Lauantain Jokerista kahden miljoonan euron voitto Hankoon - Loton potti kasvaa
Loton lauantain arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten pelin potti kohoaa ensi viikolla kolmeen miljoonaan euroon. Lauantain Jokerista löytyi yksi täysosuma, jolla Hangon Silta-Cityn R-kioskissa rivinsä pelannut asiakas voitti kahden miljoonan euron potin tuplatulla Jokeri-rivillään.

Loton illan 1, 9, 10, 12, 25, 29 ja 33. Lisänumero 6. Plusnumero 17.
Täysosumia ei löytynyt, joten ensi viikolla Loton potti kohoaa kolmeen miljoonaan euroon.
Lauantain Loton arvonnassa löytyi kolme kappaletta 6+1 -oikein rivejä, joilla voitti 42 798 euroa. Voitot osuivat nettipelaajalle Tornioon, Forssan Torin R-kioskin asiakkaalle sekä Savukosken Tanhuan Sandran Puodin asiakkaalle.
Lauantai-Jokerin voittorivi on 0 1 6 0 9 7 3. Jokerista löytyi yksi ainoa täysosuma. Kahden miljoonan euron arvoinen voittorivi on pelattu Hangossa Silta-Cityn R-kioskissa.
- Isot onnittelut uudelle suomalaiselle jokerimiljonäärille, joka voitti tuplatulla Jokerillaan kaksi miljoonaa euroa! Kyseessä on vuoden kuudes Jokerista voitettu päävoitto sekä vuoden kolmas kahden miljoonan euron tuplattu Jokerin päävoitto, Veikkauksen tiedottaja Ilkka Nisula onnittelee.
Jokerista löytyi lauantaina lisäksi kaksi kappaletta kuusi oikein -rivejä. Toisella niistä voitti 20 000 euroa ja tuplatulla kuusi oikein -rivillä 40 000 euroa.
Lauantain Lomatonnin voittoyhdistelmä on Dubai 20. Lomatonneja voitettiin lauantaina seitsemän kappaletta.
Jokerin päävoitot kuluvan vuoden aikana
(paikkakunta, päävoitto, kierros, peli)
Masku, 2 milj. euroa (Tuplaus), 4/2024, Lauantai-Jokeri
Jyväskylä, 1 milj. euroa, 15/2024, Perjantai-Jokeri
Turku, 1 milj. euroa, 21/2024, Keskiviikko-Jokeri
Vantaa, 1 milj. euroa, 25/2024, Lauantai-Jokeri
Lohja, 2 milj. euroa (Tuplaus), 25/2024, Tiistai-Jokeri
Hanko, 2 milj. euroa (Tuplaus), 33/2024, Lauantai-Jokeri
Kautta aikojen suurimmat Jokeri-voitot
(paikkakunta, päävoitto, kierros, peli)
1. Alajärvi, 5 milj. euroa, 52/2012, La-Jokeri
2. Kouvola, 5 milj. euroa, 38/2014, La-Jokeri
3. Rovaniemi, 3 milj. euroa, 35/2012, La-Jokeri
4. Hanko, 2. milj. euroa, 33/2024, La-Jokeri
4. Lohja, 2 milj. euroa (Tuplaus), 26/2024, Ti-Jokeri
4. Masku, 2 milj. euroa (Tuplaus) 4/2024, La-Jokeri
4. Eura, 2 milj. euroa (Tuplaus, porukka) 37/2023 La-Jokeri
4. Kajaani, 2 milj. euroa (Tuplaus), 28/2023, La-Jokeri
4. Salo, 2 milj. euroa (Tuplaus, porukka), 23/2022, Pe-Jokeri
4. Eura, Riihimäki, Joensuu, Säkylä ja Kaarina, 2 milj. euroa (Tuplaus, porukka), 49/2020, Pe-Jokeri
4. Lahti, 2 milj. euroa (Tuplaus), 5/2019, Ke-Jokeri
4. Nivala, 2 milj. euroa (Tuplaus), 12/2018, Ke-Jokeri
4. Joensuu, 2 milj. euroa (Tuplaus), 33/2017, Ke-Jokeri
4. Nivala, 2 milj. euroa (Tuplaus), 13/2017, Ke-Jokeri
4. Varkaus, 2 milj. euroa (Tuplaus), 11/2017, Pe-Jokeri
4. Lappeenranta, 2 milj. euroa (Tuplaus), 6/2017, La-Jokeri
4. Oulu, 2 milj.euroa (Tuplaus), 28/2016, Ke-Jokeri
4. Eura, 2 milj. euroa, 41/2012, Ke-Jokeri
4. Oulainen, 2 milj. euroa, 29/2012, Ke-Jokeri
4. Kuusamo, 2 milj. euroa, 14/2001, La-Jokeri
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma-to: klo 8-21
pe: klo 8-24
la: klo 9-12 ja klo 20-22
su: klo 10-15
www.veikkaus.fi/yritys
Linkit
Me Veikkauksessa tuotamme peleillä iloa ja suojelemme sitä. Haluamme, että suomalaisten pelaaminen pysyy ilon puolella. Tässä työssä vastuullisuus ohjaa kaikkea toimintaamme. Haluamme olla pelialan edelläkävijä ja vastuullisen pelaajakokemuksen suunnannäyttäjä.
Hyvinvointi on meille sydämen asia. On tärkeää, että töihin on mukava tulla joka päivä. Meillä on monipuoliset ja laajat työsuhde-edut. Tarjoamme vaikuttavia työtehtäviä kehittyvässä työyhteisössä, jossa on iloinen tekemisen meininki.
Rakennamme yhdessä parempaa pelikenttää, ja tarjoamme kiinnostavia urapolkuja mm. tech-alan osaajille. Tutustu meihin veikkaus.fi/tyopaikat.
Tehdään työtä ‒ yhdessä ilon puolella.
VEIKKAUS
Aika vaikuttava pelifirma
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Loton potti kasvaa kahdeksaan miljoonaan euroon - Viisi 55 000 euron voittoa jakoon5.7.2025 23:03:49 EEST | Tiedote
Loton lauantai-illan arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten ensi viikolla potti kohoaa kahdeksaan miljoonaan euroon.
Eurojackpotin potti kohoaa noin 50 miljoonaan euroon - Somerolle 144 000 euron voitto4.7.2025 22:30:15 EEST | Tiedote
Perjantai-illan Eurojackpotissa ei löytynyt täysosumia, joten pelin potti kohoaa. Tiistaina Eurojackpotin potissa on noin 50 miljoonaa euroa.
Kaikki 12 numeroa oikein - Limingalle 125 000 euron voitto4.7.2025 19:26:12 EEST | Tiedote
Onnekas nettipelaaja Limingasta sai tiistain Kaikki tai ei Mitään -pelin arvonnasta 12 numeron täysosuman ja voitti sillä 125 000 euroa.
Lahteen 200 000 euron potti Kenosta4.7.2025 18:39:27 EEST | Tiedote
Nettipelaaja Lahdesta voitti keskiviikkona Kenon ilta-arvonnasta 200 000 euron suurvoiton.
Vuoden parhaat ravihetket edessä – Oulun Kuninkuusravien potissa jopa 500 000 euroa4.7.2025 17:25:16 EEST | Tiedote
Suomen ravikesän parhaat tapahtumat Mikkelin St Michel ja Oulun Kuninkuusravit ravataan kolmipäiväisinä. Veikkauksen Toto-pelien kanavissa raviurheilun ykköstapahtumiin panostetaan vahvasti sekä tv-tuotteen että pelikohteiden osalta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme