Osuuskauppa Arina rakentaa maailman pohjoisimman ruoan verkkokaupan keräilykeskuksen Oulun Limingantulliin
Automaatioavusteisen keräilykeskuksen rakentamiselle on saatu rakennuslupa ja rakentaminen alkaa syksyllä 2024. Limingantullin Prisman yhteyteen rakennettava keräilykeskus otetaan käyttöön vuoden 2026 alkupuolella. Pohjoissuomalaisten mahdollistama investointi on arvoltaan noin 10,6 M€ ja sen arvioitu työllistämisvaikutus rakennusvaiheessa on noin 20–25 henkilötyövuotta.
Ruoan verkkokauppa jatkaa voimakasta kasvuaan Oulussa ja sen lähialueilla: vuoden alusta kasvua on noin 50 prosenttia edellisvuoteen nähden. Arina rakennuttaa keräilykeskusta varten Limingantullin Prisman takaosaan noin 1400 neliön lisäosan ja lisäksi käyttöön otetaan jo nyt olemassa olevia varastotiloja. Tuleva keräilykeskus mahdollistaa ruoan verkkokaupan toimitusten tuplaamisen Oulun alueella.
– Kuten moni asiakkaistamme on huomannut, arinalaiset keräävät verkkokaupasta tilattuja ostoksia aamusta alkaen ja erityisesti Oulussa kysyntä ylittää tarjontamme. Tilausmäärät jatkavat koko ajan kasvuaan, sillä palautteen mukaan asiakkaamme kokevat verkkokaupan helpottavan arkea ja vapauttavan aikaa muille asioille, kuten perheelle ja harrastuksille, toteaa marketkaupan toimialajohtaja Mikko Polso.
Automatisoidulla robotiikalla varustettu keräilykeskus työntekijöineen mahdollistaa luotettavat ja nopeat toimitukset asiakkaille Oulun seudulla samalla kun toimituskapasiteetin määrää lisätään. Keräilykeskukseen tullaan keskittämään ruoan verkkokaupan kotiinkuljetustilaukset sekä Limingantullin Prisman noutotilaukset. Muihin alueen myymälöihin tulee yhä jäämään kyseisten toimipaikkojen noutotilausten keräämiset.
– Vaikka nyt puhutaan automaatioavusteisesta keräilykeskuksesta, on kyse nimenomaan työntekijöitä avustavasta toiminnosta. Robotit tuovat valitut tuotteet nopeasti ja helposti keräilijöiden luo, mutta keräämisen ja ennen kaikkea tuotteiden laadun varmistamisen tekevät yhä arinalaiset. Keräilykeskus tulee tarjoamaan myös uusia työtehtäviä ja mahdolliset lisärekrytointitarpeet selviävät lähempänä keräilykeskuksen avaamista, Polso kertoo.
Nyt suunnittelussa oleva automatisoitu keräilykeskus tulee olemaan ensimmäinen ruoan verkkokaupan keräilykeskus Pohjois-Suomessa ja samalla pohjoisin koko maailmassa.
– Pohjois-Suomen suurimman Prisman yhteydessä oleva keräilykeskus tuo parhaan mahdollisen asiakashyödyn, sillä voimme luvata asiakkaille ajantasaisen tuotesaldon. Näin voimme varmistaa, että asiakas saa juuri ne tuotteet, jotka hän on tilannut. Perusvalikoiman tuotteet keräillään robottiavusteisesti varastosta, ja tilausta täydennetään tarvittaessa myymälän puolelta esimerkiksi Ruokatorin ja leipomon tuoreilla tuotteilla, sanoo marketkaupan verkkokaupan kehityspäällikkö Arttu Viholainen.
– Meille on tärkeää, että asiakas voi luottaa siihen, että ruoan verkkokaupan kautta tilatut tuotteet on valittu samalla pieteetillä kuin asiakas valitsisi tuotteet itse. Keskuksen automaatioratkaisut ja robotiikka taas auttavat henkilökuntaa, kun aikaa ei kulu myymälää kiertäessä. Myymälässä asioiville asiakkaillemme muutos tarjoaa siten miellyttävämmän ja tilavamman ostoskierroksen, Viholainen lisää.
Osuuskauppa Arinan keräilykeskushanke vahvistaa S-ryhmän roolia Suomen suurimpana ruoan verkkokauppana. S-kaupat-palvelua kehitetään kaupparyhmässä jatkuvasti ja erityisesti suurempien kaupunkien alueilla kasvavaan suosioon vastataan yhä vahvemmin automaatiolla ja robotiikalla. Tänä vuonna ruoan verkkokaupan keräilykeskukset ovat avanneet jo HOK-Elanto ja Pirkanmaan Osuuskauppa. Myös Turun Osuuskauppa suunnittelee keräilykeskusta toimialueelleen. Kumppanina kaikissa hankkeissa toimii automaatioteknologian edelläkävijöihin kuuluva Swisslog.
Osuuskauppa Arinan ruoan verkkokauppa:
- Arina tarjoaa tällä hetkellä ruoan verkkokaupan keräilypalvelua Limingantullin, Linnanmaan, Zeppelinin, Rovaniemen, Kemin ja Tornion Prismoissa sekä S-market Herkussa Oulussa, Ivalossa ja Pudasjärvellä.
- Tuotteet voi tilata verkkokaupan kautta itse noudettavaksi noutopisteestä, osassa myymälöistä kotiinkuljetuksella sekä Oulun S-market Herkusta ja S-market Ritaharjussa sekä Sale Linnakankaalla Kempeleessä robottikuljetuksena.
- Tällä hetkellä noin 65 % prosenttia asiakkaista valitsee noudon, 35 % prosenttia kotiinkuljetuksen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arttu ViholainenVerkkokaupan kehityspäällikköOsuuskauppa Arina, marketkauppa
Puh:050 342 9910arttu.viholainen@sok.fiMikko Polsotoimialajohtaja, marketkauppa
Puh:+358 50 388 3430mikko.polso@sok.fiTietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Arina on kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat tasavertaisesti lähes 190 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. 3000 Arinalaista tarjoavat marketkaupan, liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 180 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Arinan asiakasomistajat saavat palveluja käyttämällä hyötyjä keskimäärin noin 575 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina
Oulun Rosson uudistus valmis26.9.2024 13:10:47 EEST | Tiedote
Kauppakeskus Valkean 3. kerroksessa, Kööki-ravintolamaailmassa sijaitseva Rosso käynyt läpi ensimmäisen merkittävän uudistuksensa sitten kauppakeskuksen avautumisen vuonna 2016. Koko perheen ravintolan uudistuksessa on haluttu panostaa myös lapsiasiakkaiden viihtyvyyteen ja tilasta löytyy nyt tilava leikkipaikka. Täydellisen muodonmuutoksen saanut Rosso avautui palvelemaan jälleen asiakkaita torstaina 26.9.2024.
ABC Carwash avataan Kauppakeskus Zeppelinin yhteyteen lokakuussa19.9.2024 07:58:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina avaa lokakuussa Kempeleeseen autopesuaseman. ABC Carwash Prisma Zeppelin avautuu palvelemaan kempeleläisiä ja ohikulkuliikennettä 15.10.2024.
Arina rakennuttaa Jääliin energiaviisaan S-marketin17.9.2024 10:11:34 EEST | Tiedote
S-market Jäälin rakennustyöt on tarkoitus aloittaa mahdollisimman pian ja uuden S-marketin ovet on suunniteltu avattavaksi asiakkaille syksyllä 2025. Rakennushankkeen työllistävä vaikutus on noin 20 henkilötyövuotta.
Jaossa 190 000 euroa pohjoisen lapsille ja nuorille14.9.2024 08:55:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina on käynnistänyt jälleen ”Pidetään yhdessä pohjoisen puolta”-tukihaun. Viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana Arina on jakanut tukea lasten ja nuorten toimintaan jo yli miljoonan euron edestä. Tukea voivat hakea pohjoissuomalaiset lasten ja nuorten liikuntaseurat ja harrastusyhdistykset sekä avustus- ja hyväntekeväisyysjärjestöt, jotka kohdentavat tukensa lapsille tai nuorille Arinan toimialueella.
Arina sulkee Raksilan Salen – Prisma palvelee laajoilla aukioloajoilla13.9.2024 10:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina on päättänyt sulkea Sale Raksilan. Myymälän sulkemista selvitettäessä Sale Raksilassa käytiin muutosneuvottelut, joiden lopputuloksena myymälä on päätetty sulkea syyskuun 2024 loppuun mennessä. Sale Raksilan henkilökunta siirtyy työskentelemään lähialueen muihin Arinan myymälöihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme