Mielenterveysperusteilla haetuista työkyvyttömyyseläkkeistä 37 % koskee alle 35-vuotiaita – suurinta kasvu on nuorilla, joilla menee paperilla hyvin
Alkuvuoden aikana mielenterveysperusteilla haetuista työkyvyttömyyseläkkeistä 37 prosenttia koskee alle 35-vuotiaita. Vuosien 2018-2023 välisenä aikana alle 35-vuotiaiden mielenterveysperusteilla hakemien työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on kasvanut 41 prosenttia. Eniten tässä joukossa ovat lisääntyneet 20 000 – 50 000 euroa ansaitsevien nuorten aikuisten hakemukset. Luvut koskevat työeläkeyhtiö Elosta haettuja eläkkeitä.
– On hälyttävää, että työelämään kiinnittyneet nuoret päätyvät hakemaan apua niin sanotusti viimeiseltä luukulta, eli työeläkeyhtiöstä. Eivät nämä nuoret kuulu työkyvyttömyyseläkkeelle. Jotain on vakavasti vialla, kun pari-kolmekymppiset epäilevät, onko heillä työkykyä jäljellä, sanoo Elon työkykyjohtaja Kati Korhonen-Yrjänheikki.
Ahdistuneisuuden taustalla avunsaannin vaikeutta ja ongelmien medikalisaatiota
Nuorten aikuisten kohdalla erityisesti mielialahäiriöt, joista suurimpana diagnoosiryhmänä masennus ovat lisääntyneet työkyvyttömyyseläkehakemuksissa. Näiden rinnalla hakemuksissa näkyy ahdistuneisuusdiagnoosi.
Ahdistuneisuus ei ole yksin peruste työkyvyttömyyseläkkeelle, mutta Elosta myönnetyistä työkyvyttömyyseläkkeistä se on diagnoosina mukana 39 prosentissa. Kelan tilastojen mukaan lähes 50 000 suomalaista sai sairauspäivärahaa ahdistuneisuushäiriön perusteella vuonna 2023. Ilmiön kasvu on ollut hyvin jyrkkää ja voimakkainta kasvu on ollut alle 35-vuotiailla.
Korhonen-Yrjänheikin mukaan ahdistuksesta voi valitettavasti puhua jo nuorten kansansairautena.
– Ahdistuneisuuden kasvu on huolestuttava ilmiö ja merkittävä työkykyriski nuorten tulevaisuudelle. Käsillä on kaksi ilmiötä. Emme saa jättää vakavia ahdistustapauksia hoitamatta ja on varmistettava, että nämä nuoret saavat tarvitsemaansa apua. Samalla näemme ilmiön, että normaaleihin, elämään kuuluviin vastoinkäymisiin ja ikäviin tunteisiin on ryhdytty suhtautumaan mielenterveyden ongelmina. Meidän tulee huolehtia, että nuorille kasvaa resilienssi kestää elämän kolhuja, toteaa Korhonen-Yrjänheikki.
Työpaikoilla tulee selventää odotukset ja prosessit
Kelan mukaan yli 100 000 suomalaista oli vähintään 10 arkipäivää kestävällä sairauslomalla mielenterveyssyistä. Korhonen-Yrjänheikki korostaa, että valtaosa nuorille myönnetyistä sairauslomista on lyhyitä, noin parin viikon mittaisia. Hän haastaa pohtimaan, miksi nuoret tarvitsevat tällaista ”varaventtiiliä” työelämään.
– Työnteon tahti ja vaatimustaso ovat nousseet työelämässä – tämä on tarpeen sanoa työpaikoilla ääneen. Tähän yhtälöön on hyvin haitallista, jos työpaikoilla ei oikein tiedetä, mitä itseltä odotetaan tai töissä onnistumiselle on esteitä. Nämä kysymykset on kyettävä ratkomaan, sanoo Korhonen-Yrjänheikki.
Viimevuosien aikana mielenterveysoireiluun on havahduttu työpaikoilla ja Korhonen-Yrjänheikki kiittelee työnantajia halusta puuttua ongelmiin.
– Monet työnantajat tarjoavat joustavaa matalan kynnyksen apua orastaviin mielenterveysoireisiin. Tämä yhdessä toimivan työterveyshuolloin kanssa on tärkeä apu mielenterveyden ongelmiin. Seuraava askel on ennaltaehkäisyyn panostaminen. Mitkä ovat juuri meidän yrityksemme keinot torjua mielenterveyden ongelmia ja tukea ihmisiä palautumisessa? Tämä on isoimpia kysymyksiä vastuullisen työnantajan pöydällä juuri nyt, toteaa Korhonen-Yrjänheikki.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kati Korhonen-YrjänheikkiTyökykyjohtaja
Puh:0407003335kati.korhonen-yrjanheikki@elo.fiSara SalomaaViestinnän suunnittelupäällikkö
Puh:044 550 5450sara.salomaa@elo.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Sijoitusvarat on hyvin hajautettu kansainvälisesti ja eri omaisuusluokkiin. Ne turvaavat eläkkeet ja luovat pohjaa kestäville tuotoille vuosikymmeniksi eteenpäin.
Suomalaisista yrityksistä joka kolmas ja yrittäjistä noin 40 prosenttia on valinnut Elon työeläkekumppanikseen. Vastaamme noin puolen miljoonan työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä, huolehdimme noin 250 000 eläkkeensaajasta ja noin 30 miljardin euron sijoitusomaisuudesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työeläkeyhtiö Elo
Yrittäjien hakemat työkyvyttömyyseläkkeet 10 % kasvussa – määrä vakiintunut korkeammalle tasolle kuin ennen koronaa11.11.2025 08:15:00 EET | Tiedote
Yrittäjien hakemien työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on vakiintunut korkeammalle tasolle kuin koronaa edeltävänä aikana. ”Meille näkyy, että moni yrittäjä saa liian vähän ja liian myöhään tukea työkykynsä haasteisiin”, sanoo työeläkeyhtiö Elon työkykyjohtaja.
Elo nousi kärkeen suomalaisten eläkeyhtiöiden kansainvälisessä vertailussa31.10.2025 07:55:00 EET | Tiedote
Elo on sijoittunut suomalaisten eläkeyhtiöiden osalta jaetulle ensimmäiselle sijalle Global Pension Transparency Benchmark -vertailussa. Kansainvälisessä vertailussa selvitettiin sijoittamisen läpinäkyvyyttä. Elo sai 71/100 pistettä ja sijoittui kansainvälisesti sijalle 30.
Tulevaisuus on Elossa – uusi strategia keskittyy kasvuun ja inhimilliseen työelämään30.10.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Työeläkeyhtiö Elo on julkaissut uuden strategiansa vuosille 2026–2030. Strategia vastaa työelämän, talouden ja teknologian murrokseen ja luo mahdollisuuksia kestävälle kasvulle suomalaisessa yhteiskunnassa. Visio "Tulevaisuus on Elossa" kiteyttää yhtiön roolin kasvun mahdollistajana ja inhimillisen työelämän rakentajana. Elon perustehtävä – elämänmittaisen turvan luominen – säilyy keskiössä, mutta sen toteuttamistavat uudistuvat. Strategian ytimessä on vahva usko Suomeen ja sen tulevaisuuteen. – Haluamme olla paras työeläkekumppani kasvua hakeville yrityksille. Olemme sijoittaneet suomalaisiin kasvuyrityksiin jo yli kymmenen vuoden ajan, ja siksi kasvuyritysten tarpeet ovat meille tuttuja, toteaa toimitusjohtaja Carl Pettersson. – Olemme vahvasti läsnä asiakkaidemme arjessa laajan, paikallisesti toimivan kumppaniverkostomme kanssa. Tarjoamme työkykypalveluja kaikille asiakkaille ja digitaalinen huolenpitomallimme tuo palvelut lähelle käyttäjää, Pettersson jatkaa. Taloudellisesti ja vas
Elos placeringar avkastade 1,4 miljarder euro – kunderna gynnas av kostnadseffektiviteten27.10.2025 11:26:54 EET | Pressmeddelande
Arbetspensionsbolaget Elos placeringsavkastning var stark i januari–september, 4,5 procent. Solvensen stärktes och driftskostnaderna sjönk ytterligare. – Vi har lyckats överföra nyttan med kostnadsbesparingarna på våra kunder och stärkt vår marknadsställning, berättar verkställande direktör Carl Pettersson.
Elon sijoitukset tuottivat 1,4 miljardia euroa – asiakkaat hyötyvät kustannustehokkuudesta27.10.2025 11:26:54 EET | Tiedote
Työeläkeyhtiö Elon tammi–syyskuun sijoitustuotto oli vahva, 4,5 prosenttia. Vakavaraisuus vahvistui ja liikekulut laskivat edelleen. – Olemme onnistuneet siirtämään kustannussäästöjen hyödyt asiakkaillemme ja vahvistaneet asemaamme markkinoilla, kertoo toimitusjohtaja Carl Pettersson.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
