Ensi-illassa Tampereen Taru Sormusten herrasta – katso kuvat ja video odotetusta suurtuotannosta
Tampereen Teatteri, Tampere-talo, Tampere Filharmonia ja Sorin Sirkus tekevät historiallista yhteistyötä, kun J. R. R. Tolkienin rakastettuun fantasiaklassikkoon perustuva Taru Sormusten herrasta™ saa ensi-iltansa Tampere-talon Ison salin näyttämöllä perjantaina 23. elokuuta. Tamperelaisten taidelaitosten suurponnistus on työllistänyt yli 250 ihmistä, ja sen tarunhohtoista maailmaa on valmisteltu pitkään. Esityksessä on mukana 26 näyttelijää, 50 vaihtuvaa näyttämökuvaa, 100 pukua, 56 peruukkia sekä näyttävää ilma-akrobatiaa, lennätyksiä, video- ja valotaidetta ja pyrotekniikkaa.
”Tämä eeppinen matkamme alkoi oikeastaan jo talvella 2019, kun Tampereen Teatterin päänäyttämön peruskorjauksen ajankohta varmistui. Vaihtoehtoina oli tehdä väistötiloissa jotain pientä tai sitten sukeltaa suoraan syvään päähän jollakin jättimäisellä. Nyt, viisi vuotta myöhemmin, kun olen saanut työskennellä yli 250 huippuammattilaisen kanssa, jotka ovat kaikki antaneet teokselle parastaan, olo on samaan aikaan kiitollinen ja haikea. Teos on yksi 25-vuotisen taiteilijaurani huippuhetkiä”, Taru Sormusten herrasta™ -näytelmän ohjaaja ja Tampereen Teatterin johtaja Mikko Kanninen kuvailee tunnelmia päivää ennen ensi-iltaa.
Tampereen Teatterin ja Tampere-talon tuottama täysin uusi dramatisointi Taru Sormusten herrasta™ -klassikkokirjasta on visuaalisuuden juhlaa. J. R. R. Tolkienin teos on matkakertomus, jossa liikutaan monissa kiehtovissa ympäristöissä Konnusta Gondoriin ja Rautapihalta Mordoriin. Tampere-talon Ison salin lavalla käytetään pyörönäyttämöä, joka auttaa matkanteon kuvaamisessa ja kohtausten vaihtamisessa. Teoksessa nähdään 50 eri näyttämökuvaa, jotka on suunnitellut palkittu lavastaja Marjatta Kuivasto. Uraauurtavasta valo- ja videotekniikasta vastaa Joonas Tikkanen ja äänisuunnittelusta Hannu Hauta-aho.
Erilaisten Keski-Maan asukkaiden roolipukuja on valmistettu käsityönä sata ja peruukkeja 56. Puvut on suunnitellut Pirjo Liiri-Majava, ja peruukit ja maskeerauksen Jonna Lindström. Kaikki peruukit ja parrat on tehty aidosta hiuksesta, ja yhden peruukin valmistukseen on kulunut jopa 40 tuntia. Lisäksi teosta varten on luotu lukuisia asusteita ja silikonisia irto-osia, 3D-mallinnettuja örkkinaamioita, korvia hobiteille ja haltioille sekä muiden muassa hammasproteesi Klonkulle.
”Hobittien puvuissa olen käyttänyt vihreän ja ruskean eri sävyjä, vähän keltaistakin. On ihanaa, että olemme voineet käyttää luonnonmateriaaleja ja värjätä löytääksemme oikeat sävyt. Olen hyvin tarkka materiaalien suhteen, koska ne vaikuttavat pukujen lopputulokseen. Myös kampaukset, peruukit ja maskit ovat oleellisia fantasiajutussa”, Pirjo Liiri-Majava kertoo.
Sinfoniamusiikkia ja vaaran elementtejä
Urallaan yli 110 elokuvaan musiikin luonut Tuomas Kantelinen on säveltänyt Tampereen suurtuotantoon uutta alkuperäismusiikkia. Musiikki siivittää lavan tapahtumia, hahmoja ja näiden tunnetiloja elokuvallisen soundtrackin tavoin. Musiikin tulkitsee Tampere Filharmonia 40 muusikon voimin kapellimestari Ruut Kiisken johdolla.
Sorin Sirkuksen sirkusammattilaiset tuovat Keski-Maahan vaaran elementtejä, kuten ilma-akrobatiaa, lentoteknologiaa ja tulinumeroita. Jättimäiset entit tallustelevat lavalla, ja Sormuksen saattueen yhteenotto örkkien kanssa tehdään tarkasti sovitun koreografian mukaan pyörähdyksineen, aseiden kalisteluineen ja heittoineen. Sirkuskoreografiat on suunnitellut Sorin Sirkuksen taiteellinen johtaja Taina Kopra ja stunttemput Jouni Kivimäki.
”Tulikeiloilla jongleeraaminen sinfoniaorkesterin vieressä vaatii erinomaista tekniikkaa ja vuosien harjoittelun myötä syntyneen itseluottamuksen. Mitä enemmän lavalla on väkeä, sitä enemmän on riskejä. Siksi kaikkien pitää olla koko ajan hereillä. Vaikka mukana on vaaran elementtejä, turvallisuudesta pidetään hyvä huoli”, Taina Kopra vakuuttaa.
Kaiken visuaalisuuden, musiikin ja näyttävyyden tarkoitus on tukea itse tarinaa. Tampereen dramatisointi keskittyy hobitti Frodon ja tämän uskollisen matkakumppanin Samin pitkään matkaan. Rooleissa loistavat oikean elämän puolisot Ella Mettänen (Frodo) ja Antti Tiensuu (Sam). Muissa päärooleissa nähdään Antti Reini (Aragorn), Ville Majamaa (Gandalf) ja Risto Korhonen (Klonkku). Ensi-ilta on perjantaina 23. elokuuta Tampere-talossa. Teos on ohjelmistossa kahtena periodina elo-syyskuussa ja vuodenvaihteessa. Kaikkiaan esityksiä on 34.
”Tolkienin ajaton fantasiatarina on houkutellut ihmisiä lippukaupoille. Tampereelle on tulossa yleisöä ympäri Suomen. Tammikuulle yltävän esityskauden lipuista on myyty ja varattu noin 70 prosenttia – viikonloppunäytökset ovat lähes loppuunmyydyt, mutta arki-illoille löytyy vielä parhaitakin paikkoja”, kertoo Tampere-talon taiteellinen johtaja ja näytelmän toinen vastaava tuottaja Suvi Leinonen.
Perustuu J. R. R. Tolkienin teokseen The Lord of the Rings™, jonka oikeudet on lisensoinut Middle-earth Enterprises. Teoksen esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elsa VähänenViestintäasiantuntijaTampere-talo Oy
Puh:+358 40 551 2739elsa.vahanen@tampere-talo.fiKuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Tampere-talo Oy jakaantui 1.1.2024 alkaen kahdeksi yhtiöksi. Uudessa yhtiömallissa emoyhtiönä toimii kulttuurin ja taiteen edistämiseen keskittyvä Tampere-talo Oy ja tytäryhtiönä kaupalliseen toimintaan keskittyvä Talo Events Oy (Tampere Live). Yhtiöt muodostavat yhdessä Tampere-talo-konsernin.
Tampere-talo-konserni on ohjelmistoltaan, tapahtumiltaan ja kävijämäärältään Suomen suurin ja monipuolisin kulttuuri- ja kongressikeskus ja tapahtumayhtiö. Tapahtumamme sisältävät mm. balettivierailuita, oopperaa, lastenkulttuuria, rock- ja pop-konsertteja, messuja, kokouksia, konferensseja, yritystapahtumia, seminaareja ja kansainvälisiä kongresseja.
Vuonna 2022 Tampere-talon liikevaihto oli 14,7 miljoonaa euroa. Vuodessa järjestämme yli tuhat tapahtumaa, palvelemme 675 000 tyytyväistä kävijää ja tuotamme Tampereen talousalueelle 50 miljoonaa euroa.
Tampere-talo Oy on perustettu 1987 ja ovet avattiin yleisölle 1990. Se on Tampereen kaupungin omistama osakeyhtiö. Yhtiön toimitusjohtaja on Paulina Ahokas, ja työntekijöitä on 52. Hallituksen puheenjohtaja on Kristiina Michelsson.
Talossa toimivat lisäksi täysimittainen sinfoniaorkesteri Tampere Filharmonia, à la carte -ravintola Tuhto ja maailman ainoa Muumimuseo. Talon yhteydessä palvelee Courtyard by Marriott -hotelli.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampere-talo Oy
Tampereen Tähtikatu sai uusia kirkkaita tähtiä27.9.2024 10:00:00 EEST | Tiedote
Viisi vuotta täyttävä Tampereen kansainvälisen musiikin Tähtikatu saa uusia tähtilaattoja jälleen 27.9.2024. Tuolloin oman tähtensä katuun saavat Kaj Chydenius, Pave Maijanen, PMMP, Aino Ackté, Toivo Kärki, Jaakko Ryhänen, Juhani Merimaa ja Vicky Rosti.
Jenni Vartiainen, Juha Tapio ja Portion Boys tähdittävät vuoden 2025 Iskelmä Gaalaa17.9.2024 21:38:57 EEST | Tiedote
Iskelmä Gaala juhlii 20. juhlavuottaan ja Iskelmän 25-vuotista taivalta isompana kuin koskaan. Gaala kokoaa kotimaisen musiikin tähdet Tampereen Nokia Arenalle ystävänpäivänä perjantaina 14. helmikuuta 2025. Lavalle nousevat Jenni Vartiainen, Juha Tapio, Portion Boys, Bess, Benjamin ja Ani. Gaalassa jaetaan Iskelmän vuosiäänestyksen palkinnot. Tapahtuman liput ovat nyt myynnissä!
Tampere-talossa neljä kantaesitystä ja keskustelutilaisuus esittävän taiteen tulevaisuudesta5.9.2024 14:15:00 EEST | Tiedote
Tampere-talossa kuullaan yhden illan aikana neljä kantaesitystä sekä keskustelua esittävän taiteen ja oopperatoiminnan kehittämisestä Suomessa. Earth Songs -konsertissa 18. syyskuuta esiintyvät nykymusiikkiyhtye TampereRaw Maria Itkosen johdolla sekä solistit Eva Alkula, Anna Kuvaja ja Elina Vähälä. Konserttia edeltävässä kaikille avoimessa seminaarissa keskustelemassa ovat kulttuurialan vaikuttajat Katri Santtila, Kaisa Rönkkö, Sampo Terho, Waltteri Torikka ja Suvi Leinonen.
Rajoja rikkova harmonikan kapinallinen Kimmo Pohjonen viettää 60-vuotisjuhlavuottaan kovassa seurassa Tampere-talossa2.9.2024 09:15:00 EEST | Tiedote
Suomen kansainvälisesti tunnetuin harmonikkataiteilija, säveltäjä ja yhteiskunnallinen aktivisti Kimmo Pohjonen juhlistaa 60-vuotisjuhlavuottaan näyttävästi Tampere-talossa 10. marraskuuta. Isänpäiväsunnuntain konsertissa kuullaan juhlavuoden kantaaottava sooloteos 60 Zone sekä rakastettu UNIKO, jossa Pohjosen rinnalla esiintyvät perkussionisti Juuso Hannukainen sekä Tallinnan kamariorkesteri Grammy-palkitun kapellimestari Tõnu Kaljusten johdolla. Luvassa on myös yllätyksiä. Juhlakonsertin liput tulevat myyntiin tiistaina 3. syyskuuta.
KUTSU: Taru Sormusten herrasta -mediatilaisuus pe 16.8. klo 10.158.8.2024 15:10:00 EEST | Kutsu
Tervetuloa perjantaina 16. elokuuta klo 10.15 Tampere-talon Isoon saliin kurkistamaan J. R. R. Tolkienin Taru Sormusten herrasta™ -suurtuotannon maailmaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme