Opetusalan työolobarometri: Hyvä esihenkilötyö auttaa jaksamaan ja vähentää sairauspoissaoloja
6.8.2024 10:00:00 EEST | Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry | Tiedote
Hyvä esihenkilötyö tukee työssäjaksamista ja opettajien hyvinvointia, selviää tuoreesta opetusalan työolobarometrista. Kaksi kolmesta opettajasta tuntee työn imua ja iloa. Vaikka yleisesti työolojen heikentyminen on pysähtynyt, barometri paljastaa huolestuttavaa kehitystä ammatillisessa koulutuksessa.
Julkisessa keskustelussa korostuvat usein koulujen, päiväkotien ja oppilaitosten kriisit. Moni asia on kuitenkin hyvin, kertoo tänään julkaistun opetusalan työolobarometri.
– Opettajan työ on edelleen maailman paras ammatti. Ammatti on yhteiskunnassa arvostettu ja opettajaksi päästään eikä jouduta. Vaikka oppilaitosten arkea käsitellään mediassa usein uhkien ja kriisien kautta, tilastoissa ei mitään äkillistä huononemista näy, OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto kertoo.
Työssä viihtymistä ja jaksamista tukee erityisesti hyvä esihenkilötyö.
– Opetuksen järjestäjien kannattaa jo kustannussyistä tukea esihenkilötyötä. Hyvä esihenkilötyö nostaa työssä viihtyvyyttä ja vähentää sairaslomapäiviä, mikä tekee arjesta ennakoitavaa ja vähentää opetuksen järjestäjän kustannuksia. Olennaista on se, että johtamisen resurssit ovat kunnossa. Jos yhdellä esihenkilöllä on johdettavanaan sata alaista, on selvää, että kunnolliseen esihenkilötyöhön ei jää aikaa, Murto sanoo.
Valtaosa kokee työn imua, naisten ja miesten välillä on eroja
Kaksi kolmesta opettajasta kokee työn imua ja iloa. Töitä opettajat tekevät keskimäärin 40,5 tuntia ja esihenkilöt 42,9 tuntia.
Työolobarometrin tuloksissa on kuitenkin joitain eroja sukupuolten välillä. Naiset kokevat töiden jakautuvan epätasaisemmin kuin miehet. Lisäksi naiset kokevat, että he voivat vaikuttaa miehiä vähemmän omiin töihinsä.
– Huolestuttavaa on myös, että vastaajat kokevat työyhteisöjen yhteisöllisyyden tunteen vähentyneen, OAJ:n lakiasiainjohtaja Ulla Walli sanoo.
Työtyytyväisyys on heikentynyt ammatillisten opettajien keskuudessa
Sukupuolten lisäksi eroja näkyy paikoin eri koulutusasteiden välillä. Ammatillisella toisella asteella ja ammattikorkeakouluissa työskentelevien tulokset ovat huonontuneet kautta linjan.
– Lähes kaikki indikaattorit osoittavat heikentynyttä työtyytyväisyyttä ja -viihtyvyyttä ammatillisessa koulutuksessa. Takana on jo monia ammatilliseen koulutukseen kohdistuneita leikkauksia, ja nykyhallitus aikoo jatkaa leikkausten tiellä. Ammattikorkeakouluissa työt veivät mittausviikolla keskimäärin hurjat 46 tuntia. Jos tilanne on jo nyt menossa huonompaan suuntaan, niin olisiko aika ottaa aikalisä ja varmistaa, että Suomessa on myös jatkossa laadukasta ammatillista koulutusta ja sen tuomaa osaamista? Walli kysyy.
Näin tutkittiin
- OAJ toteutti tutkimuksen painotettuna kyselytutkimuksena jäsenistölleen marraskuussa 2023. Vastaajia kertyi yli 1 400. Otanta kattoi kaikki OAJ:n jäsenryhmät varhaiskasvatuksesta yliopistoihin.
- OAJ on julkaissut työolobarometria kahden vuoden välein vuodesta 2013 alkaen.
- Työolobarometrin voi lukea kokonaisuudessaan osoitteessa www.oaj.fi/julkaisut
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katarina MurtoPuheenjohtajaOAJ
Puh:+358 50 568 9188katarina.murto@oaj.fiUlla WalliLakiasiainjohtajaOAJ
Puh:+358 20 748 9645ulla.walli@oaj.fiOpetusalan Ammattijärjestö OAJ on työmarkkinajärjestö, joka valvoo koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan ammattilaisten etuja aina varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry
OAJ hyväksyi sovintoehdotuksen – ammattikorkeakoulujen uusi työehtosopimus voimaan11.9.2026 15:12:01 EEST | Tiedote
OAJ:n hallitus on hyväksynyt valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen ammattikorkeakoulujen uudeksi työehtosopimukseksi. Myös YTN ja työnantajapuoli Sivista hyväksyivät ehdotuksen. Poikkeuksellisen vaikean neuvottelurupeaman lopputulos oli kokonaisuudessaan sangen tyydyttävä: kaikkien opettajien palkat kehittyvät ja palkkaeroja kavennetaan sopimuskauden aikana.
Kolmas sovintoehdotus ammattikorkeakoulujen työriitaan10.9.2026 07:47:27 EEST | Tiedote
Valtakunnansovittelija Nikolas Elomaa antoi viime yönä klo 01.50 sovintoehdotuksensa ammattikorkeakoulujen työehtosopimusta koskevaan työriitaan. Sopijaosapuolet Sivista, OAJ ja YTN antavat kukin omat vastauksensa ehdotukseen perjantaina 11.9. klo 15 mennessä.
OAJ PISA-tuloksista: Oppimistulosten lasku voidaan kääntää oikeilla toimilla8.9.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten nuorten oppimistulosten laskeva trendi on jatkunut eri oppimistulosmittauksissa yli kaksikymmentä vuotta. Samaan aikaan oppiminen on eriytynyt muun muassa oppilaiden kotitaustan mukaan. Suunnan kääntäminen vaatii, että jokaiselle oppilaalle turvataan riittävä tuki ja opettajille aikaa keskittyä opettamiseen.
Lakot jatkuvat useassa ammattikorkeakoulussa8.9.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Tänään 8. syyskuuta alkoi kolmipäiväinen lakko kuudessa ammattikorkeakouluissa. Ensimmäinen lakkotapahtuma järjestetään tänään Oulun ammattikorkeakoulun Linnanmaan kampuksella. Viikon aikana lakkotapahtumia järjestetään myös Helsingissä ja Rovaniemellä.
OAJ antoi syksyn neljännen lakkovaroituksen ammattikorkeakouluihin7.9.2026 16:32:37 EEST | Tiedote
Ammattikorkeakoulujen työriitaan ei ole vieläkään löytynyt ratkaisua. OAJ antoi tänään 7.9. syksyn neljännen lakkovaroituksen ammattikorkeakouluihin. Jos sopua ei synny, uusi kolmipäiväinen lakko alkaa 22.9.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme