Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Kaakkois-Suomen sinilevätilanne rauhallinen, mutta riski leväkukintojen runsastumiselle säilyy

Jaa

Useimmilla havaintopaikoilla sinilevärunsastumia ei ole tämän viikon havainnoinnissa tavattu.

Satelliittikuvaa Suomenlahdelta.
Kuva Syken ylläpitämän karttapalvelun satelliittikuvasta. Levätilanne Itäisellä Suomenlahdella on melko rauhallinen.

Useimmilta valtakunnallisen levähavainnoinnin paikoilta on tullut ajantasainen tieto tiistain tai keskiviikon aikana. Sinilevää on viikoittaisilla vakiohavaintopaikoilla havaittu runsaasti Haapajärvellä ja Kotkan edustalla Haapasaaren ympäristössä. Muilla havaintopaikoilla ei ole havaittu sinilevää kuluvalla viikolla.   

Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämän TARKKA-palvelun tiistaisten (6.8.2024) satelliittikuvien perusteella sinilevän varmoja tai todennäköisiä kukintoja ei ole Itäisen Suomenlahden merialueella. Paikalliset sinileväkukinnot ovat kuitenkin mahdollisia.   

Sinilevää on havaittu kuluneen viikon aikana Kouvolan kaupungin ylläpitämillä uimarannoilla. Kouvolan ympäristöpalvelut kertoo kotisivuillaan Jaalan kirkonkylän uimarannalla sinilevää olevan runsaasti. Voikkaalla Sompasen uimarannalla sinilevää havainnoitiin pieniä määriä. 

Pintaveden lämpötila Kaakkois-Suomen järvillä vaihtelee noin 20 ja 23 asteen välillä. Merivesi on rannikolla noin 20–22-asteista. 

Mikäli loppuviikosta ja ensi viikon alussa sää on tuuleton ja lämmin, voivat leväkukinnot taas runsastua. Vesistöjen äärellä oleskelevia kehotetaan arvioimaan vallitseva sinilevätilanne tapauskohtaisesti. 

Näin tunnistat sinilevän 

Vähäisen sinileväesiintymän tunnistaa vedessä olevista pienistä vihertävistä hiutaleista sekä kapeista leväjuovista. Runsaamman esiintymän tunnistaa rannalla olevasta vihreästä raidasta, tai leväkasautumista. Rantaan ajautuessaan levämassa on maalimaista, ja koskettaessa sinilevämassa hajoaa hippusiksi eikä takerru esimerkiksi rihmamaisena tikkuun.  

Lue lisää ELY-keskuksen uutisesta 

Tiesitkö tämän sinilevistä?  

Sinilevät, eli syanobakteerit, ovat olennainen osa Itämeren ekosysteemiä. Ne kuuluvat kasviplanktoniin, joka on tärkeä perustuotannon lähde meren ekosysteemeissä. Kasviplankton tuottaa happea ja toimii ravintona eläinplanktonille, joka puolestaan on monien kalalajien ravintoa. Itämeren rehevöityminen, joka johtuu liiallisesta ravinteiden, kuten fosforin ja typen, pääsystä vesistöihin, suosii sinilevien kasvua. Tämä johtaa usein massiivisiin sinileväkukintoihin kesäisin, kun veden lämpötila on korkea. Sinileväkukinnat voivat olla haitallisia, sillä ne voivat tuottaa ihmisille ja eläimille myrkyllisiä yhdisteitä. Sinilevien rooli Itämeren ekosysteemissä on monimutkainen. Vaikka ne ovat tärkeitä perustuottajia, niiden liiallinen kasvu voi aiheuttaa ongelmia, kuten happikatoa ja myrkyllisiä kukintoja. Siksi on tärkeää hallita ravinnekuormitusta ja vähentää rehevöitymistä, jotta Itämeren ekosysteemi pysyy tasapainossa. Sinileväkukintoja voi siis parhaiten ehkäistä vähentämällä omasta toiminnasta aiheutuvia ravinnepäästöjä vesistöihin.  

Levätilannetta voi seurata myös satelliittikuvista 

Suomen ympäristökeskuksessa seurataan satelliittiteknologian avulla ympäristön tilaa. Satelliittihavaintojen avulla kartoitetaan Itämeren pintaleväkukintoja sekä Itämeren ja Suomen suurimpien järvien pintalämpötilaa, sameutta, a-klorofyllipitoisuutta, näkösyvyyttä ja humuspitoisuutta. Sieltä voi käydä katsomassa myös levätilanteen, jos pilvet eivät rajoita satelliittihavainnointia. 

Linkki: Karttaselain - Tarkka (syke.fi) 

Lähetä omat levähavaintosi Järviwikiin 

Ajantasaiset levätilannetiedot ovat nähtävillä  Järviwiki-sivustolla, jonne voi lisätä myös omia yleisöhavaintoja. Havainnot voi tallentaa Järviwikiin suoraan havaintopaikalta puhelimen avulla. Havaintolähettiä voi käyttää Järviwikin tunnuksilla. 

Kaakkois-Suomen viranomaiset ja koulutetut vapaaehtoiset seuraavat levätilannetta viikoittain vähintään 17 havaintopaikalla syyskuun alkuun asti. Kaakkois-Suomen ELY-keskus tiedottaa levätilanteesta tarpeen mukaan. 

Kaakkois-Suomen alueelta tehdyt levähavainnot voi ilmoittaa Kaakkois-Suomen levälinjalle sähköpostitse osoitteeseen: levaseuranta.kaakkois-suomi(at)ely-keskus.fi. Levänäytteitä emme valitettavasti voi ottaa vastaan. 

Seuraava tiedote Kaakkois-Suomen sinilevätilanteesta julkaistaan tarpeen mukaan, jos leväkukinnot yleistyvät.   

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Antti Haapala, hydrobiologi, p. 0295 029 103

Krista Rantamo, vesienhoidon asiantuntija, p. 0295 029 153

Kuvat

Satelliittikuvaa Suomenlahdelta.
Kuva Syken ylläpitämän karttapalvelun satelliittikuvasta. Levätilanne Itäisellä Suomenlahdella on melko rauhallinen.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kaakkois-Suomen ELY-keskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. ELY-keskus hoitaa elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, liikenteeseen ja infrastruktuuriin sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Kaakkois-Suomen ELY-keskus kehittää ja tukee taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia. ELY-keskus toimii tiiviissä yhteistyöverkostossa alueen, kansalaisten, yritysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden hyväksi tavoitteenaan elinvoimainen, kestävä ja saavutettava Kaakkois-Suomi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Moottoriteiden vaihtuvien nopeusrajoitusten siirtymäaika kesärajoituksiin alkaa maaliskuun alusta26.2.2025 08:05:25 EET | Tiedote

Moottoriteillä nopeusrajoitukset on laskettu talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitusperiaatteiden mukaisesti enintään 100 kilometriin tunnissa. Takaisin kesärajoituksiin siirrytään tavallisesti maalis-huhtikuun vaihteessa, kun päivät pitenevät ja ajo-olosuhteet paranevat. Poikkeuksena ovat kuitenkin moottoritiet, joissa on vaihtuvat nopeusrajoitukset. Niillä kesänopeuksia voidaan käyttää valoisaan aikaan hyvissä keliolosuhteissa jo maaliskuun alusta alkaen. Esimerkiksi 120 km/h rajoitusta voidaan siis käyttää jo 1.3.2025 alkaen, jos sää- ja keliolot sen sallivat. Keväällä ajokelit saattavat kuitenkin vaihdella nopeasti tienkohdittain ja vuorokaudenajoittain. Talvi ja pakkaset jatkuvat vielä, minkä vuoksi turvallinen ajonopeus voi olla huomattavasti alempi kuin liikennemerkissä osoitettu nopeusrajoitus. Tärkeää on siis valita oikea tilannenopeus olosuhteiden mukaan moottoritielläkin. Kotkan kohdan talvirajoitus valtatiellä 7 Kaakkois-Suomen ELY-keskus otti kuluvalle talvikaudelle käyttöön

Lomautettujen määrä vähentynyt Kaakkois-Suomessa – nuorten työttömyys yhä kasvussa25.2.2025 08:08:05 EET | Tiedote

Kaakkois-Suomessa työttömien määrä kasvoi tammikuussa 11 prosentilla vuodentakaisesta. Lomautettujen määrä väheni vuodentakaisesta ja myös joulukuusta. Nuorten ja ulkomaalaistaustaisten työttömyys on kasvanut suhteellisesti enemmän kuin kaikkien työttömien. Korkeakoulutettujen työttömyys on myös huomattavasti lisääntynyt. Pitkäaikaistyöttömyys on kasvussa edelleen. Uusien avointen työpaikkojen määrä väheni muissa alueen seutukunnissa paitsi Kouvolassa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye