Kaikkonen hallitukselle: Kouluihin kännykkärauha ja ripeästi

Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan alkava syyslukukausi on syytä jättää viimeiseksi, jota älypuhelimet häiritsevät kouluissa. Kaikkonen patistaa Orpon hallitusta tuomaan vihdoin eduskuntaan lakiesityksen, jonka nojalla kouluihin saadaan täysi kännykkärauha.
Kaikkonen vetoaa viime kesänä julkaistuun YK:n raporttiin, jonka mukaan pelkkä älypuhelimen läsnäolo oppitunnilla heikentää oppimista. Jos puhelinta käytetään kesken oppitunnin, voi keskittymisen palautumisessa mennä jopa 20 minuuttia.
- Älypuhelimesta on valitettavasti tullut koululuokkiemme häirikkö, joka nakertaa koululaisten mahdollisuutta keskittyä ja oppia, sanoo Kaikkonen.
- On käyty keskustelua siitä, onko kännykkä koululaisen perusoikeus. Mielestäni koululaisen perusoikeus on käydä koulua ja oppia rauhassa. Oikeus oppiin pitää turvata siivoamalla älypuhelimet nurkkaan koulupäivän ajaksi.
- Kannustan hallitusta tuomaan ripeästi mahdollisimman selkeän lakiesityksen asiasta eduskuntaan. Keskusta on valmis tällaista lakia tukemaan. Laki on saatava voimaan lähikuukausina. Yhtään lukukautta ei pidä enää haaskata, Kaikkonen toteaa.
Viime kesänä YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco vaati valtioita asettamaan tiukat rajat älypuhelimille kouluissa. Raportin mukaan lähes neljäsosa maailman maista on kokonaan kieltänyt puhelimen käytön kouluissa.
- Tutkimusnäyttö älypuhelinten aiheuttamista ongelmista koulunkäynnissä on vankkaa. Myös palaute vanhemmilta ja opettajilta on, että selkeät kansalliset pelisäännöt tarvitaan ja pian. Ei voi jatkaa niin, että joissain koulussa homma toimii ja toisissa ei. Nyt on päättäjien aika toimia yhdessä tilanteen korjaamiseksi, Kaikkonen sanoo.
- Uskon, että eduskunnassa voisimme koota poikkeuksellisen laajan enemmistön lakihankkeen taakse. Koulutuksen ja lasten asiassa tarvitaan yhteistyötä, nyt on tekojen aika hallituksessa ja eduskunnassa.
Tietoja julkaisijasta
Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on yli 110-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.
Keskustan Siika-aho: Suomi maksaa kovan hinnan hallituksen johtajuuden puutteesta23.8.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-ahon mukaan pääministeri Petteri Orpon johtajuuden puute on suurimpia syitä hallituksen epäonnistumiseen talous- ja työllisyyspolitiikassa.
”Itäistä Suomea ei ole varaa laiminlyödä” – Keskustalta tukku ratkaisuja itäisen Suomen ahdinkoon14.8.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Keskusta esittää useita ratkaisuja itäisen Suomen ahdingon helpottamiseksi.
Eurooppalaiset keski- ja liberaalipuolueet kokoontuvat Helsinkiin – yhteinen julkilausuma vaatii vahvempaa Eurooppaa27.6.2025 17:56:44 EEST | Tiedote
Euroopan keski- ja liberaalipuolueet kokoontuvat Helsingissä 27.-28.6. ALDE-puolueen neuvoston kokoukseen. Kokouksessa julkaistiin yhteinen Helsingin julkilausuma, jossa korostetaan Euroopan turvallisuuden, demokratian ja yhtenäisyyden vahvistamista. Julkilausumassa vaaditaan muun muassa eurooppalaisen puolustuksen tiivistämistä, Ukrainan tukemista ja digitalisaation tuomiin uhkiin vastaamista.
Keskustan Kuntaliiton valtuuskuntaryhmä: Kuntapiikki ei ole enää auki22.5.2025 16:22:03 EEST | Tiedote
Keskustan Kuntaliiton valtuustoryhmä edellyttää, että kuntien valtionosuusleikkaukset lopetetaan eikä kuntien tehtäviä ja velvoitteita enää lisätä ilman vastaavaa täysimääräistä rahoitusta.
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen vappupuhe 1.5.20251.5.2025 13:05:00 EEST | Tiedote
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen piti vappupuheen Helsingissä Kyösti Kallion patsaalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme