Timo Parvelan Itämeripäivänä ilmestyvä Ella-kirja tarjoaa hauskan seikkailun lisäksi konkreettisia keinoja Itämeren pelastamiseksi
Itämeripäivää vietetään torstaina 29.8. ja samalla julkistetaan Timo Parvelan kirja Ella ja kaverit Itämeren pelastajina. Kirja on toteutettu yhteistyössä Itämeren suojeluun erikoistuneen John Nurmisen Säätiön kanssa. Se sisältää hauskan tarinan lisäksi tietoa Itämerestä ja siitä, miten voimme kaikki yhdessä pitää huolta merestä ja sen eliöistä.

”Olen viettänyt lapsuuteni Keski-Suomessa järvien keskellä. Ennen tätä projektia en ymmärtänyt, että myös me sisämaan kasvatit asumme Itämeren rannalla ja mekin voimme halutessamme olla Itämeren pelastajia”, kirjailija Timo Parvela sanoo.
Kirjassa Sampan Batman-sormus katoaa vessanpönttöön, ja Ella ja kaverit seuraavat sitä opettajansa johdolla aina Itämerelle asti. Samalla lapset oppivat tärkeää tietoa omasta merestämme muun muassa vedenpuhdistamossa ja maanviljelijältä. Jäljitystehtävän aikana oppilaat huomaavat, että pelastusta tarvitsee sormuksen lisäksi koko Itämeri.
”Kuten Itämeri, lastenkirjallisuuskin vaikuttaa elämäämme paljon suuremmin kuin ehkä ymmärrämmekään. Lastenkirjallisuus on yhteiskunnallista. Sen tehtävä on sanoittaa myös vaikeita asioita, jotta lasten ei tarvitse elää elämäänsä epätietoisuuden vallassa”, sanoo Timo Parvela.
John Nurmisen Säätiön asiantuntijat ovat auttaneet kirjan tietopohjan rakentamisessa, sillä on tärkeää saada oikeaa tietoa lapsille ja sitä kautta perheille.
”Itämeri on laajempi ja syvempi kuin mitä ymmärrämme. Vaikka muihin meriin verrattuna meremme on nuori ja matala, on sillä tuhansia tarinoita kerrottavana ja sen aalloilla on koettu jännittäviä seikkailuja – suuria ja pieniä. Ihmisen suhde mereen rakentuu erilaisissa kohtaamisissa. Turvallisesti mutta sopivan jännittävästi se tapahtuu kirjan parissa. Ja vaikka suomalaisia on vain 5,5 miljoonaa, asuu Itämeren valuma-alueella lähes 90 miljoonaa ihmistä. Siksi kaikilla teoilla arjessa ja juhlassa on merkitystä kotimereemme. On hienoa, että voimme Itämeripäivänä nostaa Itämeren merkityksen laajuuden kaikille ikäryhmille ja koko valuma-alueella”, sanoo John Nurmisen Säätiön tuottaja Maija Soljanlahti.
Timo Parvelan Ella ja kaverit -sarja on riemastuttanut lukijoita ympäri maailman jo lähes 30 vuotta. Kirjojen pohjalta on tehty elokuvia, näytelmiä ja lauluja, ja nyt kolmannella luokalla vauhtia kiihdyttää Anni Nykäsen repäisevä ja sarjakuvamainen kuvitus.
Haastattelupyynnöt:
Johanna Harkkila, viestintäpäällikkö, Tammi, +358 41 4497274, johanna.harkkila@tammi.fi
Arvostelukappalepyynnöt: tiedotus@tammi.fi
Avainsanat
Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tammi
Koko ikäluokka saa lahjoituksena Startup-käsikirjan – teos innostaa nuoria yrittäjyyteen16.10.2025 10:00:41 EEST | Tiedote
Werner Söderström Osakeyhtiö lahjoittaa Timo Ahopellon ja Jyri Engeströmin kirjoittaman ja Linda Saukko-Raudan kuvittaman Startup-käsikirjan e-kirjana kaikille toisen asteen oppilaitosten kolmannen vuoden opiskelijoille. Hankkeen suojelijana toimii opetusministeri Anders Adlercreutz.
Vuoden 2025 kuumimmaksi kirjaksi nimetty Alchemised ilmestyy ensi vuonna suomeksi8.10.2025 11:48:38 EEST | Tiedote
Yhdysvaltalaisen SenLinYun tiiliskiviromaani Alchemised on ollut tämän vuoden puheenaihe kansainvälisillä kirjamarkkinoilla. Myös suomalaisten kirjakauppojen hyllyiltä englanninkielinen teos on huvennut nopeasti. Tammi on ostanut teoksen suomenkieliset oikeudet ja tuo suomennoksen markkinoille vuonna 2026.
Tammi julkaisee Janne Katajan ja Pauliina Virran ruokakirjan1.10.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Katajan keittiössä -kirja julkaistaan keväällä 2026.
Susijengin historiallinen EM-saavutus kansien väliin23.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Tammi julkaisee 13. marraskuuta 2025 Hippo Taatilan ja Mika Wickströmin teoksen Susijengi – Pohjolan ylpeys.
Uusi tekoälyavusteinen selkokirjahanke avaa kirjallisuuden maailmaa kaikille15.9.2025 13:34:52 EEST | Tiedote
Osana yhteiskuntavastuutaan Werner Söderström Osakeyhtiön laadukkaasta lasten- ja nuortenkirjavalikoimastaan tunnettu Tammi on aloittanut kolmivuotisen selkokirjahankkeen. Hankkeen tavoitteena on tuottaa selkokirjoja tekoälyä työkaluna hyödyntäen, laajentaa selkokirjojen tarjontaa ja siten avata kirjallisuuden maailma kaikille. Selkee-selkokirjasarja alkaa tammikuussa 2026, jolloin julkaistaan kymmenen houkuttavaa teosta huipputekijöiltä. Hanke laajenee yhtiön aikuisten kauno- ja tietokirjallisuuteen seuraavien vuosien aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme