Kiinteistöliitto

Kiinteistöliitolta tukea ja työkaluja taloyhtiöiden hallitusten jäsenille

Jaa

Lomakauden jälkeen taloyhtiöissä jatkuu arkinen aherrus, ja yhtiökokouksessa valitut hallituksen jäsenet pääsevät tarttumaan toimeen yhteisten asioiden hoitamiseksi. Kiinteistöliitto on koonnut hallitusten jäsenille tarkastuslistan ja muita hallitustyön kannalta hyödyllisiä työkaluja. Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöillä on käytössään myös kattavat neuvonta- ja koulutuspalvelut.

Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöilleen tarjoama maksuton lakineuvonta palvelee hallitusten jäseniä ja isännöitsijöitä sekä tilin- ja toiminnantarkastajia viitenä päivänä viikossa. Neuvontaa on saatavilla lakiasioiden lisäksi myös korjausrakentamisessa ja energia-asioissa sekä talouteen ja verotukseen liittyvissä asioissa. Lisäksi Kiinteistöliitto ja sen alueelliset jäsenyhdistykset järjestävät runsaasti koulutustilaisuuksia verkon välityksellä ja perinteisinä luentosalikoulutuksina.

Hallitus huolehtii yhteisestä omaisuudesta

Hallituksen jäsenten ja puheenjohtajan on tärkeää perehtyä huolellisesti oman yhtiönsä tilanteeseen ja keskeisiin asiakirjoihin. Tärkeitä asiakirjoja ovat esimerkiksi isännöintitoimiston kanssa solmittu isännöintisopimus sekä huoltoyhtiön kanssa tehty sopimus kiinteistönhuollosta. Hallituksen on tärkeää myös pitää silmällä taloyhtiön taloudellista tilannetta.

”Taloyhtiön hallitus huolehtii osakkaiden yhteisestä omaisuudesta. Hallituksen jäsenten on hyvä ottaa tehtävänsä vakavasti ja perehtyä aluksi kaikkiin hallitustyöskentelyn kannalta oleellisiin asioihin. Pelätä ei kuitenkaan tarvitse, sillä normaali huolellisuus riittää, ja asiantuntija-apuakin on meiltä helposti saatavilla”, sanoo Kiinteistöliiton lakiasiantuntija Tapio Haltia.

Hallituksen jäsenille tarkoitettu tarkastuslista ja muita hallitustyön kannalta hyödyllisiä työkaluja löytyy Kiinteistöliiton verkkosivuilta . Myös Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöilleen tarjoamista neuvonta- ja koulutuspalveluista löytyy lisätietoa verkkosivuiltamme. 

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.

Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto

Hinnankorotukset eivät ole ilmoitusasia palveluntarjoajilta taloyhtiölle24.9.2024 08:10:00 EEST | Tiedote

Taloyhtiöt saavat palveluntarjoajiltaan, kuten esimerkiksi isännöintiyrityksiltä tai kiinteistönhuoltoyhtiöiltä, syksyisin esityksiä sopimuksiin tehtävistä hinnankorotuksista. Taloyhtiön hallituksen on tärkeää tiedostaa, että kyseessä ei ole yksipuolinen ilmoitusasia, vaan palvelun ostajan on sopijaosapuolena käsiteltävä esitys asianmukaisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa taloyhtiön hallituksen päätöstä.

Yhteisöllisyydestä apua ikääntymisen tuomiin haasteisiin taloyhtiöissä3.9.2024 09:01:00 EEST | Tiedote

Yhteisöllisyydestä on apua asukkaiden ikääntymisen ja heikentyneen toimintakyvyn tuomissa haasteissa taloyhtiöissä. Kiinteistöliiton jäsenyhdistysten sekä ympäristöministeriön Ikä- ja muistiystävällinen taloyhtiö -hanke teki taloyhtiöille kyselyn, jonka vastaajista noin 60 prosenttia kertoi, että heidän taloyhtiössään huolehditaan naapureista ja tarjotaan naapuriapua. Vastaajien mielestä taloyhtiöissä on tarvetta yhteisölliselle toiminnalle ja sitä edistävälle vastuuhenkilölle.

Taloyhtiöissä ryhdyttävä ratkomaan asukkaiden ikääntymiseen liittyviä haasteita27.8.2024 07:33:00 EEST | Tiedote

Suuri osa suomalaisista taloyhtiöistä kohtaa asukkaiden ikääntymisestä ja heikentyneestä toimintakyvystä johtuvia haasteita. Kiinteistöliiton jäsenyhdistysten sekä ympäristöministeriön Ikä- ja muistiystävällinen taloyhtiö -hanke teki taloyhtiöille kyselyn, jonka tulosten perusteella yli puolet taloyhtiöistä on kohdannut haasteita liittyen asukkaiden heikentyneeseen toimintakykyyn.

PTT:n, Kiinteistöliiton ja Omakotiliiton selvitys: Asumismenojen kasvu jatkuu viime vuotta loivempana20.8.2024 09:01:00 EEST | Tiedote

Asumismenojen kasvu laantuu tänä vuonna, selviää Kiinteistöliiton ja Omakotiliiton PTT:lla teettämästä Asumismenot 2024 -selvityksestä. Korkojen ja sähkön hinnan lasku painavat kotitalouksien asumismenoja, mutta muut asumisen erät kallistuvat edelleen. Tontin kiinteistöveron alarajan nosto sekä vesi- ja jätehuollon kustannusten nousu kasvattavat asumisen menoja niin kerros- kuin omakotitaloissa. Taloyhtiöiden menoja kasvattaa myös kaukolämmön kustannusten nousu.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye