Satu Aromaa nimitetty lakiasioista vastaavaksi QMG:lle
21.8.2024 08:30:00 EEST | Nimlas | Tiedote
Talotekniikkakonserni QMG on nimittänyt varatuomari Satu Aromaan lakiasioista vastaavaksi 19.8.2024 alkaen. Hänellä on monipuolinen kokemus kansainvälisten rakennus- ja talotekniikkayritysten lakiasioista.

Aromaalla on 20 vuoden kokemus erilaisista lakiasiantehtävistä kiinteistö- ja rakennusalalta sekä teollisuudesta, ja hän on työskennellyt muun muassa YIT:llä, Caverionilla ja viimeisimpänä Lehto Groupilla. Sopimusasioiden ja hyvän hallintotavan kehittämisen lisäksi hänellä on syvällistä ymmärrystä rakennus- ja talotekniikka-alan liiketoiminnasta.
– Olen vastannut kattavasti lakiasioista kansallisissa alan yrityksissä ja työskennellyt Pohjoismaisissa verkostoissa ja tukenut urallani sekä projekti- että palveluliiketoimintaa. Myös konsernitasoiset juridiset tehtävät, kuten yrityskaupat, ovat kuuluneet kiinteästi tehtäviini, Satu Aromaa kertoo.
– QMG on mielenkiintoisessa vaiheessa kasvamassa yhä merkittävämmäksi valtakunnalliseksi alan toimijaksi Suomessa ja osana Nimlas-konsernia etenemässä kohti Pohjoismaiden kannattavinta talotekniikkakonsernia. Olen innoissani päästessäni mukaan tälle kasvumatkalle ja kehittämään toimintaa edelleen, hän jatkaa.
Konserni tukee paikallisia tytäryrityksiänsä myös lakiasioissa
QMG ja muut Nimlas Groupin maayhtiöt Ruotsissa ja Norjassa toimivat hajautetulla rakenteella, jossa tytäryhtiöt toimivat itsenäisesti konsernin tukipalveluita hyödyntäen.
– Paikallisten markkinansa tuntevien yritysten tukeminen lakiasioissa on keskeinen konsernin tarjoama palvelu. Odotan mielenkiinnolla tutustumista yrittäjätaustaisiin paikallisten yritysten vetäjiin, jotta voin parhaalla mahdollisella tavalla tukea QMG:n yrityksiä näiden liiketoiminnassa, Aromaa kuvaa.
Yrityskaupoilla kasvava QMG panostaa hyvään hallintotapaan
Tänä vuonna kuudella yrityksellä jälleen kasvanut QMG on nimittänyt keväällä aloittaneen toimitusjohtaja Tiina Koppisen johdolla osaamista konserniin myös hankinnassa, vastuullisuudessa, henkilöstöjohtamisessa ja viestinnässä.
– Kehitämme QMG:tä yhä vahvemmaksi valtakunnalliseksi vastuullisten talotekniikkapalveluiden ja -projektien kumppaniksi. Satun kokemus hallintokäytäntöjen kehittämisestä kansainvälisissä yrityksissä sekä yrityskauppoihin liittyvä osaaminen vahvistaa konserniamme strategiamme mukaisesti, kertoo QMG:n toimitusjohtaja Tiina Koppinen.
– Olen iloissani toivottaessani rakennusalalla pitkän uran tehneen Satu Aromaan mukaan QMG:n kasvumatkalle. Satu tukee tulevia yritysostojamme sekä auttaa yrityksiämme edelleen vahvistamaan riskienhallintaansa. Satu on pidetty ja asiantunteva ammattilainen, jonka ratkaisukeskeinen työtapa istuu hyvin ketterään kulttuuriimme, Koppinen jatkaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina KoppinentoimitusjohtajaQuattro Mikenti Group
Puh:040 350 2225tiina.koppinen@qmg.fiSatu AromaalakiasiainvastaavaQuattro Mikenti Group
Puh:040 352 1050satu.aromaa@qmg.fiKuvat
Linkit
QMG lyhyesti
QMG-konserni on Suomen suurimpia talotekniikka-alan yrityksiä. Se toteuttaa talotekniikan projekti- ja palveluliiketoimintaa valtakunnallisesti. QMG:n palveluvalikoima kattaa kaikki talotekniikan osa-alueet. Konserniin kuuluu 50 tytäryhtiötä eri puolilla maata. Vuonna 2023 QMG:n liikevaihto oli 270,1 miljoonaa euroa (pro forma). Konsernin palveluksessa on yli 1500 talotekniikkaurakoinnin ja -huollon ammattilaista.
QMG, ruotsalainen Sandbäckens ja norjalainen Konstel muodostavat pohjoismaisen Nimlas Group -talotekniikkakonsernin. Nimlaksen pääomistaja on sijoitusyhtiö KLAR Partners, ja omistajaohjelmaan kuuluu yhtiöistä yli 500 henkilöstöomistajaa.
Lisätietoja verkkosivuilta www.qmg.fi
Päätiedot Nimlas Groupista
Nimlas Group on johtava pohjoismainen talotekniikkaurakointi- ja -palvelukonserni, joka työllistää 4000 talotekniikka-ammattilaista yli 120 tytäryhtiössä Ruotsissa, Suomessa ja Norjassa.
Nimlas-konserni tarjoaa talotekniikkaurakointia ja -palveluita laajasti. Valikoima kattaa muun muassa LVI-, sähkö-, automaatio-, jäähdytys-, kylmätekniikka-, paloturva- sekä suunnittelu- ja turvatekniikkaratkaisut. Nimlas on asettanut tavoitteekseen olla markkinoiden vastuullisin talotekniikkakonserni, joka muodostaa parhaan ympäristön alan yrityksille ja ammattilaisille. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2023 noin 8 miljardia Ruotsin kruunua (pro forma).
Lisätietoja verkkosivuilta www.nimlasgroup.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nimlas
Nimlas kasvatti liikevaihtonsa 334 miljoonaan – Orgaaninen kasvu ennätykselliset 7 %2.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Nimlaksen pro forma -liikevaihto vuonna 2025 kasvoi 14 prosenttia 334 miljoonaan euroon (294) Suomessa. Kasvu perustui yritysostoihin ja konsernin historian ennätykselliseen 7 prosentin orgaaniseen kasvuun. Oikaistu pro forma -liiketulos (EBITA) nousi 8,6 prosenttiin liikevaihdosta (7,6) markkinan hitaasta elpymisestä huolimatta. Nimlas Finland etenee suunnitelmansa mukaisesti kohti 550 miljoonan euron liikevaihtotavoitetta vuodelle 2029 ja valmistelee myös uusien yritysten perustamista.
Lämpöjokerin lämpökonttiratkaisu mahdollistaa KSS Energian uuden lämpöpalvelun lämmitystapamuutokset26.2.2026 13:00:00 EET | Tiedote
Nimlas-konserniin kuuluva Lämpöjokeri Oy toimii teknisenä toteutuskumppanina KSS Energian lanseeraamassa KSS VARI – Lämpöä palveluna -ratkaisussa. Yhteistyö yhdistää palvelumallin ja modulaarisen lämpökonttiteknologian, joka mahdollistaa kiinteistöille nopean ja hallitun lämmitystapamuutoksen.
Nimlas vahvistaa asemaansa datakeskusmarkkinassa – liittyy FDCA:han23.2.2026 09:53:45 EET | Tiedote
Nimlas Finland Oy on liittynyt Finnish Data Center Associationiin (FDCA) vahvistaakseen yhteistyötä alan toimijoiden kanssa ja tukeakseen kasvavaa datakeskusmarkkinaa Suomessa.
Nimlas ostaa Avitor Sähkön – Keskijänniteammattilainen vahvistamaan verkostoa Pirkanmaalla19.12.2025 11:30:00 EET | Tiedote
Talotekniikkakonserni Nimlas täydentää yritysverkostoaan Tampereen seudulla ostamalla sähköurakoitsija Avitor Sähkön. Yrityskaupan myötä Nimlas vahvistaa valmiuksiaan palvella nopeasti kasvavaa datakeskusmarkkinaa sekä energiajärjestelmän joustoon ja energiavarastointiin liittyviä hankkeita, kuten akkuvarastoprojekteja.
Optimation ja Siemens tiivistävät yhteistyötään strategiseksi kumppanuudeksi11.12.2025 11:00:00 EET | Tiedote
Taloteknisten digitaalisten ratkaisujen edelläkävijä Siemens Osakeyhtiö sekä Nimlaksen rakennusautomaatioyritys Optimation tiivistävät yhteistyötään strategiseksi kumppanuudeksi. Yhteistyömalli yhdistää ketterän paikallisen palveluntuottajan ja kansainvälisen teknologiayhtiön osaamisen asiakkaan parhaaksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

