Sikiöseulontayksikön toiminta alkanut Oulaskankaalla
12.8.2024 12:36:44 EEST | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote
Oulaskankaan Sikiöseulontayksikkö on aloittanut toimintansa Oulaskankaan sairaalassa 5.8.2024. Uuden yksikön myötä Pohde on parantanut merkittävästi palveluja etenkin Oulun eteläisen alueen odottajille.

Aiemmin osa odottajista on joutunut hakeutumaan sikiöseulonnan ultraäänitutkimuksiin oman hyvinvointialueen ulkopuolelle. Nyt nämä maksuttomat tutkimukset ovat saatavilla kaikille odottajille omalla hyvinvointialueella kohtalaisen hyvien kulkuyhteyksien päässä.
Uusi yksikkö on osa Pohteen sikiöseulontayksikköä, jonka päätoimipiste sijaitsee Oulussa OYS D-talossa, entisen Kaupunginsairaalan tiloissa. Sikiöseulontoja tehdään Pohteella Oulun ja Oulaskankaan seulontayksiköiden lisäksi Kuusamon terveyskeskuksen äitiyspoliklinikalla.
Kaikki sikiöseulontatoiminta Pohteella keskitetään näihin yksiköihin loppuvuoden 2024 aikana. Odottaja voi jatkossa valita itselleen parhaiten sopivan seulontapisteen. Ajanvaraus ensimmäiselle seulontakäynnille tehdään pääsääntöisesti itse omaOYS nettiajanvarauksen kautta (https://omaoys.fi/).
Oma neuvola antaa lisätietoja sikiöseulonnoista ja lisäksi uusilta sikiöseulonnan nettisivuilta (https://pohde.fi/palvelut/sikioseulonnat/) löytyy jokaiselle odottajalle tärkeää informaatiota sekä ajanvarausohjeet seulontoihin.
Myös äitiyspoliklinikkatoiminta Oulaskankaalla laajenee. Mikäli Oulun eteläisen alueen odottajat tarvitsevat käyntiä synnytyslääkärin vastaanotolla tai ultraäänitutkimuksessa seulontakäyntien jälkeen, se onnistuu jatkossa suurimmassa osassa tapauksista Oulaskankaan poliklinikalla. Korkean riskin raskauksien seuranta on kuitenkin Pohteella keskitetty OYS äitiyspoliklinikalle.
Lisätietoa - Mikä sikiöseulonta?
Sikiöseulonnat ovat kaikille odottajille maksuttomia ja vapaaehtoisia tutkimuksia. Ne sisältävät ultraäänitutkimuksen alku- ja keskiraskaudessa sekä odottajan niin halutessa myös kromosomipoikkeavuusriskin seulonnan.
Sikiöseulontojen tarkoitus on parantaa raskauden ennustetta, mahdollisuuksia hoitaa sikiötä ja lasta sekä vähentää sairastavuutta ja lapsikuolleisuutta.
Jos sikiöseulonnoissa herää epäily poikkeavuudesta, tehdään jatkotutkimuksia tarvittaessa OYS Sikiötutkimusyksikössä. Näissä jatkotutkimuksissa epäily voi vahvistua tai osoittautua vääräksi.
On hyvä muistaa, että myöskään normaali tulos sikiöseulontatutkimuksissa ei aina takaa lapsen terveyttä, sillä kaikkia poikkeavuuksia tai sairauksia ei voi raskauden aikana löytää.
Yhteyshenkilöt
Tuomas Kauppinenvastaava lääkäri, perinatologi
Sikiötutkimusyksikkö OYS
vastuuyksikköpäällikkö
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on yhdistänyt 30 kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon, kolme sairaalaa ja kaksi pelastuslaitosta. Oulun yliopistollinen sairaala OYS on yksi Suomen viidestä yliopistollisesta sairaalasta, ja se vastaa lähes puolen miljoonan suomalaisen erikoissairaanhoidon palveluista. Tavoitteemme on vuoteen 2030 mennessä rakentaa maailman älykkäin sairaala.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohteen TKKI-ohjelma vahvistaa hyvinvointialueen kykyä vastata tulevaisuuden palvelutarpeisiin25.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohteen tulevaisuuslautakunta hyväksyi kokouksessaan hyvinvointialueen tutkimus, koulutus, kehittäminen ja innovaatiot (TKKI) -ohjelman. Lisäksi lautakunta hyväksyi lastensuojelun perhehoidon päivitetyn toimintaohjeen.
Lautakunta hyväksyi päivitetyt järjestöavustusten periaatteet24.9.2026 11:11:43 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunta kokoontui 23.9.2026. Lautakunta hyväksyi kokouksessaan Pohteen järjestöavustusten periaatteet ja päätti avustusten hakuaikataulusta vuodelle 2027.
Pohde ja Oamk tiivistävät yhteistyötään suuhygienistien koulutuksessa24.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Pohteen opetuspalveluihin perustettu opetussuuhygienistin sivutoimi on tiettävästi ensimmäinen tämänkaltainen ammattikorkeakoulun ja hyvinvointialueen yhteistyö Suomessa. Uusi tehtävä toimii linkkinä organisaatioiden välillä ja helpottaa opiskelijoiden arkea.
Pohde sulkee kaksi ikäihmisten yhteisöllisen asumisen yksikköä tilojen puutteiden vuoksi23.9.2026 12:35:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde sulkee palvelukoti Lumilyhdyn Lumijoella ja palvelukoti Metsolan Utajärvellä. Kyse on yhteisöllisen asumisen yksiköistä, joiden nykyiset tilat eivät enää vastaa yhteisölliselle asumiselle asetettuja vaatimuksia. Muutoksella varmistetaan, että yksiköiden asukkaat voivat asua turvallisesti asianmukaisissa tiloissa.
Aluehallitus lausui NordLabin talouden tasapainottamisesta23.9.2026 12:15:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 22.9.2026 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Aluehallitus käsitteli NordLabin talouden tasapainottamista ja asiakaskohtaisten vuokrasopimusten vuokrienkorotusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme