Kutsu: Aamu Kelassa 27.8.2024: Lukutaito heikkenee, miten julkishallinnon pitäisi varautua siihen?
9.8.2024 13:19:49 EEST | Kela/FPA | Kutsu
Suomalaisten lukutaito heikkenee. Tuoreimman Pisa-tutkimuksen mukaan jo useamman kuin joka viidennen yhdeksäsluokkalaisen lukemisen taso on niin heikko, että sillä ei pärjää yhteiskunnassa. Väestö myös ikääntyy, ja Suomessa asuu aiempaa enemmän ihmisiä, joiden äidinkieli on muu kuin suomi.
Julkishallinnossa on jo pitkään panostettu selkeään kieleen, mutta riittääkö se? Millaisia palvelujen, tekstien ja kielenkäytön pitäisi olla, jotta ne olisivat jatkossakin asiakkaille ymmärrettäviä? Millaisia ratkaisuja voisimme löytää yhdessä?
Näistä kysymyksistä elokuun Aamu Kelassa -tilaisuudessa keskustelevat
- oppikirjailija, lukutaidon opettaja ja toimittaja Aleksis Salusjärvi Lukukeskus ry:n Sanat haltuun -hankkeesta
- luku- ja kirjoitustaidon tutkija, kasvatustieteiden professori Minna Torppa Jyväskylän yliopistosta
- hyvän virkakielen ja selkokielen edistäjä, erityisasiantuntija Henna Kara Kotimaisten kielten keskuksesta
- viranomaistekstien selkeyttämisen asiantuntija, kielenhuoltaja Heidi Träff Kelasta.
Tilaisuuden avaa Kelan pääjohtaja Outi Antila, ja juontajana toimii Saara Salonen Kelan viestinnästä.
Aamu Kelassa -tapahtumat ovat ajankohtaisia keskustelutilaisuuksia Kelan kumppaneille ja sidosryhmille sekä muille aiheesta kiinnostuneille.
Aika: 27.8.2024 klo 9–11
Aamupuuro klo 9–9.30. Ohjelma alkaa klo 9.30.
Paikka: Kelan päätalo, Nordenskiöldinkatu 12, Helsinki. Tilaisuutta on mahdollista seurata myös etänä. Keskustelun tallenne julkaistaan Kelan verkkosivuilla tilaisuuden jälkeen.
Lämpimästi tervetuloa!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–15. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Handläggningstiderna för de första ansökningarna om allmänt stöd är längre än vanligt hos FPA14.7.2026 12:52:40 EEST | Pressmeddelande
Handläggningen av ansökningar från kunder som ansöker om allmänt stöd för första gången tar för närvarande längre än vanligt hos FPA. Orsaken till att handläggningstiderna är längre just nu är att arbetslösheten har ökat, att många studerande har slutfört sina studier och att många sökandes perioder med inkomstrelaterad dagpenning tar slut. FPA uppskattar att situationen lättar inom de närmaste veckorna.
Yleistuen ensimmäisten hakemusten käsittelyajat ovat Kelassa tavallista pidempiä14.7.2026 12:52:40 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Yleistuen ensimmäisten hakemusten käsittely kestää tällä hetkellä Kelassa tavallista pidempään. Käsittelyaikojen pitenemiseen ovat syinä työttömyyden kasvu, opiskelijoiden valmistuminen ja ansiopäivärahakausien päättyminen. Kela arvioi saavansa tilanteen purettua lähiviikkojen aikana.
Studielån för det kommande läsåret kan lyftas redan i augusti2.7.2026 08:53:46 EEST | Pressmeddelande
Studerande kan lyfta studielån för den kommande höstterminen från början av augusti. Studielånet inverkar också på den studerandes möjligheter att få utkomststöd.
Tulevan lukuvuoden opintolainaa voi nostaa jo elokuussa2.7.2026 08:53:46 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi). Opiskelijat voivat nostaa tulevan syyslukukauden opintolainaa elokuun alusta alkaen. Opintolaina vaikuttaa myös opiskelijan mahdollisuuteen saada toimeentulotukea.
Student loan funds for the coming academic year can be taken out already in August2.7.2026 08:53:46 EEST | Press release
Students can take out student loan funds for the coming autumn term starting from the beginning of August. The student loan also affects the student’s eligibility for social assistance.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme