Tiedote: WSOY julkaisee Samuli Putron omaelämäkerrallisen teoksen tammikuussa 2025
Palkitun ja rakastetun muusikon kirjoittama Elämäni miehet kertoo miehistä, jotka ovat muovanneet häntä.
Kun muusikko Samuli Putron elämä suistuu raiteiltaan, hän hakeutuu terapiaan, joka saa hänet muistelemaan oman elämän varrelle sattuneita tärkeitä miehiä. Hekö tekivät Putrosta Putron? Elämäni miehet on teos kateudesta, hyväksynnästä ja ystävyydestä. Tositarina kertoo isistä, lapsuudenkavereista, työtovereista, kilpakosijoista – kaikista niistä miehistä, jotka ovat muokanneet Putroa. Hän pohtii, miksi arvostaa tai pelkää tietynlaisia miehiä ja millainen mies ja ihminen hän itse haluaisi olla. Lauluissaan Putro asettuu taitavasti erilaisten ihmisten nahkoihin. Kirjassa hän avaa ensimmäistä kertaa oman elämänsä käännekohtia. Sanoittajana kiitosta saaneen Putron tarkat havainnot, kaunis kieli ja radikaali avoimuus ovat aseistariisuvia. Kirja on terapeuttinen matka Putron, suomalaisen miehen, mielenmaisemaan.
"Itsestäänhän sitä aina kirjoittaa. Nyt se on näkyvämpää kuin koskaan. Kolmisen vuotta siihen meni. Siinä ajassa ehti tapahtua myös kirjaan päätyneet mullistukset. Kirjoittaminen oli posketon urakka. Suosittelen pop-tähteyttä ihan heittämällä", Samuli Putro toteaa.
"Samuli Putro kohdistaa psykologisen tarkkanäköisyytensä ja ironiantajunsa itseensä tavalla, joka hakee elämäkertakirjallisuudessa vertaistaan. Elämäni miehet on piinallisen viihdyttävä ja samaistuttava teos", kustantaja Henrikki Timgren kertoo.
Samuli Putro (s. 1970) on suomalainen muusikko ja aikamme arvostetuimpia pop- ja rock-sanoittajia. Hänet on palkittu Emma-gaalassa vuoden miessolistina. Lisäksi hän on saanut arvostetun Juha Vainio -sanoittajapalkinnon. Elämäni miehet on Putron esikoiskirja.
Elämäni miehet ilmestyy 15.1.2025
Arvostelukappalepyynnöt: tiedotus@wsoy.fi
Haastattelupyynnöt:
Senior Brand Manager Satu-Maria Rastas satu-maria.rastas@wsoy.fi
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta WSOY
Dan Brownin uutuuskirja ilmestyy syyskuussa29.1.2025 16:00:00 EET | Tiedote
Maailman tunnetuimman jännityskirjailijan Dan Brownin odotettu uutuuskirja Salaisuuksien salaisuus ilmestyy suomeksi kansainvälisenä julkaisupäivänä 9.9.2025. Brownin menestystrilleristä Da Vinci -koodi tuttu päähenkilö Robert Langdon seikkailee tällä kertaa Prahassa. Teoksen suomentaa Jorma-Veikko Sappinen ja kustantaa WSOY.
Tiedote: Kirsi Kunnas -runopalkinto 2024 on myönnetty Anni Sumarille14.12.2024 15:30:00 EET | Tiedote
WSOY:n ja WSOY:n kirjallisuussäätiön Kirsi Kunnas -palkinto on myönnetty runoilija, proosakirjailija ja kääntäjä Anni Sumarille. Sumari palkittiin Kirsi Kunnaksen syntymän 100-vuotispäivänä Tampereella. Palkinnon arvo on 10 000 euroa.
Vuoden 2024 Alvar Renqvist -palkinto Mikael Ahlströmille28.11.2024 10:35:43 EET | Uutinen
Alvar Renqvist -palkinto on Suomen Kirjasäätiön jakama huomionosoitus ansioituneelle kustannustoimittajalle.
Meren koskettamat ja Naraka Topelius-ehdokkaina ja Mintun makuinen murha Arvid Lydecken -ehdokkaana25.11.2024 10:26:29 EET | Uutinen
Topelius- ja Arvid Lydecken -palkintoehdokkaat on valittu vuonna 2024 ilmestyneistä lasten- ja nuortenkirjoista. WSOY:ltä mukana ovat Leena Paasion Meren koskettamat ja Elina Pitkäkankaan Naraka (Topelius) sekä Mari Luoman Mysteerimestarit Olivia & Icarus: Mintun makuinen murha (Arvid Lydecken).
Silja Sillanpään Ouroboros Runeberg Junior -ehdokkaana14.11.2024 10:30:00 EET | Uutinen
Runeberg Junior -ehdokkaat 2024 on julkistettu. WSOY:n kirjoista mukana ehdolla on Silja Sillanpään kirjoittama ja Pasi Pitkäsen kuvittama Ouroboros: Sateenkaarikäärme. Kirja on tekijäkaksikon lumoavan mysteerisarjan avausosa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme