Loppuunmyyty Blockfest toi yhteen 80 000 musiikin ystävää
Jo ennakkoon loppuunmyyty Blockfest vietti 15-vuotisjuhlaansa viikonloppuna Tampereen Ratinan stadionilla ja Ratinanniemen tapahtumapuistossa. Pohjoismaiden suurin hiphop-festivaali keräsi paikalle yhteensä 80 000 kävijää.

Kärkifestivaalin aseman vakiinnuttanut Blockfest toi viikonloppuna Tampereelle hiphopin kuumimmat kansainväliset ja kotimaiset nimet. Festivaalissa esiintyivät muun muassa 21 Savage, Gunna, Meek Mill, Skepta, NLE Choppa, JVG ja Gettomasa.
Lisäksi päälavalla nähtiin ainutkertainen Vitunleija-show, jossa esiintyi yli 15 yllätysesiintyjää, mukaan lukien Pikku G, Sini Sabotage, Cledos sekä yhdysvaltalainen 4batz.
Festivaali keräsi paikalle yhteensä 80 000 kävijää oheistapahtumineen ja Nokia Arena -jatkot mukaan laskettuna. ”Aurinko hemmotteli festivaaliyleisöä ja tunnelma oli ainutlaatuinen, yhteisöllisyyden tunne käsinkosketeltava”, Blockfestin markkinointipäällikkö Jenna-Juulia Rekiö kuvailee.
Kotimaiset nuoret artistit kovassa nosteessa festivaalilla
Tapahtumassa esiintyivät suuret kansainväliset nimet, mutta yhtä lailla yleisöä kiehtoivat tuoreemmat, nousevat kotimaiset artistit. Perjantai-iltana Street Stage -lavalla esiintynyt William houkutteli paikalle ennätysmäärän yleisöä. Tämä johti kyseisen katualueen tilapäiseen sulkemiseen kapasiteetin ylittyessä ensimmäistä kertaa festivaalin historiassa.
”On hienoa nähdä, kuinka esiin on noussut suomalaisia nimiä, jotka vetävät porukkaa niin, että näinkin suuri alue saadaan täyttymään ääriään myöten”, Rekiö kertoo. Myös lauantaina saman lavan haltuun ottaneet VJ ja Mirella saivat katualueen lähes täyteen.
Nuorison hyvinvointi festivaalin intressissä
Laadukkaan artistikattauksen lisäksi turvallinen ilmapiiri oli tänäkin vuonna Blockfestin prioriteetti, ja festivaalissa oli vahvasti edustettuina ennaltaehkäisevän nuorisotyön edustajia. Blockfest tekee tiivistä yhteistyötä Pirkanmaan hyvinvointialueen, Parempi mieli- ja Välitä! -hankkeiden sekä Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden ja Tampereen ensi- ja turvakoti ry:n kanssa.
Yhteistyön myötä tapahtuma-alueella oli jalkautuneina mielenterveys-, päihde- ja seksuaaliväkivaltatyöhön erikoistuneita tukihenkilöitä, jotka olivat festivaalikävijöiden tukena koko festivaalin ajan.
Ensi vuoden Blockfest järjestetään 15.-16.8.2025.
Vuoden 2024 Blockfest -esiintyjät olivat:
PE 16.8.
Meek Mill (US), Gunna (US), Killer Mike (US), JVG, Sexmane, Isac Elliot, Costi, Cledos, Ege Zulu & Orchestre, Jambo & Band, William, TUULI, Senya, Ares & Bizi, Yrjänä, Lyttä & Tohtori Getto, Sliki, Noto, Alina Burnet.
LA 17.8.
21 Savage (UK/US), Skepta (UK), NLE Choppa (US), Teezo Touchdown (US), Gettomasa, Vitunleija, Lauri Haav, Etta, Turisti, Karri Koira, Jami Faltin, Korelon, Mirella, SHRTY, MELO, Jore & Zpoppa, TIPPA, VJ, DAVI, D1vari Special, Röge, Fresh ‘24.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Jutta Vetter, 050 5466000, press@bubblypink.fi
Kuvat

Linkit
Bubblypink Music tarjoaa musiikkialan kaikille toimijoille kokonaisvaltaista artisti-, julkaisu- ja tapahtumapromootiota
Bubblypink Music
Keskustori 1 A
33100 TAMPERE
https://bubblypink.fi
Bubblypink Music on vahvaan viestintäosaamiseen nojaava moderni ja kokonaisvaltainen musiikkialan viestintätoimisto.
Yhtiön perustaja Jutta Vetter on pitkän linjan viestinnän ammattilainen, joka on erikoistunut musiikkiteollisuuteen. Hänellä on johtamansa kansainvälisen Vetter Communications Oy -viestintätoimiston myötä vankka ymmärrys yritysmaailmasta, ja vuosien työkokemus muun muassa levy-yhtiöstä ja ohjelmatoimistosta.
Bubblypinkin ydin perustuu alan liiketoimintamallien tuntemukseen, raudanlujaan kokemukseen viestintä- ja mediatiedotustehtävistä, rohkeaan ideointiin sekä brändäysosaamiseen. Yhtiö hoitaa niin pienet kuin suuret kokonaisuudet – yksittäisen single-julkaisun promosta aina isoon festivaalitiedotukseen.
Yhteys: press@bubblypink.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Bubblypink Music
Kummeli-mies Heikki Hela: uutta musiikkia sekä videotribuutti ystävälleen Heikki Silvennoiselle31.10.2025 10:01:01 EET | Tiedote
30 vuotta sitten muusikko-näyttelijä Heikki Helan Uneton yö -kappale nousi koko kansan hitiksi. Nyt Heikki Hela paljastaa jälleen jotain uutta yöelämästään – tämä selviää tänään, perjantaina 31.10. julkaistavasta Magneetti-kappaleesta. Lisäksi nähdään musiikkivideo, jossa on ennen julkaisematonta videomateriaalia Heikki Helan ja viime vuonna menehtyneen Heikki Silvennoisen yhteisistä äänityksistä.
20 vuotta Idols-voitosta – Ilkka Jääskeläinen tekee paluun ja julkaisee tänään uutta musiikkia24.10.2025 10:07:26 EEST | Tiedote
Idols-voittaja Ilkka Jääskeläinen tekee paluun musiikkimaailmaan ja julkaisee uuden albumin peräti 19 vuoden tauon jälkeen. Albumin nimi on Puolisukeltaja, ja sen julkaisu on tänään, perjantaina 24.10.2025.
Pohjoismaiden vanhin flamencofestivaali järjestetään poikkeuksellisesti syyskuussa – tapahtuma tuo lavalle harvinaisen naiskokoonpanon12.9.2025 08:50:00 EEST | Tiedote
Tampereen Flamencoviikko tuo tänä vuonna uniikin suomalais-ruotsalais-espanjalaisen naiskokoonpanon festivaalin pääesiintyjäksi. Perinteisesti maskuliinisena pidetty flamencokitarointi kokee nyt uudenlaisen muodon, kun täysin naisista koostuva Tres de Corazones valloittaa festivaalin laulaen, tanssien ja kitaraa soittaen. Tapahtuma järjestetään tänä vuonna uutena ajankohtana, kesäkuun sijaan syyskuussa.
20-kertainen Grammy-voittaja Kirk Franklin esiintyy Helsingissä 14.9.20253.9.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Yhdysvaltalainen muusikko Kirk Franklin kuuluu maailman menestyneisimpiin gospel-artisteihin ja on viimeksi esiintynyt Suomessa lähes 30 vuotta sitten. Nyt Kirk Franklin konsertoi jälleen Suomessa, Helsingin Kulttuuritalolla sunnuntaina 14. syyskuuta 2025. Franklin on palkittu urallaan 20 Grammy-palkinnolla – enemmän kuin esimerkiksi Taylor Swift (14 Grammya), Lady Gaga (13 Grammya) tai Eminem (15 Grammya).
Suomen suurin kristillisen pop-rockin tapahtuma Glow Festival valloitti Nokia Arenan23.8.2025 09:20:00 EEST | Tiedote
Suomen suurin kristillisen pop-rockin musiikkifestivaali järjestettiin toisena peräkkäisenä vuonna Tampereen Nokia Arenalla perjantaina 22. elokuuta 2025. Tämän vuoden festivaali koostui viidestä konserttikokonaisuudesta ja yli 20 artistin esiintymisestä, ja tarjosi siten laajan katsauksen kotimaisen gospelmusiikin kärkinimiin. Tapahtuma huipentui kls.-yhtyeen paluukeikkaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme