Kokkolan ja Kruunupyyn tiivis yhteistyö luo edellytykset Kruunuportin menestykselle
22.8.2024 14:31:49 EEST | Kokkolan kaupunki | Tiedote
Kruunuportti on herättänyt huomattavasti kansainvälistä kiinnostusta teollisten investointien osalta. Useita vierailijaryhmiä on käynyt tutustumassa alueeseen ja sen mahdollisuuksiin. Neuvotteluja on käyty ja käydään edelleen. Kruunuportin T/kem kaava sai lainvoiman vuonna 2022. Sijoittumiset ovat kuitenkin pitkiä prosesseja, joiden toteutumiseen ja aikatauluun vaikuttavat mm. yritysten oma tilanne ja yleinen maailmantilanne kaikkine muutoksineen.

Säännöllinen yhteistyö Kokkolan kaupungin ja Kruunupyyn kunnan välillä mm. maankäyttöön liittyvistä asioista on jatkunut jo pitkään. Kuukausittaiset tapaamiset tarjoavat hyvän mahdollisuuden keskustella ja löytää yhteisiä ratkaisuja maankäytöllisiin haasteisiin, kuten infrastruktuuriin, vesihuoltoon ja ympäristösuunnitteluun liittyen.
Yhteistyön myötä on syntynyt konkreettisia suunnitelmia, jotka parantavat molempien kuntien asukkaiden elämänlaatua. Vireillä on mm. pyörätiehanke, joka toteutuessaan parantaisi liikkumista ja saavutettavuutta Kokkolan, Kruunupyyn ja Edsevön välillä.
”Yhteistyö ei ainoastaan edistä alueen kestävää kehitystä, vaan myös luo pohjan jatkuvalle kehittämistyölle ja investoinneille myös tulevaisuudessa. Olemme tyytyväisiä voidessamme työskennellä yhdessä paremman huomisen puolesta”, kertoo kaupunginjohtaja Stina Mattila Kokkolan kaupungilta.
Toimiva yhteistyömalli on myös arvokas työkalu kuntien valmistautumisessa tuleviin investointeihin. Yhteisten keskustelujen ja suunnitelmien kautta kunnat voivat paremmin ennakoida ja suunnitella tulevia hankkeita, varmistaa tarvittavat resurssit ja optimoida investointien vaikutukset.
”Koskien Kruunuporttia ei ole kyse siitä, jos se toteutuu, vain ainoastaan siitä, milloin se tapahtuu. Olen ihan varma, että näin tulee tapahtumaan tulevina vuosina. Yhteistyö Kokkolan ja Kruunupyyn välillä luo vankan perustan, jonka päälle rakentaa kestävää kasvua ja vaurautta alueelle”, toteaa Kruunupyyn kunnanjohtaja Malin Brännkärr.
Lisätietoja:
Stina Mattila
Kokkolan kaupunki
Kaupunginjohtaja
0408068200
stina.mattila@kokkola.fi
Malin Brännkärr
Kruunupyyn kunta
Kunnanjohtaja
0405347727
malin.brannkarr@kronoby.fi
Jonne Sandberg
Kokkolan kaupunki
Kehitysjohtaja
0447809093
jonne.sandberg@kokkola.fi
Tietoja julkaisijasta
Kokkola. Meillä on laajempi horisontti
Kokkolan kaupunki on Keski-Pohjanmaan kaksikielinen maakuntakeskus, jossa asukkaita on noin 48.000. Kokkolan elinkeinoelämän veturi on kansainvälisestikin merkittävä kemianteollisuuden keskittymä, jota täydentävät Suomen suurin raideliikenne- ja panamaxsatama sekä monipuolinen yritystoimijoiden verkosto. Myös monipuoliset tapahtumat, matkailu ja loma-asuminen tuovat kaupunkiin kävijöitä.
Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan kaupungin 400 vuotta sitten Pohjanlahden rannalle. Meri on tuonut mukanaan vahvat kaupan ja logistiikan perinteet merenkulusta ja laivanrakennuksesta teollisuuteen ja sivistykseen. Sijainti meren ja lentoyhteyksien äärellä, pääradan ja E8-tien varrella varmistaa niin ihmisten, tavaroiden kuin ideoidenkin liikkuvuuden.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokkolan kaupunki
Sysselsättningssedeln för unga kan nu sökas i Mellersta Österbotten – arbetsgivare kan få upp till 9 000 euro i stöd25.2.2026 11:50:29 EET | Pressmeddelande
Mellersta Österbottens sysselsättningsområde har från och med 1.2.2026 öppnat ansökan för sysselsättningssedeln för unga som är ett stöd avsett för arbetsgivare. Totalt 242 000 euro har reserverats för att stödja ungas sysselsättning.
Nuorten työllistymisseteli avautui haettavaksi Keski-Pohjanmaalla – tukea työnantajalle jopa 9 000 euroa25.2.2026 11:50:29 EET | Tiedote
Keski-Pohjanmaan työllisyysalue on avannut työnantajille suunnatun nuorten työllistymissetelin haun 1.2.2026 alkaen. Nuorten työllistämisen tukemiseen on varattu yhteensä 242 000 euroa.
Utställningsutrymmet Konststallet öppnas vid Ungdomscentret Vinge23.2.2026 12:45:52 EET | Pressmeddelande
Karleby stads ungdomstjänster öppnar ett nytt utställningsutrymme vid Ungdomscentret Vinge. ”Konststallet” är ett utrymme där unga med låg tröskel kan ställa ut sin konst: målningar, fotografier och andra alster. Idén till utrymmet kommer från Karleby stads ungdomsfullmäktige.
Näyttelytila Taidetalli aukeaa Nuorisokeskus Vingellä23.2.2026 12:45:52 EET | Tiedote
Kokkolan kaupungin nuorisopalvelut avaavat uuden näyttelytilan Nuorisokeskus Vingellä. ”Taidetalli” on tila, jossa nuoret voivat esitellä omaa taidetta: maalauksia, valokuvia ja tuotoksia matalalla kynnyksellä. Idean takana on Kokkolan nuorisovaltuusto.
Karleby tog fram en utvecklingsplan för gräsplansnätverket17.2.2026 16:13:33 EET | Pressmeddelande
Karleby stads idrottstjänster och stadsmiljösektorns enhet för parker och idrottsplatser har utarbetat en övergripande utvecklingsplan för de gräsplaner som staden upprätthåller. Planen baserar sig på riktlinjerna i den utredning gällande utomhusidrott som stadsstyrelsen godkände år 2021 och behandlas i kultur- och fritidsnämnden 18.2.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme