Miksi ajaudumme perfektionismin ansaan ja miten siitä pääsee irti?
Kansainvälinen bestseller näkee täydellisyyteen pyrkimisen yhteiskunnallisena ongelmana.

Työhaastattelussa moni tunnustaa mielellään viakseen perfektionismin. Miellämme sen tarkoittavan ahkeruutta, korkeita standardeja ja kunnianhimoa. Totuus perfektionismista on kuitenkin surullisempi: usein se tarkoittaa käytännössä vitkastelua tärkeissä tehtävissä, mielenterveysongelmia ja viime kädessä työuupumus.
Kansainvälisessä bestsellerissään Täydellisyyden ansa johtava perfektionismin tutkija Thomas Curran osoittaa, että perfektionismi on roihahtanut länsimaissa epidemiaksi, josta seuraa stressiä, ahdistusta ja masennusta. Curran ei kuitenkaan syytä ongelmasta turhan tunnollisia yksilöitä, joiden pitäisi vain ottaa iisimmin. Itsekin toipuvaksi perfektionistiksi tunnustautuva tutkija laajentaa täydellisyyden tavoittelun yhteiskunnalliseksi ongelmaksi: elämme talousjärjestelmässä, jolle jatkuva tyytymättömyytemme ja parempaan pyrkimisemme on polttoainetta. Jos emme kasva ja pyri jatkuvasti parempaan, myöskään talous ei kasva.
Curran ehdottaa ongelmaan niin pieniä kuin suuria ratkaisuja. Henkilökohtaisella tasolla perfektionismin ansasta voi pyristellä pois hyväksymällä epätäydellisyytensä. Virheet eivät ole aina mahdollisuuksia oppia ja pyrkiä parempaan – joskus ne ovat vain virheitä, jotka osoittavat, että olemme ihmisiä ja joskus meillä on huono päivä tai kuukausi. Yhteiskunnallisella tasolla Curran kehittelee irtautumista kasvuun nojautuvasta talousjärjestelmästä ja liittyy osaksi nousevaa, kulutus- ja kapitalismikriittistä liikettä.
Ajatuksia ravisteleva, lohdullinen teos kyseenalaistaa ajatuksen, että perfektionistista kärsivän pitäisi omassa elämässään ratkaista ongelma, joka on meitä suurempi. Vaikka emme voisi ratkaista perfektionismin ongelmaa kokonaan, voimme oppia tunnistamaan sen vaikutuksen ja opetella kyseenalaistamaan sen vaativan äänen.
Thomas Curran työskentelee psykologian apulaisprofessorina London School of Economicsissa ja kuvailee itseään ”toipuvaksi perfektionistiksi”. Täydellisyyden ansa on saanut ylistäviä arvioita nostaessaan esiin kaikkia länsimaita koskettavan pakkomielteen. Teoksen oikeudet on myyty 24 maahan.
Suomentanut: Terhi Kuusisto
Englanninkielinen alkuteos: The Perfection Trap
Kansi: Piia Aho
Kirja ilmestyy painettuna, e- ja äänikirjana.
Yhteyshenkilöt
Hanna-Leena SoisaloMarkkinointi- ja viestintäpäällikköOtava
Tietokirjat, harrasteet ja viihdekirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Atena on osa Otava-konsernia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Atena
Atenan kesän ja syksyn valikoima kiehtoo, yllättää, liikuttaa ja tekee viisaammaksi.2.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Atenan loppuvuoden 2025 valikoima löytyy juuri julkaistusta Otava-kustantamoperheen Syksyn tähdet -katalogista. Monipuolisen listan kaunokirjoissa perhesiteet pitävät otteessaan. Tietokirjoissa on luvassa hätkäyttäviä elämänpolkuja, värikästä sotahistoriaa, punnittuja ajankohtaisia teoksia, hyytäviä tositarinoita ja tasapainottavaa hyvinvointia.
Uutuuskirja sukeltaa Vastaamo-hakkeri Aleksanteri Kivimäen taustoihin24.4.2025 09:10:00 EEST | Tiedote
Aarno Malinin ravisuttava teos Ransom man seuraa Suomen tunnetuimman hakkerin nousua ja tuhoa.
Neurologian huippututkija uutuuskirjassaan: meidät on suunniteltu unohtamaan13.3.2025 08:22:00 EET | Tiedote
Psykologian professori ja neurologian huippututkija Charan Ranganath johdattaa uutuuskirjassaan Miten muisti toimii lukijat aivojen tuntemattoman voiman äärelle.
Thomas Eriksonin uutuuskirja Valehtelijat ympärilläni opastaa, kuinka tunnistat huijarit ja suojaudut vilpillisyydeltä10.3.2025 11:14:50 EET | Tiedote
Tervetuloa virkistävälle matkalle valheiden ja petosten kiehtovaan maailmaan! Thomas Eriksonin uutuuskirja Valehtelijat ympärilläni avaa silmäsi sille, että kaikki valehtelevat – myös sinä itse. Kirjan opeilla opit tunnistamaan valheet ja elämään rehellisemmin – ja toisaalta myös valehtelemaan itse jäämättä kiinni.
Sitkeät uskomukset muokkaavat maailmankuvaamme7.3.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Mikä on valtio? Kuinka monta maanosaa maailmassa on? Miksi Venäjä pyrkii valtaamaan naapurimaitaan? Onko uusi silkkitie pelkkä myytti?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme