Koulumatkatukea kannattaa hakea OmaKelassa ennen koulun alkua – verkossa hakeminen nopeuttaa tuen saamista
5.8.2024 10:34:52 EEST | Kela/FPA | Tiedote
Koulumatkatukea täytyy hakea jokaiselle lukuvuodelle erikseen. Tuki kannattaa hakea ennen koulun alkua, jotta koulumatkatuetun lipun voi saada hyvissä ajoin käyttöönsä. Tuen voi hakea helposti OmaKelassa.
Toisen asteen oppilaitoksessa opiskelevat voivat saada Kelasta koulumatkatukea. Toisen asteen oppilaitoksia ovat esimerkiksi lukiot ja ammattikoulut. Koulumatkatukea voi saada, jos yhdensuuntainen koulumatka on pitkä ja matkapäiviä on kuukaudessa vähintään 10.
Opiskelija voi selvittää koulumatkatuen laskurilla, voiko hän saada koulumatkatukea ja kuinka paljon.
Koulumatkatuki täytyy hakea jokaiselle lukuvuodelle erikseen. Hakemus kannattaa lähettää jo ennen koulun alkua, jotta opiskelija ehtii hankkia Kelan tukeman matkalipun käyttöönsä hyvissä ajoin.
Jos koulumatkaan tulee lukuvuoden aikana muutoksia, niistä täytyy ilmoittaa OmaKelassa.
Koulumatkatuki on monelle nuorelle ensimmäinen Kelasta itse haettava tuki
Koulumatkatukea voi hakea kätevästi OmaKelassa. Jotta opiskelija voi hakea tuen itsenäisesti OmaKelassa, hän tarvitsee omat verkkopankkitunnukset tai mobiilivarmenteen. Tunnukset täytyy hankkia omasta pankista ja varmenne oman operaattorin kautta. Näitä tunnuksia opiskelija tarvitsee jatkossakin, kun hän hakee esimerkiksi opintotukea OmaKelassa.
Jos opiskelija kulkee koulumatkansa julkisella liikenteellä, hän voi saada osto-oikeuden koulumatkatuettuun lippuun heti hakemuksen lähettämisen jälkeen. Tällöin opiskelija voi heti ostaa koulumatkatuetun lipun esimerkiksi lipunmyyjän verkkokaupasta.
Jos käytettävissä ei ole julkista liikennettä tai koulukuljetusta, koulumatkatuen voi saada myös oman auton käyttöön. Tällöin tuen saa vasta, kun Kela on käsitellyt hakemuksen.
Tiedon osto-oikeudesta, hakemuksen tilasta ja koulumatkatuen määrästä näkee OmaKelasta. Kun Kela on käsitellyt hakemuksen, opiskelija saa myös erillisen päätöksen OmaKelaan. Päätös tulee myös postitse, ellei opiskelija ole luopunut paperipostista. Opiskelija voi luopua paperipostista OmaKelassa samalla, kun hän tekee koulumatkatuen hakemuksen.
Hakemista voi harjoitella yhdessä huoltajan kanssa
Jos alaikäinen opiskelija ei voi hakea tukea itse OmaKelassa, huoltaja voi hakea tuen opiskelijan puolesta ja samalla opastaa nuorta OmaKelan käytössä. Jos huoltaja hakee tuen opiskelijan puolesta, mahdollinen osto-oikeus myönnetään kuitenkin opiskelijalle itselleen.
Tuen voi edelleen hakea myös koulumatkatuen hakemuslomakkeella (KM 1). Jos tuen hakee hakemuslomakkeella, opiskelija saa oikeuden koulumatkatuetun lipun ostoon vasta, kun Kela on käsitellyt hakemuksen.
Lisätietoja asiakkaalle
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Irene HiljanensuunnittelijaKela
Puh:+358 50 329 0271etunimi.sukunimi@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–15. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Kutsu: Aamu Kelassa 1.9.: Liian kalliit lääkkeet? Sosiaaliturvan rooli lääkehoidossa13.8.2026 12:04:59 EEST | Kutsu
Aamu Kelassa -tilaisuudessa 1.9. keskustellaan siitä, milloin ja millaisia lääkkeitä on perusteltua maksaa yhteisistä varoista. Tervetuloa!
De nya serviceproducenterna för terapitjänster inom krävande medicinsk rehabilitering har valts12.8.2026 14:01:11 EEST | Pressmeddelande
FPA har konkurrensutsatt terapitjänster inom ramen för krävande medicinsk rehabilitering och de nya serviceproducenterna har nu valts. Klienternas rehabilitering fortsätter på normalt sätt utan avbrott och terapin kan under vissa förutsättningar fortsätta hos den bekanta serviceproducenten från ingången av 2027.
Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen terapioiden uudet palveluntuottajat on valittu12.8.2026 14:01:11 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Kela on kilpailuttanut vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen terapiapalvelut, ja uudet palveluntuottajat on nyt valittu. Asiakkaiden kuntoutus jatkuu normaalisti ilman keskeytyksiä, ja terapia voi tietyin edellytyksin jatkua tutun palveluntuottajan kanssa myös vuoden 2027 alusta.
FPA:s utlåtande: bekämpningen av organiserad brottslighet kräver tydliga bestämmelser om behandlingen av uppgifter6.8.2026 13:00:01 EEST | Pressmeddelande
FPA ser det som viktigt att utkastet till regeringens proposition har som mål att stärka den administrativa bekämpningen av organiserad brottslighet och informationsutbytet mellan myndigheterna. Propositionen ger FPA bättre möjligheter att upptäcka, förebygga och bekämpa organiserad brottslighet och förfaringssätt i samband med den. FPA anser dock att bestämmelserna om utlämnande, behandling och utnyttjande av uppgifter måste kompletteras för att lagstiftningen ska bilda en klar helhet och trygga dataskyddet för enskilda personer. FPA skulle i större utsträckning kunna delta i bekämpningen av organiserad brottslighet FPA anser att FPA som verkställare av den sociala tryggheten förfogar över uppgifter som kan ha betydelse för identifiering och bekämpning av organiserad brottslighet. Bedrägerier och förfalskningar som hänför sig till FPA:s förmåner har i vissa fall konstaterats vara en del av en mer omfattande brottshelhet. Enligt propositionsutkastet ska FPA delta i analyscentralens ver
Kelan lausunto: järjestäytyneen rikollisuuden torjunta edellyttää selkeää sääntelyä tietojen käsittelystä6.8.2026 13:00:01 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme