Tienparannustyöt alkavat Turun Kakskerrassa
Varsinais-Suomen ELY-keskus aloittaa tienparannustyöt 26.8. Turun Kakskerrassa maantiellä 12155 (Vapparintie). Työn tarkoituksena on estää veden tulvimista tielle. Tietyö tulee aiheuttamaan haittaa liikenteelle. Työ valmistuu syyskuun loppuun mennessä.

Tienparannustyöt käynnistyvät 26.8. alkavalla viikolla (viikko 35) Turun Kakskerran saaren länsipäässä. Tietyö tulee aiheuttamaan merkittävää haittaa maantien 12155 eli Vapparintien liikenteelle. Työ valmistuu syyskuun loppuun mennessä.
Ajoneuvoliikenne pääsee kulkemaan Vapparintiellä työkohteen ohitse lukuun ottamatta raskasta liikennettä ja erikoiskuljetuksia. Myös jalankulkijat ja pyöräilijät pääsevät kulkemaan työkohteen ohi. Väistämisvelvollisuus työkohteessa tullaan osoittamaan liikennemerkein. Parannustyön aikana pyritään pitämään liikennöitävänä ajokaista, jonka kaupunkiliikenteen linja-autot tarvitsevat. Tietyö tulee kuitenkin väistämättä vaikuttamaan joukkoliikenteenkin ajoaikoihin. Työkohteen kokonaispituudesta ja paikallisista olosuhteista johtuen työnaikaista kiertotietä työkohteessa ei voida toteuttaa.
Muun raskaan liikenteen ja erikoiskuljetusten tulee käyttää työnaikaisena kiertoreittinä maantietä 1821 eli Brinkhallintietä Kakskerran saaren pohjoisosassa. Kiertoreitin pituus on enimmillään noin 14 kilometriä.
Päällystystyön aikana kohteessa tulee olemaan liikenteen ohjaus. Työkohde on vajaan puolen kilometrin matkalla kalliomurskepintainen lähes koko työn keston ajan. Työ valmistuu syyskuun loppuun mennessä.
Monivaiheisen työn tarkoituksena on ehkäistä tulviminen tiellä
Tienparannustyöllä pyritään ehkäisemään tulvimisen haitallisia vaikutuksia maantien liikenteelle. Kakskerranjärven ja sen viereisen Pikkujärven välissä on maantien osuus, joka on useita kertoja viime vuosina jäänyt tulvaveden alle järvien pinnan ollessa korkeimmillaan.
Tulvimisen arvioidaan johtuvan järvien vedenpintojen nopeasta noususta lumen sulaessa. Maasto järvien välillä on hyvin tasaista ja ojien pituuskaltevuudet hyvin pienet. Tämän takia suuremman järven vedenpinnan nousu vaikuttaa nopeasti myös pienempään järveen ja niiden välissä sijaitsevaan maantiehen. Kakskerranjärven kerran viidessäkymmenessä vuodessa toistuva tulvakorkeus (nk. HW 1/50) on kymmenisen senttimetriä tieosan matalimpia kohtia korkeammalla. Viime talvina tuokin tilastollinen vedenpinnan korkeus vaikuttaisi hieman ylittyneen.
Parantamistoimenpiteenä tien tasausta nostetaan kahdessa erillisessä notkokohdassa noin puoli metriä HW 1/50 tasoa korkeammalle. Työmenetelmä on monivaiheinen. Ensin tehdään nykyisen tiepenkereen sekoitusjyrsintä 15 senttimetrin syvyyteen. Näin syntyvä penkereen materiaali voidaan hyödyntää nykyisellä paikallaan parannustyön alusrakenteena. Nykyiset päätierummut kunnostetaan ja tarvittaessa uusitaan. Lisäksi rakennetaan yksi kokonaan uusi rumpu. Maantielle rakennetaan enimmillään 60 senttimetrin korotus uusilla rakennekerroksilla, jotta saavutetaan tavoiteltu HW 1/50 +0,5m tasaus. Tien sivuojat perataan ja luiskat verhotaan ojista saatavalla maa-aineksella.
Lopuksi tien korotuskohdat, ja niiden välinen korkeampi osuus, päällystetään uudelleen noin 400 metrin matkalla.
Työ on osa usean korjaustyön urakkapakettia
Tulvakohdan korotus toteutetaan osana ELY-keskuksen hankkimaa maanteiden liikennöitävyyden ja liikenneturvallisuuden pienten korjaustöiden urakkapakettia. Urakkapaketti koostui Kakskerran kohteen lisäksi nelihaaraliittymän suuntauksen parantamisesta Aurassa, kaidetöistä Harjavallassa, suojatiesaarekkeen rakentamisesta Kaarinan Littoisissa sekä korotettujen liittymäalueiden vaurioiden korjaamisesta Mynämäen keskustassa.
Muut kohteet ovat jo valmistuneet ja urakka alittaneekin sille asetetut aikatauluvaatimukset.
Urakoitsijana toimii Maanrakennus ja kuljetus Nylund Oy. Urakan valvojana toimii Rakennuttajatoimisto HTJ Oy ja Mt 12155 parannustyön suunnitteli Destia Oy, Infrasuunnittelu.
Lisätietoja ELY-keskuksessa:
- Projektipäällikkö Veli-Pekka Pelttari, p. 0295 022 821
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Varsinais-Suomen työvoimabarometri: Työttömyys kasvussa, mutta investoinnit tuovat toivoa14.11.2025 11:01:04 EET | Tiedote
Vaikka työttömyys on ollut kasvussa Varsinais-Suomessa, työmarkkinoilla on nähtävissä myös positiivisia signaaleja ja kasvun mahdollisuuksia. Maakunnan vahvuutena on monipuolinen elinkeinorakenne, jossa teknologia-, meri- ja lääkealan, kaupan sekä logistiikan sektorit pitävät pintansa. Työvoimabarometrin tuoreimmat tiedot korostavat erityisesti osaavan työvoiman kysyntää, digitalisaation ja tekoälyn tuomia muutoksia sekä alueellisia rekrytointihaasteita.
Trafikarrangemangen för den tunga trafiken på Skärgårdsvägen upphör14.11.2025 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Trafiken på Skärgårdsvägen (landsväg 180) har flyttats till den nya Rävsundsbron och trafikarrangemangen för att trygga den gamla brons skick har upphört. Väntområdet för tung trafik från S:t Karinshållet tas bort under nästa vecka, om inte vinterföret skjuter upp arbetet. Trafikljusen och trafikmärkena har redan tagits bort. Med trafikarrangemangen som grundar sig på enkelriktad tung trafik kunde man trygga trafiken på bron tills den nya bron blev klar.
Saaristotien raskaan liikenteen liikennejärjestelyt puretaan14.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Saaristotien (mt 180) liikenne on siirtynyt uudelle Kirjalansalmen sillalle, ja vanhan sillan kunnon turvaamiseksi tehdyt liikennejärjestelyt ovat päättyneet. Kaarinan pään raskaan liikenteen odotusalue puretaan ensi viikon aikana, elleivät talvikelit siirrä töitä myöhemmäksi. Liikennevalot ja liikennemerkit ovat jo poistettu. Raskaan liikenteen yksisuuntaisuuteen perustuvilla liikennejärjestelyillä pystyttiin turvaamaan liikennöinti sillalla uuden sillan valmistumiseen saakka.
Skador på husdjur som orsakats av stora rovdjur har ökat kraftigt i Egentliga Finland13.11.2025 14:29:16 EET | Pressmeddelande
År 2023 inträffade sammanlagt 36 skador på husdjur som orsakats av stora rovdjur, dvs. vargar, lodjur, björnar och järvar i Egentliga Finland, år 2024 var antalet 45 och i år före början av november var antalet redan 112.
Suurpetojen aiheuttamat kotieläinvahingot ovat lisääntyneet Varsinais-Suomessa roimasti13.11.2025 14:29:16 EET | Tiedote
Suurpetojen eli susien, ilvesten, karhujen ja ahmojen aiheuttamia kotieläinvahinkoja oli Varsinais-Suomen alueella vuonna 2023 yhteensä 36, vuonna 2024 niitä oli 45 ja tänä vuonna marraskuun alkuun mennessä jo 112.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme