Espoon seurakuntayhtymä

Kellonummen hautausmaalle Green Flag Award -palkinto jo kolmantena vuotena peräkkäin

Jaa

Espoon seurakuntien Kellonummen hautausmaa on voittanut arvostetun Green Flag Awardin vuosille 2024–2025. Kolmatta kertaa tunnuksen voittanut Kellonummen hautausmaa vakuutti tuomarit arvokkuudellaan ja laadukkaalla kunnossapidollaan.

Viia Löppönen Kellonummen hautausmaalla.
Palkinnon saaminen jo kolmatta kertaa vahvistaa omaa uskoa, että olemme onnistuneet työssämme ja kehittämisen suunta on ollut oikea, Kellonummen hautausmaan työnjohtaja Viia Löppönen sanoo. Kuva: Ira Heimbürger.

Tuomarit kuvailivat kohdetta näin: ”Arvokas, kiireetön, hyvin hoidettu ja monikerroksinen kokonaisuus, jossa monia toimintoja ja arvoja, jotka ovat sopusoinnussa hienosti keskenään. Kunnossapidon hieno esimerkki perinteisten kauneusarvojen ja luonnon monimuotoisuuden yhteensovittamisesta, suuri alue ja ammattitaitoinen henkilökunta.”

Kellonummen hautausmaasta vastaava hautaustoimen työnjohtaja Viia Löppönen iloitsee saadusta tunnustuksesta.

– Olemme tehneet pitkäjänteistä työtä hautausmaan viheralueiden kehittämisen ja hoidon osalta. Palkinnon saaminen jo kolmatta kertaa vahvistaa omaa uskoa, että olemme onnistuneet työssämme ja kehittämisen suunta on ollut oikea.

– Palkinto on myös kiitoksen osoitus hautausmaan sitoutuneelle ja ammattitaitoiselle henkilökunnalle, jonka ansioista olemme saaneet kehitettyä ja ylläpidettyä Kellonummen hautausmaan monimuotoista ja laajaa viheraluetta, toteaa Löppönen.

Palkinto on osoitus monipuolisesta ympäristötyöstä Espoon seurakunnissa. Espoon seurakuntayhtymälle myönnettiin keväällä 2024 myös ISO 14001-ympäristöjohtamisen sertifikaatti.

Voittajista kolme ensikertalaisia – haun uusineet viheralueet säilyttivät tunnuksen

Suomessa on palkittu laadukkaasti ylläpidettyjä Green Flag Award -viheralueita jo useamman vuoden ajan. Lepaan näyttelyssä 15.8.2024 julkistettiin 21 Green Flag Award -tunnuksen voittanutta viheraluetta – osa jo ennestään tuttuja Green Flag Award -puistoja ja kolme täysin uutta kohdetta.

Tunnuksen voittaneiden viheralueiden määrä jatkoi kasvuaan edellisestä vuodesta ja on nyt Suomen Green Flag Award -historian suurin. Green Flag Award on viheralueiden kunnossapidon ja hallinnoinnin laadun tunnistava palkintojärjestelmä, jota hallinnoi kansainvälisesti Iso-Britannian ympäristöhyväntekeväisyysjärjestö Keep Britain Tidy, Suomessa Viherympäristöliitto ry. 

Ensimmäistä kertaa Green Flag Award -tunnuksen voittivat Fjällbon puisto Tuusulasta, AhlmanEdu Kampus Tampereelta ja Myllyranta park Lempäälästä. Tunnuksen uusivat viime vuodelta Kellonummen hautausmaan lisäksi Riihimäen Perhospuisto, Mikkelipuisto Mikkelissä, Jokilaakson matkailupuutarha Lapualla, Oulun Hupisaarten kaupunginpuisto, Tampereen Hatanpään kartanonpuisto ja arboretum, Lahden Pikku-Vesijärvenpuisto, Lepaan kampuspuisto, Paraisten keskuspuisto, Mikkelin Naisvuori, Harju Campus Park Ravijoella, Snellmaninpuisto Kuopiossa ja Finby Liikuntakeskus Paraisilla. Lisäksi voittajien joukossa jatkavat Kotkan viisi puistoa: Jokipuisto, Sapokan Vesipuisto, Fuksinpuisto, Sibeliuksenpuisto ja Katariinan Meripuisto.

Green Flag Award on kansainvälisesti merkittävä tunnustus 

Green Flag Award on palkinnut puistoja Suomessa vuodesta 2016 lähtien, jolloin Hämeen ammattikorkeakoulun Lepaan kampuksen puistolle myönnettiin ensimmäinen GFA-tunnus. Laadukkaat GFA-kohteet huomioivat kokonaisvaltaisesti alueen käyttäjät, ympäristön sekä toimintastrategian. Suomen Green Flag Award -tunnuksen voittaneet viheralueet liittyvät yli 2 400 viheralueen kansainväliseen verkostoon 17 eri maassa, kuten Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Meksikossa, Turkissa, Belgiassa, Espanjassa ja Yhdysvalloissa.

Green Flag Award -palkintojärjestelmä on ainoa laatuaan koko maailmassa, jossa koulutettu tuomaristo arvioi viheralueen toimintaa sekä kirjallisesti kunnossapito- ja hallinnointisuunnitelman avulla sekä kohdekäynneillä. Jokainen hakija vastaanottaa vuosittain kirjallisen ammattilaispalautteen, jossa arvioidaan viheralueen toimintoja 27 kohtaa sisältävän kriteeristön avulla. Kriteeristö vakiinnuttaa yleiset standardit laadukkaille viheralueille, jonka avulla voidaan esimerkiksi perustella ja kehittää alueiden vaatimaa rahoitusta sekä houkutella lisää käyttäjiä viheralueille.

Lisätietoja:

Hautaustoimen työnjohtaja Viia Löppönen, Kellonummen hautausmaa, Espoon seurakuntayhtymä / Hautauspalvelut, 050 438 0110, viia.lopponen@evl.fi

Lisätietoja ympäristösertifikaatista: 

Kerttuli Boucht, kehityspäällikkö, Espoon seurakuntayhtymä, 050 432 7503, kerttuli.boucht@evl.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Viia Löppönen Kellonummen hautausmaalla.
Palkinnon saaminen jo kolmatta kertaa vahvistaa omaa uskoa, että olemme onnistuneet työssämme ja kehittämisen suunta on ollut oikea, Kellonummen hautausmaan työnjohtaja Viia Löppönen sanoo.
Kuva: Ira Heimbürger.
Lataa
Kellonummen hautausmaan metsäalue.
Kellonummen hautausmaan metsäalue.
Kuva: Ira Heimbürger.
Lataa
Kellonummen hautausmaan lampi.
Kellonummen hautausmaan lampi.
Kuva: Ira Heimbürger.
Lataa
Viia Löppönen Kellonummen hautausmaalla.
Viia Löppönen Kellonummen hautausmaalla.
Kuva: Ira Heimbürger.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Espoon seurakunnat - Evankelis-luterilainen kirkko Espoossa

Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoonlahden seurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta, Tapiolan seurakunta ja Esbo svenska församling muodostavat yhdessä Espoon seurakuntayhtymän. Seurakunnissa on yhteensä 157 500 jäsentä. Työntekijöitä on noin 500.

Kirkko Espoossa vahvistaa yhteisönä kristillistä uskoa, tulevaisuuden toivoa ja lähimmäisenrakkautta. Olemme läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon seurakuntayhtymä

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye