Lintuinfluenssarokotukset ovat käynnissä – tartuntariskissä olevien tulisi ottaa ensimmäinen rokote elokuussa
7.8.2024 14:02:53 EEST | Oma Häme | Tiedote
Kanta-Hämeessä rokotetta on haettu vain vähän tähän mennessä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suosituksen mukaan lintuinfluenssarokotusta tarjotaan niille 18 vuotta täyttäneille, joilla on työnsä tai muun olosuhteen vuoksi suurentunut riski saada lintuinfluenssatartunta. Kanta-Hämeessä rokotteiden antaminen alkoi heinäkuun alussa. Toistaiseksi rokotetta on annettu alle kymmenelle asiakkaalle.
Rokotussarjaan kuuluu kaksi annosta. Suomeen saatu rokote-erä vanhenee syyskuun lopussa, joten tartuntariskissä olevien tulisi ottaa ensimmäinen annos elokuun aikana. Toinen rokoteannos annetaan vähintään kolmen viikon kuluttua ensimmäisestä rokotuksesta. Elokuussa tai aiemmin rokotuksen saaneiden tulee ottaa toinen rokoteannos syyskuun loppuun mennessä.
Tartuntariskissä olevia rokotetaan Kanta-Hämeessä kolmessa toimipisteessä, jonne asiakas varaa itse ajan. Hämeenlinnassa Viipurintien terveysasemalla rokotetaan Hämeenlinnan, Hattulan ja Janakkalan asukkaita. Forssan pääterveysasemalla rokotetaan Forssan seudulla asuvia ja Riihimäen terveyskeskuksessa, Kontiontiellä, Riihimäen seudulla asuvia riskiryhmäläisiä.
Ajanvaraus terveysasemilta ma-to kello 8-15.30 ja pe kello 8-15.
• Hämeenlinna, Hattula ja Janakkala: p. 03 621 9893 (takaisinsoittopalvelu)
• Forssan seutu p. 03 4191 4191
• Riihimäen seutu, ajanvaraus oman tiimin numerosta: Tiimi 1 p. 019 7585 5950, Tiimi 2, p. 019 7585 5841, Tiimi 3 p. 019 7585 5813 ja Tiimi 4 p. 019 7585 5800.
Lintuinfluenssarokotteen ottaminen on vapaaehtoista. Rokottamisella pyritään suojaamaan altistumisvaarassa olevia henkilöitä. Lisäksi tavoitteena on estää tilanne, jossa lintuinfluenssavirus tarttuisi ihmiseen samaan aikaan kausi-influenssaviruksen kanssa, mikä voisi mahdollistaa uuden virustyypin synnyn. Rokotuksen saavat riskiryhmiin kuuluvat, esimerkiksi siipikarjan ja turkiseläinten parissa työskentelevät sekä eläinlääkärit. Tarkempi lista on alempana artikkelissa.
Suomessa ei toistaiseksi yhtään ihmisen lintuinfluenssatartuntaa
Vaikka lintuinfluenssaepidemia jatkuu maailmalla, on lintuinfluenssaa esiintynyt tänä vuonna Suomessa luonnonvaraisissa linnuissa huomattavasti vähemmän kuin viime vuonna. Turkistarhoilla lintuinfluenssatapauksia ei ole tänä vuonna Suomessa todettu.
Ihmiseen lintuinfluenssavirus tarttuu heikosti, ja tartuntatapauksia todetaan hyvin harvoin. Suomessa ei ole toistaiseksi todettu yhtään ihmisen lintuinfluenssatartuntaa. Tartunnan voi saada sairastuneista tai kuolleista eläimistä tai niiden eritteistä. Maailmalla lintuinfluenssa on yhdistetty vakaviin ja jopa kuolemaan johtaneisiin tautitapauksiin ihmisessä.
Ruokavirasto seuraa lintuinfluenssan esiintymistä Suomen luonnonvaraisissa linnuissa ja torjuu taudin leviämistä eläintiloilla. Rokotteiden turvallisuusseurannasta vastaavat Fimea ja THL.
THL:n lista lintuinfluenssarokotuksen kohderyhmistä perustuu tartuntariskiin ja rokotteiden saatavuuteen. Lintuinfluenssarokotteita annetaan:
1. henkilöille, jotka ovat kosketuksissa turkiseläimiin turkistarhoilla
2. siipikarjan parissa työskenteleville henkilöille, jotka ovat kosketuksissa siipikarjaan (ei kuitenkaan teurastamotyöntekijöille), myös kotieläinpihojen ja lintutarhojen henkilöstölle sekä harrastekanaloita pitäville
3. henkilöille, jotka osallistuvat sairaiden ja kuolleiden lintujen ja eläinten käsittelyyn ja hävittämiseen sekä tilojen puhdistamiseen, esimerkiksi eläinperäisten sivutuotteiden käsittelylaitoksissa työskentelevät henkilöt
4. lintujen rengastajille
5. henkilöille, jotka työskentelevät luonnonvaraisia lintuja hoitavissa lintuhoitoloissa
6. virkaeläinlääkäreille
7. laboratoriotyöntekijöille, jotka käsittelevät lintuinfluenssavirusta tai sitä mahdollisesti sisältäviä näytteitä
8. epäillyn tai varmistetun lintuinfluenssatapauksen lähikontakteille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Auli Anttilatulosalueylihoitaja
Puh:040 330 5815auli.anttila@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Vaikeita synnytysrepeämiä kohdataan harvoin, siksi hoitotaitoja harjoitellaan30.10.2026 08:36:57 EET | Tiedote
Suomen Perinatologinen Seura järjesti kätilöille ja lääkäreille koulutuksen synnytysrepeämien tunnistamisesta ja korjaamisesta. Vaikeita vaurioita, kuten sulkijalihasrepeämiä, kohdataan harvoin, joten käytännön harjoittelu on tärkeää. Oma Hämeen kätilö Anna Into kehitti ompelutaitojaan koulutuksessa. Huolellinen hoito tukee synnyttäneen toipumista ja ehkäisee pitkäaikaisia ongelmia.
KokoOma-hanke toi pysyviä uudistuksia lastensuojeluun Kanta-Hämeessä28.10.2026 13:49:11 EET | Tiedote
Kaksivuotinen KokoOma-hanke päättyy lokakuun lopussa, mutta monet sen aikana kehitetyt käytännöt jatkuvat Oma Hämeen lastensuojelussa. Hanke on vahvistanut kokemusasiantuntijoiden osallistumista, tuonut uusia vertaistuen muotoja asiakkaille ja edistänyt ammattilaisten välistä vertaisoppimista.
Kanta-Häme nousi hyvinvointialueiden kärkeen HYTE-kertoimessa28.10.2026 12:15:27 EET | Tiedote
Kanta-Häme on noussut Suomen hyvinvointialueiden parhaaksi hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä mittaavassa HYTE-kertoimessa. Valtiovarainministeriön syyskuussa julkistaman hyvinvointialueiden vuoden 2027 rahoituslaskelman tietojen perusteella Kanta-Häme sijoittuu ensimmäiseksi kaikkien 22 hyvinvointialueen joukossa. Vuonna 2025 Kanta-Häme sijoittui vertailussa seitsemänneksi. Nousu maan kärkeen osoittaa, että hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen tehty pitkäjänteinen työ tuottaa tuloksia. – Tulos on hieno tunnustus koko Kanta-Hämeen yhteiselle työlle. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yksi vaikuttavimmista tavoista vahvistaa asukkaiden hyvinvointia ja samalla varmistaa palvelujärjestelmän kestävyyttä tulevaisuudessa, sanoo rahoitus- ja investointijohtaja Petrus Kukkonen. HYTE-kerroin kuvaa hyvinvointialueiden ja kuntien aktiivisuutta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Se perustuu yhteensä 11 prosessi- ja tulosindikaattoriin ja jokaisen indikaattorin painoarvo on yhtä su
Aluevaltuusto päätti kiinteistöomaisuuden kokoamisesta omaan yhtiöön27.10.2026 18:14:43 EET | Uutinen
Forssassa pidettyyn kokoukseen liittyi myös aluevaltuuston kyselytunti.
Blogi: Oletko koskaan ajatellut, että aivoterveyteesi vaikuttaa myös ympäristö, jossa elät?27.10.2026 12:49:30 EET | Artikkeli
Yhdenvertainen ympäristö tukee jokaisen mahdollisuuksia tehdä hyvinvointia ja aivoterveyttä vahvistavia valintoja omassa arjessaan, kirjoittaa projektiasiantuntija Leena Onttonen blogitekstissään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme