DENin markkinaosuus vahvistunut entisestään – yli 400 taloa myyty tammi-heinäkuussa
DEN Finland onnistui tuotemerkeillään Designtalo, Finnlamelli ja Ainoakoti kasvattamaan markkinaosuuttaan vuonna 2023 ja tekemään voitollisen tuloksen rakennusalan haasteista huolimatta. Ensimmäisellä vuosipuoliskolla 2024 positiivinen kehitys on jatkunut: suhteellinen kannattavuus on parantunut, markkinaosuus on vahvistunut edelleen ja uusmyynnissä on rikottu jo 400 talon rajapyykki.

Omakotirakentamisen tilastoja julkaisevat PTT ja RT. PTT:n jäsenyrityksistä DENin markkinaosuus oli vuoden 2024 toisella neljänneksellä yli 40 % myynnistä kuluttajarakentamisessa ja yli 60 % omakotirakentamisen yritysmyynnistä.
RT:n tilastojen mukaan kaikkien DENin talomerkkien markkinaosuus omakotitalojen kuluttajamarkkinasta euromääräisesti on selvästi kasvanut tammi-heinäkuussa verrattuna kahteen edelliseen vuoteen.
400 taloa myyty – kasvu on käynnistynyt
DEN Finland on Suomen suurin pientalorakentaja ja ylivoimainen markkinajohtaja muuttovalmiissa omakotitaloissa.
Tänä vuonna myynti on ylittänyt 400 taloa ja suhteellista kannattavuutta on onnistuttu parantamaan edelleen. Ensimmäisellä vuosipuoliskolla suhteellinen oikaistu käyttökate oli 3,2 M€. Vahvan uusmyynnin ansiosta toisesta vuosipuoliskosta on tulossa viime vuoden vastaavaa jaksoa parempi.
”Haastavien aikojen jälkeen olemme onnistuneet kääntämään liiketoiminnan volyymin jälleen kasvuun”, kertoo DENin toimitusjohtaja Otto Tarkiainen
Asiakastyytyväisyys edelleen kovalla tasolla
DENin asiakkaiden suositteluindeksi eli NPS on vuonna 2024 liikkunut huimalla noin 60 tasolla. Aiempina vuosina toteutettu rakentamisen laadun parantamiseen keskittynyt Kunto-hanke näkyy paitsi asiakastyytyväisyydessä, myös henkilöstötyytyväisyydessä sekä kannattavuudessa.
”On hienoa, että pitkäjänteinen parannustyömme näkyy suoraan asiakkaille erinomaisena rakentamisen laatuna ja asumismukavuutena”, Tarkiainen kertoo.
Työturvallisuudessa saavutettu parannus säilytetty
Työturvallisuuden eteen tehty pitkäjänteinen työ tuotti tulosta jo viime vuonna ja tapaturmataajuus laski merkittävästi edellisvuodesta. Tapaturmataajuus, joka kuvaa sairauslomaan johtaneiden tapaturmien määrää suhteessa työtunteihin, kääntyi vuonna 2023 selvään laskuun ja oli 7,1 (20,7). Lasku on jatkunut edelleen vuonna 2024 ja heinäkuussa lukema oli 6,1 (luku on kumulatiivinen ja kuvaa edeltävää 12 kuukautta).
Vuoden 2024 DENin työturvallisuuden painopistealue on työmaiden ja työpaikan siisteys ja järjestys. Työympäristön siisteydellä ja järjestyksellä pienennetään esimerkiksi kompastumis- ja kaatumisriskiä. DENillä työturvallisuuden toteutumista seurataan ennakoivasti työmaahavainnoilla sekä tehtaiden turvallisuuskävelyillä. Lisäksi painopistealueena olevaa siisteyttä ja järjestystä auditoidaan erikseen työmailla tänä vuonna.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria MroueMarkkinointi-, viestintä- ja vastuullisuusjohtajaDEN Finland
Puh:+358 50 393 4974maria.mroue@den.fiTietoja julkaisijasta
DEN on Suomen suurin pientalorakentaja, jonka juuret yltävät yli 30 vuoden taakse. Meitä ohjaavat yhdessä valitut arvomme: arvostus, rohkeus, vastuullisuus ja onnellisuus. Yhtiössä työskentelee lähes 400 ammattilaista. Liikevaihtomme vuonna 2023 oli 101 miljoonaa euroa.
DENin muodostavat muuttovalmiiden omakotitalojen edelläkävijä Designtalo, luonnollisesti parhaiden hirsikotien Finnlamelli ja K-Raudan yhteistyömallistomme Ainoakoti. Lue lisää: den.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Den Finland Oy
Kutsu medialle: Tutustu ennakkoon Finnlamellin ja Ainoakodin asuntomessukohteisiin 22.5.21.5.2025 08:49:21 EEST | Tiedote
DEN Finlandilla on Oulun Asuntomessuilla kaksi kohdetta. Finnlamelli Villa Musica on musiikkia harrastavan perheen moderni hirsitalo, jonka piharakennuksessa toimii erillinen musiikkisali. Ainoakoti Villa Peak on näyttävä kolmen rakennuksen kokonaisuus, jossa on kiinnostavia yksityiskohtia. Ainoakoti on DENin ja K-Raudan yhteistyömerkki. Median edustajilla on mahdollisuus tutustua kohteisiin ennakkoon mediapäivänä 22.5.
Asuntomessut Oulussa: Finnlamelli Villa Musican luonnonmukainen sisustus maadoittaa ja rauhoittaa20.5.2025 09:10:52 EEST | Tiedote
Biofiilisen, eli luonnonmukaisen sisustuksen suosio on kasvussa, kertoo Finnlamelli Villa Musican sisustussuunnittelija Dima Latvalahti. Villa Musicassa luonto näkyy niin materiaaleissa, muodoissa kuin värimaailmassakin.
Ekologinen hirsitalo kestää elämää ja aikaa – 3 syytä rakentaa kestävästi hirrestä15.5.2025 08:47:00 EEST | Tiedote
Finnlamelli Villa Musica Oulun Asuntomessuilla osoittaa, että hirrestä rakennettu omakotitalo on monella tapaa kestävä valinta. Puu on ympäristöystävällinen materiaali, lamellihirren valmistusprosessi on energiatehokas, hirsitalo kestää käyttöä sukupolvelta toiselle ja ajaton arkkitehtuuri kestää aikaa.
Muuttovalmis talopaketti on helppo ja turvallinen valinta6.5.2025 08:17:00 EEST | Tiedote
Oulun Asuntomessuille rakentuva Finnlamelli Villa Musica osoittaa, että muuttovalmis omakotitalo voi olla yhtä aikaa yksilöllinen, laadukas ja huoleton vaihtoehto vauhdikasta elämänvaihetta elävälle perheelle. Moderni hirsikoti valmistuu muuttovalmiina ruuhkavuosia elävän kuusihenkisen perheen ja heidän kahden koiransa kodiksi.
Pientalorakentamisen markkinajohtaja DEN Finland paransi liiketulostaan merkittävästi vuonna 202430.4.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Vuonna 2024 yleisen taloustilanteen epävarmuus jatkui edelleen. Markkinan haasteista huolimatta DEN Finland Oy onnistui vahvistamaan asemaansa markkinajohtajana ja kasvattamaan liiketulostaan 4,3 miljoonaan euroon edellisvuoden 2,9 miljoonasta eurosta. Myös asiakas- ja henkilöstötyytyväisyys paranivat merkittävästi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme