Tietojenkalasteluviestit lisääntyneet merkittävästi
13.8.2024 08:00:00 EEST | Suomen Telemarkkinointiliitto ry | Tiedote
Phishing-viestien määrä on noussut huomattavasti erityisesti pankkien, viranomaisten ja kuriiripalveluiden nimissä. Näiden huijauksien tarkoituksena on kalastella henkilökohtaisia tietoja.

Suomen Telemarkkinointiliitto ry:n Kilpi-sovellus on viime aikoina havainnut tietojenkalasteluviestien määrän kasvaneen merkittävästi. Erityisesti pankkien, viranomaisten ja posti- ja kuriiripalveluiden nimissä liikkuvat huijausviestit ovat lisääntyneet.
”Tietojenkalasteluviestien lisääntyminen saattaa johtua viimeaikaisista tietomurroista, joissa rikolliset ovat saaneet käsiinsä suuren määrän yhteystietoja. On oltava erityisen varovainen saadessaan viestejä, jotka vaativat kiireellisiä toimenpiteitä ja sisältävät linkkejä.”, kertoo Suomen Telemarkkinointiliitto ry:n perustaja Arto Isokoski.
Pankkien nimissä lähetetyt huijausviestit ovat jatkuvasti yleisiä. Näissä viesteissä saatetaan pyytää esimerkiksi päivittämään pankkitilin tiedot, uhaten tilin sulkemisella tai käyttörajoituksilla, jos toimenpiteitä ei tehdä välittömästi.
Viranomaishuijauksia on esiintynyt erityisesti poliisin nimissä. Näissä viesteissä vastaanottajaa uhataan sakolla tai oikeudellisilla seuraamuksilla, ellei tämä toimi viestissä annettujen ohjeiden mukaan. Tällaiset viestit voivat olla erityisen pelottavia ja saada vastaanottajan toimimaan nopeasti, mikä on juuri huijareiden tavoite.
Viime aikoina yleistyneet pakettihuijaukset kehottavat vastaanottajaa klikkaamaan viestissä olevaa linkkiä esimerkiksi tarkistaakseen lähetyksen tilan. Nämä viestit näyttävät usein tulevan tunnetuilta posti- ja kuriiripalveluilta, ja niihin on helppo uskoa epähuomiossa, jos odottaa pakettia kyseiseltä toimittajalta.
Muita aktiivisia huijauksia ovat esimerkiksi Netflixin nimissä lähetetyt huijaukset, joissa vastaanottajalle tarjotaan 90 päivän ilmaista jäsenyyttä. Useita huijausviestejä lähetetään myös maksumuistutusten muodossa. Esimerkiksi Intrumin nimissä lähetetyissä viesteissä on linkki "vahvistasuomi(.)com", joka johtaa huijaussivulle. Myös lainatarjoukset sekä sijoitushuijaukset ulkomaisista numeroista ovat yleistyneet.
”Kilpi-sovellus tarjoaa tehokkaan suojan näitä huijausyrityksiä vastaan, estämällä tietojenkalasteluviestien perille pääsyn. Näin käyttäjät eivät esimerkiksi altistu pakettihuijauksille, vaikka olisivatkin odottamassa pakettia toimitettavaksi”, kertoo Isokoski.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arto IsokoskiSuomen Telemarkkinointiliitto ry Puheenjohtaja
Puh:0447301607arto.isokoski@stml.fiLinkit
Lisätietoja Suomen Telemarkkinointiliitto ry:stä
Suomen Telemarkkinointiliitto ry on kehittänyt Kilpi-sovelluksen, joka estää ei-toivotut yhteydenotot.
Kilpi on älypuhelimiin ladattava sovellus, joka tunnistaa huijauspuhelut, tekstiviestit ja roskapostit. Tämä tarkoittaa, että huijaus- ja puhelinmyyntipuhelut eivät enää edes hälytä puhelimessa. Lisäksi sovellus tunnistaa automaattisesti haitallisia linkkejä sisältävät huijaustekstiviestit ja spämmisähköpostit jo ennen niiden lukemista. Kilpi suojaa tehokkaasti myös tietojen ja tunnusten kalastelulta.
Sovellus perustuu dataan, jota kerätään ja kasvatetaan jatkuvasti. Kilpi-sovelluksen avulla voi nauttia huijausvapaasta ja puhelinmyynnittömästä puhelinajasta. Kilven voi ladata Google Play ja ja Apple Store sovelluskaupoista. Kilpeä on ladattu jo lähes 50 000 kertaa. Kilpi tarjoaa sekä ilmaisen version että edistyneempiä ominaisuuksia sisältävän Premium-version.
Sovelluksen perustaja Arto Isokoski työskenteli Nokiassa 1995-2000 tuotekehitystehtävissä. Tämän jälkeen Kiinan markkinoihin erikoistunut Isokoski on toiminut useissa globaaleissa yrityksissä, kuten muun muassa perustamassaan TLD Registry Limited Oy:ssä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Telemarkkinointiliitto ry
Ulosottohuijaus leviää Suomi.fi:n nimissä16.9.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Kilpi-sovelluksen tietokannassa näkyy parhaillaan Suomi.fi-viestejä jäljittelevä huijaus, jossa vastaanottajalle ilmoitetaan ulosottoviranomaisen asiakirjoista. Kilpi-sovellukseen kertyneiden havaintojen perusteella liikkeellä on samaan aikaan myös DHL:n nimissä lähetettyjä huijauksia sekä Google Meet-huijauksia.
Poliisin nimissä liikkuu sakkohuijaus1.9.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Kilpi-sovelluksen tietokannassa on viime aikoina noussut esiin poliisin nimissä lähetetty sakkohuijaus. Kilpi-sovellukseen tehdyt ilmoitukset kertovat samaan aikaan myös pysäköintimaksu- ja Posti-huijauksista, ulkomaisista huijauspuheluista sekä useista häiritsevistä yhteydenotoista.
Kilpi havaitsi huijausaallon: DocuSignin nimissä kalastellaan uhreja18.8.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Kilpi-sovelluksen tietokannassa näkyy tällä hetkellä runsaasti DocuSignin nimissä lähetettyjä huijausviestejä, joissa vastaanottajaa pyydetään avaamaan allekirjoitusta odottava asiakirja. Samalla Kilpi-sovellukseen ilmoitetaan edelleen viranomaisten ja Elisan nimissä tehtyjä huijauksia sekä ulkomaisilla suuntanumeroilla tulevia huijauspuheluita.
Elisa-huijaus uhkaa katkaista palvelun6.8.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Kilpi-sovelluksen tietokannassa on havaittu erityisen aktiivinen Elisan nimissä lähetettävä huijausviesti, jossa vastaanottajaa painostetaan päivittämään maksutapansa palvelun keskeytymisen uhalla.
Uusi oikeusministeriöhuijaus uhkaa ulosotolla23.7.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Kilpi-sovelluksen tietokantaan on ilmoitettu runsaasti Suomi.fi-viestejä jäljitteleviä huijaussähköposteja. Uusimmassa versiossa lähettäjäksi väitetään oikeusministeriötä ja aiheeksi ulosottoviranomaisen asiakirjoja. Kilpi-sovelluksen havainnoissa näkyy samaan aikaan myös Klarna- ja DHL-huijauksia sekä vilkastunutta huijaussoittoliikennettä ulkomailta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme