SDP:n Rantanen: Vihreiden puheenjohtaja yrittää piilotella puolueensa heittelevää linjaa
SDP:n eduskuntaryhmän vpj Piritta Rantanen kummeksuu Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran tuoretta ulostuloa. Hallituksessa vihreät hyväksyivät turvapaikanhaun estämisen itärajalla, oppositiossa eivät, Rantanen muistuttaa.

Tiedotteessaan Virta torjuu vihreitä kohtaan linjattomuudesta esitetyn kritiikin tänä kesänä hyväksytyn rajaturvallisuuslainsäädännön ja vuonna 2022 vihreiden tuella hyväksytyn rajavartiolain muutoksen suhteen. Virta selittää tiedotteessaan näiden kahden lain olevan ihmisoikeuksien kannalta täysin eri asioita.
Rantanen korostaa, että vaikka tänä kesänä hyväksytyssä laissa ja vuoden 2022 rajavartiolain muutoksessa on osin omaksuttu erilaisia lainsäädännöllisiä ratkaisuja, kummassakin on pohjimmiltaan kyse on Venäjän toiminnasta ja sen vuoksi on välttämätöntä, että turvapaikanhaku itärajalla voidaan tietyin edellytyksin estää.
- Itäraja on nyt ollut suljettuna turvapaikanhakijoilta kahdeksan kuukautta vihreiden yksimielisesti hyväksymän rajavartiolain muutoksen nojalta. Vaatii Sofia Virralta melkoista älyllistä akrobatiaa selittää, että rajan sulkeminen turvapaikanhaulta yhden lain nojalla on ihmisoikeuksien kannalta ongelmatonta ja toisaalta rajan sulkeminen toisen lain nojalla olisi ihmisoikeuksien vastaista, Rantanen pohtii. Rantanen toimi hallintovaliokunnan jäsenenä 2019–2023.
Tiedotteessaan Sofia Virta hyvin yksioikoisesti väittää, että nyt hyväksytty lainsäädäntö on kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vastainen, kun taas vuoden 2022 rajavartiolain muutos niiden mukainen. Rantanen muistuttaa, että useat oikeusoppineet kuitenkin esittivät myös vuoden 2022 rajavartiolain yhteydessä hyvin vastaavia epäilyksiä sen suhteesta ihmisoikeussopimuksiin, kuin nyt hyväksytyn uuden rajaturvallisuuslainsäädännön kohdalla esitettiin.
- Lainsäädännöstä voi aina löytää sävyeroja, mutta turvapaikanhakijan näkökulmasta rajalla joko pääsee jättämään turvapaikkahakemuksen tai sitten ei pääse. En usko, että heitä suuresti kiinnostaa, minkä lainsäädäntöratkaisun nojalla tuo estetään, Rantanen korostaa.
Yhteyshenkilöt
Piritta RantanenKansanedustaja, eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja
Puh:050 545 1123Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Kymäläinen: Hallitus on jättänyt hyvinvointialueet kriisiin10.11.2025 14:09:28 EET | Tiedote
Rahoituksen jakautumisessa hyvinvointialueille on merkittäviä ongelmia, jotka tulisi kiireellisesti korjata, ja siksi hallituksen tulisi puhaltaa peli poikki, vaatii SDP:n kansanedustaja Suna Kymäläinen. Hallitus on ollut täysin haluton reagoimaan hyvinvointialueiden kriisiytyvään tilanteeseen ja seuraamaan rahoituksen riittävyyttä. Hallituksen tulisi antaa hyvinvointialueille työrauha tarpeellisten uudistusten toteuttamiseen, eikä pakottaa alueita lyhytnäköisiin taloudellisiin ratkaisuihin, jatkaa Kymäläinen.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Ilmastotavoitteesta luopuminen olisi myrkkyä suomalaiselle elinkeinoelämälle8.11.2025 09:26:48 EET | Tiedote
HS:n (7.11.2025) tietojen mukaan perussuomalaiset yrittää saada hallituksen luopumaan Suomen tavoitteesta olla hiilineutraali vuonna 2035. Tavoitteesta joustaminen olisi myrkkyä suomalaisille yrityksille ja elinkeinoelämälle, sanoo SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma.
SDP:n Kumpula-Natri: Hallituksen puututtava vaalidatan siirtopäätökseen7.11.2025 16:00:01 EET | Tiedote
Kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (sd) vaatii hallitusta perumaan oikeusministeriössä tehty hankintapäätös sijoittaa vaalitietojärjestelmän äänestäjä- ja ehdokasrekisterit sekä vaalitulosjärjestelmä Amazon Web Servicen Ruotsissa sijaitsevaan pilvipalveluun.
SDP:n Lauri Lyly: Suojaosat on palautettava7.11.2025 11:45:43 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Lauri Lyly pitää tärkeänä eduskuntaan tullutta kansalaisaloitetta, jossa vaaditaan suojaosan palauttamista työttömyyspäivärahaan ja asumistukeen. Suojaosan poistaminen on tehnyt osa-aikatyöstä ja keikkatyöstä kannattamatonta. Poistaminen on ajanut monet työttömät ja pienituloiset entistä tiukempaan taloudelliseen tilanteeseen, sanoo Lyly.
SDP:n Harakka ja Kumpula-Natri: Suomesta eettisen tekoälykehityksen edelläkävijä7.11.2025 10:21:25 EET | Tiedote
Suomella ja EU:lla on mahdollisuus olla eettisen ja ekologisen tekoälykehityksen edelläkävijä, sanovat SDP:n kansanedustajat Timo Harakka ja Miapetra Kumpula-Natri.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme