Pikkukosken, Pakilan ja Tapaninvainion uimarantojen läheisyydestä havaittu myrkkykeisoa
9.8.2024 12:00:00 EEST | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote
Helsingin Pikkukosken, Pakilan ja Tapaninvainion uimarantojen läheisyydestä, uimaranta-alueiden viereisistä kaislikoista, on havaittu myrkyllistä myrkkykeisoa. Myrkkykeison kasvualueet on rajattu näillä alueilla huomionauhoilla, joissa on myös kylttejä varoittamassa kasvista.

Myrkkykeison esiintyminen kyseisten uimarantojen läheisyydessä ei kuitenkaan rajoita niillä uimista, ja pelkästään uimaveden kautta kasvin myrkyille altistuminen on epätodennäköistä. Kasvin myrkky sijaitsee kasvinesteessä ja jos kasvi on ehjä, myrkky ei pääse leviämään.
Myrkkykeiso on nimensä mukaisesti hyvin myrkyllinen, ja kasvin kaikki osat sisältävät kikutoksiinia. Myrkkykeisoon ei tule koskea saatikka syödä. Jos kasviin koskee paljaalla iholla, tulee kosketuskohtaa pestä huolellisesti 10–15 minuutin ajan. Jos kasvia on puolestaan nielty, tulee hakeutua välittömästi sairaalahoitoon.
Uimarantojen henkilökunnan osalta uimarantakausi kestää kyseisillä rannoilla 11. elokuuta asti, mutta näidenkin uimarantojen vedenlaatua valvotaan vielä elokuun loppuun asti. Näiden jälkeen myrkkykeisoesiintymien poistaminen ranta-alueilta on mahdollista.
─ Myrkkykeisojen hävittäminen on melko haastavaa, sillä maahan ei saisi jäädä edes juurenpätkiä, joista kasvi voi kasvaa taas tulevina vuosina. Joka tapauksessa myrkkykeison kasvua täytyy tarkkailla tulevinakin vuosina, koska kyseessä on sitkeä pirulainen, manailee Helsingin uimarantojen tiimiesihenkilö Jukka Lundgren.
Myrkkykeiso muistuttaa ulkonäöltään koiranputkea. Myrkkykeison erottaa koiranputkesta kasvupaikastaan, sillä koiranputki kasvaa pihoilla ja tienpientareilla, kun taas myrkkykeison tyypilliset kasvupaikat ovat rehevien vesistöjen matalassa rantavedessä. Myrkkykeiso kukkii heinä-elokuussa ja sen korkeus on 30–150 senttimetriä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka LundgrentiimiesihenkilöHelsingin kaupunki, kulttuurin- ja vapaa-ajan toimiala
Puh:0505931025jukka.lundgren@hel.fiSari FrontterveysinsinööriHelsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala, ympäristöterveys
Puh:09 310 33249sari.front@hel.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja kirjastojaoston kokous 29.9.202625.9.2026 09:55:34 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto kokoontuu 29.9.2026. Kokouksen asialista on julkaistu.
Uppdaterat pressmeddelande: Rönnskär utvecklas med respekt för naturvärden för ett växande antal besökare23.9.2026 09:03:45 EEST | Pressmeddelande
Utvecklingsplanen för Rönnskär blev färdig på våren 2026 och den genomförs stegvis från och med 2027. Målet är att förbättra tjänsterna och tillgängligheten på ön för ett växande antal besökare samtidigt som man värnar om öns ansedda natur, lugn och havsnära stämning.
Päivitetty tiedote: Pihlajasaarta kehitetään luontoarvoja vaalien kasvaville kävijämäärille23.9.2026 09:03:45 EEST | Tiedote
Pihlajasaaren kehittämissuunnitelma valmistui keväällä 2026, ja sen toteutus käynnistyy vaiheittain vuonna 2027. Tavoitteena on parantaa saaren palveluita ja saavutettavuutta kasvaville kävijämäärille samalla, kun saaren arvostettua luontoa, rauhaa ja merellistä tunnelmaa vaalitaan.
Päätöstiedote: kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 22.9.202622.9.2026 19:50:58 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 22.9. kokouksen päätöstiedote on julkaistu. Lautakunnan lausunto talonrakennushankkeiden ohjelmista 2027-2035 jäi pöydälle.
Savoy JAZZFest 2027 tuo Helsinkiin jazzkitaran legendat John Scofieldin ja Lionel Loueken22.9.2026 11:14:35 EEST | Tiedote
Maaliskuussa järjestettävä Savoy JAZZFest avaa vuoden 2027 ohjelmistonsa kahdella kansainvälisesti arvostetulla kitaristilla. Jazzkitaran merkittävimpiin uudistajiin kuuluva John Scofield saapuu Helsinkiin juhlakiertueellaan, ja nykyjazzin omaleimaisimpiin ääniin lukeutuva Lionel Loueke nähdään harvinaisessa soolokonsertissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme