Merikarvian kunta

Meripiknikki ammentaa suomalaisista perinteistä - kahvia ja pullaa - olkaa hyvät!

Jaa

Merikarvialla on vastikään avattu uusi kahvila – Meripiknikki. Se toivottaa sekä paikalliset että matkailijat tervetulleeksi ja istahtamaan nauttimaan hetkestä – pysähtymään juttelemaan. Tarjolla on hyvän seuran lisäksi kotitekoisia vastaleivottuja leivonnaisia kahvin, teen tai muun juoman kera. Kahvilaa pyörittää Lehtimäen supernaiset – Raija ja Sini. Kahvila on rakennettu vanhaan muuntajaan. Asiakastilat ovat siis ulkosalla ja kahvilatilat ovatkin omaperäiset ja kodikkaan pienet.

Muuntamo tuo omaleimaisen tunnelmansa kahvilamiljöölle
Muuntamo tuo omaileimaisen tunnelmansa kahvilamiljöölle Kuva: Raija Lehtimäki

Valikoimaamme kuuluu tosiaan itse leivottuja tuotteita - mm. tuoretta kotipullaa, mustikkapiirakkaa, mango-kookoskakkua, sämpylöitä ja keliaakikoille suklaakääretorttua. Otamme myös laktoosittoman ruokavalion huomioon, Raija kertoo. Maksaminen onnistuu pankkikortilla, MobilePaylla tai käteisellä. Palvelua voi varata myös yksityistilaisuuksiin etukäteen asiasta sopimalla, hän vinkkaa.

Olemme saaneet runsaasti myönteistä palautetta – yrittäminen on ollut haasteista huolimatta mielenkiintoista ja mukavaa. Pankkikorttikin saatiin haastavan alun jälkeen toimimaan ja eksyneet aurinkovarjot tuotiin takaisin paikoilleen. Hyvältä näyttää, nyt Raija ja Sini summaavat. Hauska erikoisuutemme on, että meillä on poikennut joskus lemmikkejäkin, koiria ja kissoja, Raija toteaa. Huomioimme tietysti muut asiakkaat, kaikki eivät pidä eläimistä tai allergioita voi olla, Raija selventää.

Suomalainen kotipulla on kahvipöydän kestosuosikki

Meripiknikki-kahvila tuo lämpimällä tavalla esiin suomalaisen kotona leipomisen ja erityisesti pullan perinnettä. Kotipullan leipominen ja nauttiminen ovat osa suomalaista arkea ja juhlaa jo sukupolvien ajan. Monilla meistä on lämpimiä muistoja perheen ja ystävien yhteisistä hetkistä ja onpa sen avulla myyty asuntojakin. Kotipullan tuoksua on käytetty houkuttelemaan esiin hyviä mielikuvia asuntonäytöissä – usein onkin päästy kauppoihin hyvän tunnelman siivittämänä.

Suomalainen kotipulla syntyi aikana, jolloin vehnä ja sokeri yleistyivät kotitalouksissa. Alun perin vehnä oli luksustuote, mutta 1800-luvun loppupuolelta alkaen pullan leivonta yleistyi. Leivonta onkin usein kuulunut perheen viikonloppuun ja tuoreita pullia on nautittu kahvin kera erityisesti sunnuntaisin. Suomalaisiin perinteisiin on kuulunut juoda pullakahvit vaaleissa äänestämisen jälkeen, tällöin puhutaan vaalikahveista. Pullakahvit on siis suomalaista vieraanvaraisuutta ja sen leipomisen niksit ovat periytyneet sukupolvelta toiselle. Pullakahvit on kodikkuutta ja lämpöä – tervetuloa!

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Merikarvia kartalla
Merikarvia kartalla
Lataa
Meripiknikki
Meripiknikki
Raija Lehtimäki Raija Lehtimäki
Lataa
Muuntamo tuo omaleimaisen tunnelmansa kahvilamiljöölle
Muuntamo tuo omaileimaisen tunnelmansa kahvilamiljöölle
Kuva: Raija Lehtimäki
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Merikarvian kunta

Kansanedustajien vierailusarjamme sai jatkoa - Juha Viitalan kanssa keskustelua virisi erityisesti meriväylistä ja merenkulkuun liittyvistä ajankohtaisista lainsäädäntöhankkeista17.2.2025 15:15:38 EET | Tiedote

Kansanedustaja Viitalan kanssa keskusteltiin 10.2.2025 erityisesti meriväylän syventämisestä Merikarvian edustalla. Ajatuksia vaihdettiin myös Tuorilan risteyksen kehittämiseen liittyvistä teemoista. Viitala toimii eduskunnan meriryhmän puheenjohtajana. Teollisen taustansa takia kiinnostusta herätti myös sahan alueen kehittäminen. Nämä keskustelut ovat tärkeitä valtakunnallisen kehittämisen näkökulmasta. Lainsäätäjien on hyvä olla selvillä niistä toiveista ja suunnitelmista joita kunnissa on. Suomen hallintojärjestelmässä kunnat on vahvoja toimijoita ja kaikki hallinnolliset lainsäädäntöuudistukset vaikuttavat useimmiten joko suoraan tai epäsuorasti kuntien lakisääteisten tehtävien toteuttamiseen.

50 vuotta asiantuntijaosaamista samassa organisaatiossa - todella harvinaista mutta totta!7.2.2025 10:57:59 EET | Tiedote

Merikarvian kunnan kirjanpitäjä Anna-Maija Kenttä on nyt jäädessään eläkkeelle työskennellyt Merikarvian kunnassa pyöreät 50 vuotta. Tämä on todella poikkeuksellista ja vastaavia työuria on varmasti vähän. Merikarvian kunnalle hän tuli töihin 17-vuotiaana ja vuosien mittaan Anskuli on ehtinyt toimia useissa erilaisissa tehtävissä, lähinnä taloushallintoon ja IT-ratkaisuihin liittyen. Anna-Maija tunnetaan kirjanpitäjäluonteena - tarkkana siitä, että kaikki menee varmasti siten kuin pitääkin. ATK - nykyisin IT -asiat - tuli mukaan toimistotyöhön isommin 1990-luvulla, kehittämistyössä hän on ollut mukana siitä lähtien. Erilaiset yhteistyöryhmät alueellisista valtakunnallisiin tulivat siten vuosien mittaan tutuiksi. Neuvottelupöydissä on istuttu siis kunnanjohtajien ja muiden johtavien viranhaltijoiden kanssa tovi jos toinenkin IT-palveluja suunnitellen. Viimeisinä työvuosinaan Anna-Maija Kenttä oli mukana kehittämässä mm. kuntien asianhallintajärjestelmiä ja ostolaskudatan julkaisua yhtei

Mikä ihme on kaksoisolennaisuusanalyysi?29.1.2025 11:44:45 EET | Tiedote

Satakunnan ELY-keskuksen yrityspalvelujen aamuinfossa keskusteltiin tänään siitä, että vastuullisuus ei ole vain muotisana, vaan todellinen jokaisen organisaation menestystekijä. Ne, jotka sitoutuvat ympäristön, yhteiskunnan ja eettisten toimintatapojen huomioimiseen, erottuvat kilpailijoistaan, rakentavat vahvemman brändin ja luovat kestäviä asiakassuhteita. Kestävä kehitys on voittava strategia – jos investoit nyt, menestyt tulevaisuudessa. Kaksoisolennaisuusanalyysi on tapa, jolla organisaatiot selvittävät, miten niiden toiminta vaikuttaa sekä itseensä että sidosryhmiinsä, kuten asiakkaisiin ja työntekijöihin. Tässä käydään läpi kaikki ympäristöön, sosiaalisiin asioihin ja hallintoon liittyvät seikat. EU:ssa on otettu hiljattain käyttöön kaksi lainsäädäntöuudistusta, jotka tekevät organisaatioiden kestävyysraportoinnista entistä avoimempaa. Nämä ovat kestävän rahoituksen ilmoitusasetus ja yritysten kestävyysraportointidirektiivi. Nämä lait laajentavat sitä, ketkä kaikki joutuvat rap

Vuoden ensimmäinen rakennerahastojen yritysrahoitushaku avoinna – satakuntalaisille pk-yrityksille jaossa 3,2 miljoonaa euroa - kuka saa osansa potista?29.1.2025 10:44:43 EET | Tiedote

Tämän vuoden ensimmäinen rakennerahastojen yritysrahoitushaku on avautunut Länsi-Suomessa. Satakunnassa toimiville pk-yrityksille on tarjolla arviolta 3,2 miljoonaa euroa yrityksen kehittämisavustuksia, joita yritys voi saada investointien sekä erilaisten liiketoimintaa kehittävien ja kasvattavien toimenpiteiden tueksi. Haku on avoinna 28.3.2025 saakka. Merikarvian kunta tiedottaa aktiivisesti alueen yrittäjiä aiheesta ja tarjoaa tukea ideoiden kehittelyyn rahoitushakemuksen tekemisessä.

Merikarvialla ilmoittautuminen RatkaisuTori keskustelijaksi alkoi - tervetuloa!28.1.2025 14:32:33 EET | Tiedote

Merikarvialla kaikki kiinnostuneet ovat päässeet vuodesta 2023 lähtien mukaan tekemään kunnan budjettia. Porukalla mietitään, mihin kunnan rahat käytetään ja mitä asioita pistetään kehityslistalle. Nyt starttaa jo kolmas kierros tätä hommaa, ja kaikki yli 15-vuotiaat, jotka asuvat Merikarvialla osan vuotta tai kokoaikaisesti, tai jotka ovat töissä täällä, voivat ilmoittautua mukaan keskustelemaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye