
Kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävään nuorisotyöhön myönnettiin 5,5 miljoonaa euroa
15.8.2024 10:50:26 EEST | Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket | Tiedote
Aluehallintovirastot ovat tehneet päätökset hankesavustuksista, joilla tuetaan kouluissa ja oppilaitoksissa toteutettavaa nuorisotyötä. Avustusta myönnettiin valtakunnallisesti 5,5 miljoonaa euroa 138 toimijalle.
Avustettava toiminta voi olla kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävän nuorisotyön käynnistämistä tai olemassa olevien toimintamallien ja menetelmien kehittämistä.
Nuorisotyöhön myönnetyn avustuksen tavoitteena on vahvistaa yhteisöllisyyttä, lisätä nuorten hyvinvointia ja viihtyvyyttä, ehkäistä kiusaamista sekä tarjota nuorille turvallisen aikuisen läsnäoloa arkipäivään.
Nuorisotyö vahvistaa koulujen ja oppilaitosten kasvattajayhteisöä ja koulun yhteyttä nuorten vapaa-aikaan. Koulu- ja oppilaitosnuorisotyö tukee nuorten kasvua, itsenäistymistä, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä koulun arjessa. Nuorisotyöntekijän ja nuoren kohtaaminen perustuu aina vapaaehtoisuuteen – nuori saa tarvitsemaansa tukea, mutta voi tulla kohdatuksi myös ilman erityistä syytä.
Myönnetyt avustukset alueittain
Linkkien takaa näet aluehallintovirastojen kesällä 2024 myöntämät avustukset alueittain.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Avustusta myönnettiin 1 793 000 euroa 20 hakijalle.
Itä-Suomen aluehallintovirasto
Avustusta myönnettiin 632 500 euroa 12 hakijalle.
Avustusta myönnettiin 330 000 euroa 11 hakijalle.
Lounais-Suomen aluehallintovirasto
Avustusta myönnettiin 660 000 euroa 20 hakijalle.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Avustusta myönnettiin 1 556 500 euroa 59 hakijalle.
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
Avustusta myönnettiin 528 000 euroa 16 hakijalle.
Lue lisää
Aluehallintovirastojen opetus- ja kulttuuritoimen myöntämistä avustuksista löydät tietoa aviavustukset.fi-sivustolta.
Lisätietoja:
Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Kaija Blom, p. 0295 016 265
Mari Kanerva, p. 0295 016 560
Kati Myyryläinen, p. 0295 016 446
Anu Mäkinen, p. 0295 016 316
Itä-Suomen aluehallintovirasto
Kirsi Kohonen, p. 0295 016 514
Mervi Hotokka, p. 0295 016 594
Marja Hanni, p. 0295 017 393
Lounais-Suomen aluehallintovirasto
Elli-Noora Rinne, p. 0295 018 085
Niclas Risku, p. 0295 018 051
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Päivi Pienmäki-Jylhä, p. 0295 018 819
Annika Palola, p. 0295 018 817
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
Kirsi-Marja Stewart, p. 0295 017 652
Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi@avi.fi.
Avainsanat
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lainsäädäntö uudistui 21.12.2025: Miten asbestityöt pitää tehdä uudistuksen jälkeen?22.12.2025 07:41:37 EET | Tiedote
Asbestilainsäädäntö uudistui 21. joulukuuta. Uudistuneeseen lainsäädäntöön liittyen työsuojeluviranomainen on julkaissut päivitetyn soveltamisohjeen. Soveltamisohje kertoo, miten asbestityöt pitää käytännössä tehdä Suomessa uudistuksen jälkeen.
Hallinto-oikeus: Työsuojeluviranomaisen puolalaiselle yritykselle määräämä laiminlyöntimaksu oli aiheellinen19.12.2025 15:52:23 EET | Tiedote
Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue määräsi elokuussa 2024 puolalaiselle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksun, koska yritys oli laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa työsuojeluviranomaiselle tietoja työntekijöiden lähettämisestä Suomeen. Yritys valitti laiminlyöntimaksusta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että työsuojeluviranomainen oli voinut pitää yrityksen laiminlyöntejä vakavina ja ratkaisi asian niin, että määrätty laiminlyöntimaksu jäi voimaan. Turun hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiassa 19.12.2025.
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången19.12.2025 13:30:00 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången den 18 december 2025. De nuvarande beredskapskommittéernas verksamhetsperiod upphör då regionförvaltningsverkens verksamhet upphör den 31 december 2025. Det nya riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket inleder verksamheten den 1 januari 2026. Till myndighetens uppgifter hör bland annat att organisera det regionala beredskapssamarbetet.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran 18.12.2025. Nykyisten valmiustoimikuntien toimikausi päättyy aluehallintovirastojen toiminnan päättyessä 31.12.2025. Uusi valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtävänä on muun muassa varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen.
Tillsyn avslöjade brister i behörighetsvillkoren för personalen på privata daghem19.12.2025 11:45:39 EET | Pressmeddelande
År 2025 övervakade regionförvaltningsverken att behörighetsvillkoren enligt lagen om småbarnspedagogik uppfylldes för de privata daghemmens fostrings-, undervisnings- och vårdpersonal samt daghemsföreståndare. Som ett resultat av tillsynen gav regionförvaltningsverken över 200 tjänsteproducenter administrativ styrning.