Varhaiskasvatus vahvistuu Varkaudessa, kun Diak kouluttaa lisää varhaiskasvatuksen sosionomeja
12.8.2024 10:48:13 EEST | Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) | Tiedote
Diakonia-ammattikorkeakoulu aloittaa varhaiskasvatuksen sosionomien kouluttamisen Keski-Savon tarpeisiin elokuussa.

Varhaiskasvatuksen tilanne koko Suomessa on hälyttävä, ja alalla on kova työvoimapula myös Keski-Savon alueella. Erityisesti Varkaudessa sekä ympäristökunnissa on ennakoitu tarvetta varhaiskasvatuksen sosionomeille.
Diak haluaa tuoda panoksensa työvoimapulan helpottamiseksi sosionomi (AMK), varhaiskasvatus -koulutuksella, jonka ryhmä aloittaa Varkaudessa 12. elokuuta.
Keski-Savon koulutus- ja työvoimatarpeita on mietitty yhdessä muun muassa Varkauden kaupungin kanssa. Korkeakoulutuksella pyritään turvaamaan tulevaisuuden varhaiskasvattajat alueella.
− Työelämä muuttuu tällä hetkellä nopeasti ja tarvitsemme uudenlaisia toimintatapoja, joilla muuttuviin tarpeisiin voidaan vastata. Diakin varhaiskasvatuksen sosionomikoulutus on työelämän ja opiskelijoiden tarpeesta lähtevä koulutusyhteistyö, jossa Keski-Savon kunnat ja Diak ovat löytäneet hienosti toisensa. Odotan innolla koulutuksen käynnistymistä, Varkauden kaupunginjohtaja Joonas Hänninen sanoo.
Teoriaa etänä ja käytäntöä paikan päällä oppien
Varkauden varhaiskasvatuksen sosionomin koulutus toteutuu verkkopainotteisesti monimuotona. Teoriaopinnot voi siis suorittaa joustavasti etänä ja käytäntö opitaan läsnä ollen joko alueen oppilaitoksissa tai työelämän aidoissa ympäristöissä.
Koulutusten toteutustapa vahvistaa opetuksen työelämälähtöisyyttä, yhteisöllisyyttä ja ammatillista kasvua opintojen aikana.
− Haluamme tuoda laadukasta korkeakoulutusta sinne, missä sille on työelämän esiin tuomaa tarvetta. Tavoitteenamme on, että opiskelijat ja alalla työskentelevät kohtaavat toisensa. Näin myös työnantajilla on mahdollisuus rakentaa hyviä suhteita tulevien ammattilaisten suuntaan jo opintojen aikana ja sitouttaa heitä jatkossa töihin omalle alueelleen sekä organisaatioihin, kertoo Diakin toimitusjohtaja-rehtori Elina Juntunen.
Opiskelijat suorittavat opinnoissaan sosionomin tutkinnon, joka sisältää varhaiskasvatuksen suuntaavat opinnot. Tutkinnolla opiskelijoilla on mahdollisuus työllistyä laajasti erilaisiin työtehtäviin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna PihlajamäkimarkkinointikoordinaattoriDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:050 346 5169anna.pihlajamaki@diak.fiDiakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Diak on sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkausalaan keskittynyt kohtaamisen korkeakoulu. Osaamisemme kohdistuu sinne, missä on eriarvoisuutta, köyhyyttä, yksinäisyyttä ja yhteiskunnan ulkopuolisuutta. Teemme sosiaalista innovointia ihmisen puolella. Olemme ihmisyyden asiantuntijoita, joita ajaa halu rakentaa oikeudenmukaisempaa maailmaa kaikille. Teemme tuloksellisesti jatkuvaa kehitystyötä, jotta maailma olisi kaikille hyvä. Uskomme ihmiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Uudenlaista koulutusta muuttuviin turvallisuusilmiöihin: Diak ja Prevenza vastaavat maalittamiseen ja radikalisoitumiseen16.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) ja Prevenza Oy ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen, jonka myötä Prevenzan koulutukset tulevat osaksi Diakin täydennyskoulutustarjontaa. Yhteistyön tavoitteena on vahvistaa asiantuntijoiden ja organisaatioiden resilienssiä ja turvata toimintakykyä muuttuvassa turvallisuusympäristössä.
Yhteishaku alkaa – Diakin Oulun-kampuksella voi opiskella verkkopainotteisesti sairaanhoitajaksi9.3.2026 08:01:00 EET | Tiedote
Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku on käynnissä 10.–24. maaliskuuta.
Yhteishaku alkaa – Diak tarjoaa useita verkossa suoritettavia AMK- ja YAMK-koulutuksia9.3.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku on käynnissä 10.–24. maaliskuuta.
Yhteishaku alkaa – Diakin Porin-kampuksella 70 aloituspaikkaa terveysalan AMK-koulutuksiin9.3.2026 07:58:00 EET | Tiedote
Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku on käynnissä 10.–24. maaliskuuta.
Eurooppalaisia ratkaisuja soten haasteisiin: Diak mukaan EduCare 5.0 ‑allianssiin28.1.2026 09:45:00 EET | Tiedote
Diak on kutsuttu mukaan European Universities Initiative (EUI) hakemusta valmistelevaan EduCare 5.0 -allianssiin. Konsortion tavoitteena on vahvistaa sosiaalista kestävyyttä uudistamalla eurooppalaista terveysalan koulutusta ja terveys- sekä hyvinvointipalveluja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme