Jaakko Hartikainen nousee Remonttipartion toimitusjohtajaksi
Suomen johtava kerrostalojen putkiremontteihin erikoistunut yritys Remonttipartio saa uuden toimitusjohtajan 1.9., kun 26 vuotta yhtiötä johtanut Ari Saartoala siirtää vetovastuun Jaakko Hartikaiselle.

Vakaasti kasvava Remonttipartio vahvistaa johtoaan, kun myyntijohtaja Jaakko Hartikainen nousee yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi 1.9.2024 alkaen.
Ari Saartoala on toiminut 26 vuotta Remonttipartion toimitusjohtajana ja kaiken kaikkiaan 30 vuotta yhtiössä. Nyt hän omasta aloitteestaan siirtää toimitusjohtajan tehtävät seuraajalleen ja ottaa roolin Remonttipartion hankelaskennan ja talouden johtamisen tehtävissä. Saartoala jatkaa Remonttipartion johtoryhmän jäsenenä sekä emoyhtiö re:mount-konsernin osakkaana.
– Haluan kiittää koko konsernin puolesta Aria esimerkillisestä johtamistyöstä, jolla on luotu sitoutunut yrityskulttuuri. Siitä kertovat Remonttipartion vuodesta toiseen loistavat henkilöstö- ja asiakastyytyväisyyslukemat, jotka ovat luoneet edellytykset tasaiselle kannattavalle kasvulle, re:mount-konsernin toimitusjohtaja Iisakki Koski sanoo.
Uusi toimitusjohtaja talon sisältä – jatkuvuutta luvassa
Jaakko Hartikainen tuo Remonttipartion johtoon jatkuvuutta markkinatuntemuksessa ja johtamistavassa.
– Jaakko on valittu tehtävään, koska tuntee taloyhtiömarkkinan hyvin, omaa innostuneen asenteen toimialaan ja on viidessä vuodessa Remonttipartiolla hankkinut kannuksensa tuloksentekijänä. Hän on henkilönä aktiivinen ja pidetty sekä arvostaa kaikkia ihmisiä asemasta riippumatta. Se kuuluu Remonttipartion ja re:mountin kulttuuriin, Iisakki Koski kertoo.
Remonttipartion johtoryhmään kuuluvat Hartikaisen ja Saartoalan lisäksi tuotantojohtaja Esa Isopahkala, hankejohtaja Timo Turunen ja talotekniikkajohtaja Tommi Mattila.
Remonttipartion suunta pysyy samana
Remonttipartio toteuttaa putkiremontteja Uudellamaalla erityisesti 1970–1980-luvun kerrostaloihin, jotka ovat nyt peruskorjausiässä. Päätös keskittyä kerrostalojen putkiremontteihin tehtiin 2000-luvun alussa, kun linjasaneerausten tarve alkoi lisääntyä. Tähän mennessä yhtiö on vastannut noin 200 taloyhtiön putkiremontista.
– Remonttipartio jatkaa reseptillä, joka koostuu aktiivisesta asiakaslähtöisyydestä, laadukkaasta työstä sekä oman henkilöstön hyvinvoinnista huolehtimisesta. Osaava henkilöstö on ylpeytemme – toteutamme lähes kaikki LVI- ja sähkötyöt omilla työntekijöillä. Rakennustyöt tehdään osin omalla henkilöstöllä ja osin pitkäaikaisten vakiokumppanien kanssa, toimitusjohtaja Jaakko Hartikainen kertoo.
– Vuonna 2023 yhtiön liikevaihto ylsi 42,7 miljoonaan euroon ja tulos 5,1 miljoonaan euroon. Vuodelle 2024 yhtiö ennustamme maltillista ja kannattavaa kasvua. Tällä hetkellä tilauskantamme on 41 miljoonan euron suuruinen, Hartikainen toteaa.
Yhteyshenkilöt
Iisakki KoskiToimitusjohtaja, re:mount-konserni
Puh:+358 40 824 0029iisakki.koski@remount.fiJaakko HartikainenToimitusjohtaja 1.9.2024 alkaenRemonttipartio Oy
Puh:+358 50 518 9888jaakko.hartikainen@remonttipartio.fiKuvat






Linkit
Remonttipartio lyhyesti
Remonttipartio on 1993 perustettu taloyhtiöiden putkiremontteihin pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla erikoistunut korjausrakennusyritys. Vuonna 2022 Remonttipartiosta tuli yrityskaupan myötä osa re:mount-konsernia. Remonttipartio työllistää noin 130 korjausrakentamisen ammattilaista, ja yhtiön liikevaihto vuonna 2023 oli 42,7 miljoonaa euroa.
re:mount-konserniin kuuluu seitsemän korjausrakennusyritystä. Remonttipartio, PC-Saneeraus, Uudenmaan Rakentaja-Talo ja MK Facade toimivat pääkaupunkiseudulla, Renevo pääkaupunkiseudulla, Lahdessa ja Jyväskylässä sekä Laxal ja Casaneera Turun seudulla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta re:mount
Eeva-Riitta Tuominen nimitetty Renevon toimitusjohtajaksi13.11.2025 13:00:00 EET | Tiedote
Asuinkerrostalojen korjausrakentamiseen keskittyvä Renevo Oy saa uuden toimitusjohtajan, kun Eeva-Riitta Tuominen aloittaa tehtävässä helmikuussa 2026. Renevo kuuluu re:mount-konserniin.
Espoossa putkiremonttien aalto – Espoonlahdessa epäily vaihtui kiitoksiin3.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Espoo elää korjausrakentamisen aikaa, kun 1970–80-lukujen lähiöiden kerrostalot ovat korjausiässä. Putkiremontteihin erikoistuneella Remonttipartiolla on käynnissä neljä työmaata eri puolilla Espoota.
Rakennustyö Karvonen vahvistaa re:mountia Keski-Uudellamaalla1.10.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
Korjausrakennuskonserni re:mount on solminut sopimuksen liiketoimintakaupasta, jolla Rakennustyö Karvosen liiketoiminta ja henkilöstö liittyvät re:mountiin.
Osittainen sukitus ei ollutkaan halvempaa – Täysi putkiremontti säästi taloyhtiöltä liki 90 000 euroa29.8.2025 07:55:00 EEST | Tiedote
Vantaalaisen taloyhtiön putkiremontin kilpailutus tuotti yllättävän tuloksen: kattava linjasaneeraus osoittautui lähes 90 000 euroa edullisemmaksi kuin sukittamisen ja kylpyhuoneremonttien hybridi. Kokonaisvastuurakentamisen (KVR) malli paljasti hintaerot urakkamuotojen välillä tuoden kustannukset läpinäkyvästi esiin. Remonttipartio urakoi parhaillaan kohdetta ja on yksi menetelmän kokeneimmista asiantuntijoista.
Kuopiolainen Rakennuspalvelu Saneko liittyy re:mount-konserniin26.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa toimiva Rakennuspalvelu Saneko liittyy osaksi korjausrakennuskonserni re:mountia. Henkilöstö jatkaa järjestelyn jälkeen vanhoina työntekijöinä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme