoustic Night feat. Erin
La 31.8. Juttutupa, Helsinki: Hilland Playboys & Friends
Vapaa pääsy.
La 7.9. Telakka/Tampere https://www.tiketti.fi/hilland-playboys-kulttuuritalo-telakka-tampere-lippuja/100910
Pe 13.9. Suisto-klubi/Hämeenlinna
https://www.tiketti.fi/hilland-playboys-suisto-klubi-hameenlinna-lippuja/100739
Pe 20.9. Krapin Paja/ Järvenpää
https://kauppa.krapinpaja.fi/product/hilland-monday?cid=37
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Milla Palovaara
Puh:0405967973milla@kulttuuritoimisto.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy
Henkeä, taidetta ja tulevaisuutta – Konneveden Naisten viikko 2026 julkisti ohjelmansa9.4.2026 10:49:42 EEST | Tiedote
Konneveden Naisten viikko järjestetään tänä vuonna 18.-20. heinäkuuta. Luvassa on jälleen taianomaisia päiviä ja öitä keski-Suomen sydämessä konserttien, runouden ja sanataiteen, luentojen, taidenäyttelyjen, kulinarististen elämysten ja yllättävien kohtaamisten parissa. Konneveden keskustan eri tapahtumapaikkoihin sijoittuva tapahtuma tuo yhteen hengen, taiteen ja tulevaisuuden tulkitsijoita ja asiantuntijoita arkkitehtuurista filosofiaan. Liput maksullisiin tapahtumiin ovat nyt myynnissä Tiketissä. Maksullisten tapahtumien lisäksi Naisten viikko tarjoaa kävijöilleen runsaasti maksutonta pop-up-ohjelmaa ja yllätyksiä.
Musiikkitalon Urkujen syksyn 2026 ohjelma julki – luvassa klassikoita, tähtivieraita sekä odotettu toiveuusinta7.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Musiikkitalon Urkujen kolmas syksy tuo Helsingin Musiikkitalon konserttisaliin kansainvälisiä huippuvieraita, nuoren tähtilupauksen sekä poikkeuksellisia ohjelmakokonaisuuksia klassikoista kantaesitettävään urkusatuun ja elektroakustisiin kokeiluihin. Syyskauden kohokohtiin kuuluvat muun muassa Olivier Latryn ja Shin-Young Leen nelikätinen duokonsertti, Kimmo Pohjosen Hallowed Lungs – Pyhät keuhkot -teoksen odotettu paluu sekä koko perheen urkusatu. Marraskuussa kuullaan myös Wayne Marshallin ja Lahden Gospelkuoron yhteiskonsertti, ja kausi huipentuu Bachin musiikin ympärille rakentuvaan joulukonserttiin. Liput Musiikkitalon Urut ry:n konsertteihin ovat nyt myynnissä.
Tytti Metsä ja Hyypiöt yhdistää Yhteistä rytmii -levyllään americanaa ja indie popia juurevaan kansanmusiikkiin3.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Tytti Metsä ja Hyypiöt -trio julkaisee esikoisalbuminsa Yhteistä rytmii pitkäperjantaina 3. huhtikuuta 2026. Levy on kuultavissa ja ladattavissa suoratoistopalveluissa ja saatavilla myös vinyylinä ja CD:nä hyvinvarusteilluista levykaupoista. Julkistusta juhlitaan kuuntelusessiolla ja livekeikalla Jätkäsaaren Uudella Saunalla tänään 3.4. alkaen klo 17.00, tapahtumaan on vapaa pääsy.
Siri Hustvedt Helsinki Lit Masterclass -sarjan vieraaksi toukokuussa31.3.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Järjestyksessä viides Helsinki Lit Masterclass saa kevään 2026 toisen kirjallisuuden mestarikurssinsa vieraaksi todellisen maailmankirjallisuuden supertähden, norjalais-amerikkalaisen Siri Hustvedtin. Hakuaika 14. toukokuuta järjestettävälle kurssille alkaa tänään tiistaina 31. maaliskuuta.
Hongkongin filharmonikot Tarmo Peltokosken johdolla Helsingin Musiikkitaloon – lipunmyynti käynnissä nyt30.3.2026 09:13:08 EEST | Tiedote
Aasian huippuorkestereihin lukeutuva Hongkongin filharmoninen orkesteri saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen ja esiintyy Helsingin Musiikkitalossa 28. marraskuuta. Kapellimestarina nähdään kansainvälisen läpimurron tehnyt Tarmo Peltokoski ja solistina saksalainen pianisti Martin Helmchen. Konsertissa kuullaan Yao Chenin Waltz of the Rolling Giants, Saint-Saënsin Eläinten karnevaali sekä Wagnerin maailmaan johdattava Der Ring – An Orchestral Adventure.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme