Yrittäjät: Soten valvontalakia muutettava välittömästi
20.8.2024 11:59:58 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote
Suomen Yrittäjät vaatii nopeita toimia sote-kriisin ratkaisemiseksi. Soteri-rekisterin isot ongelmat ovat aiheuttaneet sen, että tuhannet yrittäjät eivät voi harrastaa ammattiaan. – Yrityksiltä on turha odottaa kasvua, jos yrittäjät eivät pääse harjoittamaan liiketoimintaa, Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen sanoo.

Suomen Yrittäjiin on tullut tämän vuoden aikana tullut runsaasti hätähuutoja sosiaali- ja terveysalan yrittäjiltä liittyen Soteri-rekisterin vaikeuksiin. Viranomaisten käsittelyaika on venynyt usein jopa yli puoleen vuoteen. Moni yrittäjä ei voi harjoittaa ammattiaan. Tilanne on sietämätön.
Nykyisen lain mukaan sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottaminen edellyttää rekisteröintiä, ja yrittäjien on odotettava myönteistä rekisteröintipäätöstä ennen toimintansa aloitusta, vaikka heillä on voimassa oleva ammattihenkilöoikeus.
Tällä hetkellä yli 3 400 yrityksen toiminta on keskeytynyt. Lupauksista huolimatta jonot eivät ole lyhentyneet. Uusi laki tuli voimaan 2024 alusta, ja lupajonot ovat koko voimassaoloajan vaihdelleet 3 200–3 900 yrityksen välillä.
– Maan hallitus on ohjelmassaan linjannut yritysten kasvun esteiden purkamisesta. Hallituksen on vihdoin ryhdyttävä riittäviin toimenpiteisiin lupajonojen lyhentämiseksi. Toisessa lisätalousarvioesityksessä myönnetty 677 000 euron määräraha ohjelmiston kehittämiseen ja ministeri Juuson määräyskirje lisätyövoimasta Etelä-Suomen aluehallintovirastolle eivät muuta kriittistä tilannetta, tiistaina koolla ollut Suomen Yrittäjien hallitus toteaa kannanotossaan.
– Ongelma on rakenteellinen ja lakitekninen. Nyt lupia käsittelee Valvira ja seitsemän itsenäistä aluehallintovirastoa. Lähes puolet jonossa olevista yrityksistä on Etelä-Suomen aluehallintoviraston alueelle, ja voimavarojen siirto eri aluehallintovirastojen välillä on osoittautunut vaikeaksi. Nyt ei ole kuitenkaan aikaa odottaa 2026 aloittavaa uutta valtakunnallista lupavirastoa, Yrittäjät jatkaa.
Yrittäjäjärjestö vaatii välittömästi radikaaleja toimia kriisin ratkaisemiseksi, jotta yrittäjät voivat harjoittaa ammattiaan:
- Yrittäjät edellyttää, että väliaikaispykälällä palataan valvontalakia edeltävään tilanteeseen niin, että yritykset saisivat aloittaa toimintansa ehdollisena heti hakemuksen jätettyään. Mikäli valvoja näkee rekisteröinnissä puutteita, niistä ilmoitettaisiin hakijalle ja täydennykset on toimitettava vuosi-ilmoitusten yhteydessä.
- Mikäli palautus aikaisempaan malliin vaatii lakimuutosta, se voidaan käsitellä nopeutettuna hallituksessa ja eduskunnassa. Samoin lausuntoaika voi olla merkittävästi normaalia aikataulua lyhyempi. Oleellista on, että jonot saadaan nopeasti purettua ja yrittäjät pääsevät hoitamaan asiakkaitaan.
- Lupaprosessin tietovaatimuksia on syytä tarkastella kriittisesti. Mikäli toimilupaa haetaan useamman aluehallintoviraston alueelle, luvat on annettava valtakunnallisesti Valviran toimesta. Toimipaikan osoitteenmuutoksessa on käytettävä riskiharkintaa. Esimerkiksi puheterapeutin työolosuhteet eivät todennäköisesti muutu juurikaan siirryttäessä kadun toiselle puolelle, mutta osoitteenmuutos vaatii rekisteröintiä. Nyt jokainen toimipaikka on itsenäinen palveluyksikkö, joka vaatii omavalvontasuunnitelman. Usean toimipaikan yrityksessä yksi omavalvontasuunnitelma on oltava riittävä edellytys toimiluvalle.
- Tietovaatimusten muutos ei todennäköisesti tarvitsisi edes lakimuutosta. Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä rekisterihakemuksen sisällöstä, rekisteriin tallennettavista tiedoista ja rekisterin tietosisällöstä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petri SalminenPuheenjohtaja
Puh:0400 608 812petri.salminen@yrittajat.fiHarri Jaskarijohtaja
Puh:050 512 2874harri.jaskari@yrittajat.fiTietoja julkaisijasta
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjät: Alustatyölaki voi hämärtää työsuhteen ja yrittäjyyden rajanvetoa5.11.2026 15:37:11 EET | Tiedote
Hallitus on antanut tänään eduskunnalle esityksen, jolla säädetään uusi alustatyölaki. Lailla pannaan täytäntöön EU:n alustatyödirektiivi. – Suomen Yrittäjille on tärkeää, että alustatyötä on mahdollista tehdä jatkossa myös yrittäjänä. Työsuhteen ja yrittäjyyden rajavetoa ei saa hämärtää, johtava asiantuntija Albert Mäkelä Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät: Yrittäjälle on turvattava uusi alku epäonnistumisen jälkeen5.11.2026 09:32:24 EET | Tiedote
Yrittäjä tarvitsee paremmat mahdollisuudet selvitä tilapäisistä talousvaikeuksista ja jatkaa yrittäjänä konkurssin jälkeen. Yrittäjät esittää pienille yrityksille kevyempiä ja kohtuuhintaisempia keinoja talousvaikeuksien ratkaisemiseen.
Yrittäjägallup: Omistajanvaihdos ajankohtaisempaa aiempaa useammalle yritykselle – rahoitushuolet kasvaneet4.11.2026 06:30:00 EET | Tiedote
Kasvaneet rahoitushuolet vaikeuttavat yritysten jatkuvuuden turvaamista. Vähintään kymmenen henkilöä työllistävissä yrityksissä huoli korostuu, vaikka juuri niissä yrityksen arvoa kehitetään selvästi keskimääräistä useammin. ”Omistajanvaihdos on ajankohtainen kymmenille tuhansille yrityksille. Yritysten jatkuvuus ei voi olla yksin yrittäjien varassa. Myös rahoituksen on toimittava, jotta elinkelpoisten yritysten tulevaisuus voidaan turvata. Pelissä ovat työpaikat, palvelut ja verotulot”, omistajanvaihdostoiminnan päällikkö Inkeri Sundberg Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjägallup: Yrittäjät tukevat laajalti kotihoidon tukea31.10.2026 06:30:00 EET | Tiedote
Yrittäjägallupiin vastanneista, joilla on alaikäisiä tai aikuisia lapsia, 69 prosenttia haluaa säilyttää kotihoidon tuen. Kotihoidon tuen poistamista kannattaa vain 12 prosenttia vastaajista. Tuella on ollut merkitystä myös yrittäjäperheiden toimeentulolle: 42 prosenttia kertoo kotihoidon tuella olleen merkitystä perheen toimeentulolle lasten ollessa pieniä.
Yrittäjät: Ammattidieselin taso liian matala22.10.2026 16:38:38 EEST | Tiedote
Hallitus antoi torstaina eduskunnalle esityksen ammattidieselistä. Veronpalautus olisi 3,3 senttiä litralta ja koskisi linja-autoja sekä vähintään 7,5 tonnin kuorma-autoja. Suomen Yrittäjät pitää esityksen etenemistä hyvänä, mutta vaatii palautuksen tason nostamista ja käyttöönoton aikaistamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme