Myllypohjan alueen monitoimitalon rakentaminen käynnistyy Lahdessa
22.8.2024 09:30:00 EEST | Skanska Oy | Tiedote
Myllypohjan alueen monitoimitalon allianssisopimukseen liittyvä toteutusvaiheen tilaus on allekirjoitettu ja alueen asemakaavan muutos on saanut lainvoiman. Monitoimitalon varsinaiset rakennustyöt käynnistyvät elokuussa uudisosan louhinta- ja maanrakennustöillä. Kesän aikana on tehty rakentamista valmistelevia töitä, kuten maanrakennus- ja purkutöitä. Allianssin osapuolina ovat Lahden Tilakeskus, Skanska, Granlund Oy ja Arkkitehtipalvelu Oy.

Monitoimitalon rakentamisvaihe jatkuu alkukesään 2026 saakka, minkä jälkeen talo varustetaan ja irtokalustetaan. Talo otetaan käyttöön saman vuoden elokuussa.
Lahden kaupunginvaltuusto hyväksyi alueen asemakaavan muutoksen kesäkuussa, ja se sai lainvoiman elokuussa. Myllypohjan asemakaavalla ja asemakaavan muutoksella mahdollistetaan uuden monitoimitalon sekä myöhemmin mahdollisen palveluasumisen rakentaminen alueelle.
Hankekehitysjohtaja Timo Markkanen Skanskasta toteaa, että allianssin osapuolten sekä muiden sidosryhmien kesken on tehty tiivistä yhteistyötä hankkeen tavoitteiden saavuttamiseksi elokuussa 2023 aloitetusta kehitysvaiheesta alkaen.
”Allianssimallin vahvuudet tulivat kehitysvaiheen aikana hyvin esiin, kun ratkaisimme yhdessä eteen tulleita haasteita. Toiminta on ollut alusta asti avointa ja ratkaisuhakuista”, Markkanen toteaa.
Projektipäällikkö Simo Lahtela Lahden Tilakeskuksesta jatkaa, että nyt käynnistyvään toteutusvaiheeseen kiteytyy monta asiaa.
”On saatu aikaan yhteinen näkemys laadullisista, toiminnallisista ja taloudellisista tavoitteista. Onnistuneen kehitysvaiheen tuotos luovutetaan eteenpäin ja hanke konkretisoituu, kun työt tontilla käynnistyvät. Tähän etappiin eteneminen onnistui laadukkaan viranomaisyhteistyön myötävaikutuksella, josta kiitokset rakennusvalvonnalle, kaavoitukselle ja museolle”, Lahtela kertoo.
Monitoimitalossa uutta ja vanhaa
Myllypohjan alueen monitoimitalo muodostuu tontilla sijaitsevasta vanhasta, osittain suojellusta, peruskorjattavasta koulurakennuksesta sekä siihen yhdistyvästä uudisosasta. Vanhan koulun suojeltu osa on valmistunut vuonna 1956, ja rakennuksen 1980-luvulla valmistunut laajennusosa korvataan uudisrakennuksella. Uudisosan julkisivut ja ulkoseinät tulevat olemaan pääsääntöisesti puuta, ja suojellun osan julkisivurappaus ennallistetaan.
Hankkeen kokonaislaajuus on 7999 bruttoneliötä, josta uudisrakentamisen osuus on 5950 bruttoneliötä. Monitoimitalolle tavoitellaan Rakennustiedon ympäristöluokituksen neljän tähden tasoa.
Myllypohjan alueen monitoimitalon tulevat käyttäjät
Myllypohjan alueen monitoimitaloon tulee koulu, päiväkoti sekä kirjasto, ja tilat on suunniteltu 468 lapselle. Monitoimitaloa käyttävät Alasenjärven peruskoulun 1.–6. vuosiluokat, kolme alueellisen erityisen tuen pienryhmää, kahdeksan Alasenjärven päiväkodin lapsiryhmää, iltapäivätoiminnan 1.–2.-luokkalaiset sekä kaikkien luokka-asteiden erityisen tuen oppilaat.
Alueellinen kirjasto siirtyy monitoimitaloon Ahtialan terveysaseman pisteestä. Lisäksi monitoimitalon yhteyteen rakentuu väliaikaisrakennus kolmannelle luokkasarjalle, jolla hallitaan oppilasennusteisiin pohjautuvaa siirtymävaiheen tilantarvetta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lahden kaupunki, Lahden tilakeskus, projektipäällikkö Simo Lahtela, puh. 044 416 3850, simo.lahtela[at]lahti.fi
Skanska Talonrakennus Oy, hankekehitysjohtaja Timo Markkanen, puh. 040 527 6767, timo.markkanen[at]skanska.fi
Skanska Oy, viestintäpäällikkö Pilvimaari Strömberg, puh. 040 519 4787, pilvimaari.stromberg[at]skanska.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Skanska on yksi maailman johtavista rakennus- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä. Toimimme valituilla kotimarkkina-alueilla Pohjoismaissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Yhdessä asiakkaidemme ja monimuotoisten tiimiemme kanssa luomme innovatiivisia ja vastuullisia ratkaisuja, jotka edistävät terveellistä elämää yli sukupolvien. Suomessa toimintamme kattaa rakentamispalvelut sekä asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen. Skanska työllisti vuoden 2023 lopussa noin 1 800 henkilöä Suomessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Skanska Oy
Uudet ympäristöluokitellut kodit viimeistelevät asuinkorttelin Helsingin Oulunkylässä17.3.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Helsingin Oulunkylän Veräjämäkeen rakentuu Skanskan toteuttama kylämäinen kolmen kohteen kortteli, jonka viimeisen kohteen ennakkomarkkinointi on nyt alkanut.
Skanska toteuttaa Haartmaninkatu 3:n B- ja C-siipien peruskorjauksen Helsingissä27.2.2026 08:45:09 EET | Tiedote
Skanska ja Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy ovat sopineet Haartmaninkatu 3:n B- ja C-siipien peruskorjauksesta Helsingin Meilahdessa. Korjaustyöt käynnistyvät maaliskuussa 2026, ja urakan arvioidaan valmistuvan loppuvuodesta 2028. Urakan arvo Skanskalle on 28 miljoonaa euroa.
Rakentaminen Skanskassa kääntyi kasvuun vuoden 2025 loppua kohti – asuntoprojektikehityksen markkina yhä haastava9.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Skanska Oy -konsernin vuoden 2025 liikevaihto supistui 3 prosenttia vuoteen 2024 nähden. Asuntoprojektikehityksen haasteellisen markkinan takia myös liikevoitto jäi edellisvuodesta.
Nimityksiä Skanskassa datakeskus- ja teollisuusrakentamiseen sekä Länsirannikon uuden tulosyksikön johtoon29.1.2026 09:35:48 EET | Tiedote
Sakari Jämsä on nimitetty vastaamaan datakeskus- ja teollisuusrakentamisesta, ja Milja Leppänen ottaa vetovastuun Länsirannikon uudesta tulosyksiköstä.
Skanska vahvistaa toimintaansa Länsirannikolla29.1.2026 09:02:06 EET | Tiedote
Skanska Talonrakennus Oy:n Pohjois-Suomen alueyksikkö ja Länsi-Suomen Satakunnan tulosyksikkö ovat yhdistyneet uudeksi Länsirannikon tulosyksiköksi, joka toimii Länsi-Suomen alueyksikön alla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


