Pohjalaismaakunnissa sinilevätilanne rauhoittunut edellisistä viikoista
22.8.2024 11:55:00 EEST | Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella valtakunnalliseen sinileväseurantaan kuuluvilla havaintopaikoilla on viikolla 34 sinilevää havaittu hieman Purmojärvellä, Luodonjärvellä sekä Peränteellä. Rannikkoalueilla sinilevää on havaittu hieman Rotarien ylläpitämillä havaintopaikoilla Närpiön Skatskärsvikenissä sekä Kaskisten Vackergrundissa. Valtakunnallisten havaintopisteiden ohella sinilevää on havaittu runsaasti Evijärvellä, Ähtävänjoella sekä Räyringinjärvellä ja hieman merialueella Bergön edustalla sekä Kokkolan edustalla Västerbådanilla.

Kuluneen viikon tuulinen sää on hillinnyt sinilevien massaesiintymien muodostumista. Järvien pintaveden lämpötilat alueella ovat ajankohdalle tyypillisiä, esimerkiksi Lappajärven pintalämpötila on noin 19 astetta.
Sinileväseurannan havainnot kertovat tilanteesta havaintopaikalla ainoastaan kyseisenä ajankohtana, ja tilanne voi vaihdella nopeasti sääolosuhteiden muuttuessa. Sinileviä eli syanobakteereita esiintyy luontaisesti vesistöissä. Olosuhteiden ollessa suotuisat sinilevät voivat aiheuttaa massaesiintymiä. Sinilevät tarvitsevat kasvuunsa ravinteita sekä valoa, ja lämpö edistää niiden kasvunopeutta.
Runsaiden sateiden myötä vesistöihin valuvat ravinteet luovat leville otolliset lisääntymisolosuhteet. Vähäinen sinilevämäärä näkyy vedessä vihertävinä tai kellertävinä hiukkasina, ja rannalle ajautuessaan se saattaa muodostaa kapeita leväraitoja. Tuulinen sää vaikeuttaa sinilevän havaitsemista, koska tuuli saa sinilevälautat hajoamaan vedenpinnalta ja sekoittumaan vesipatsaaseen.
Ennen veteen kastautumista tai sen käyttöä on hyvä tarkkailla vettä mahdollisten leväesiintymien varalta. Jos vedessä näkyy sinilevää, uimista ja veden käyttöä sauna- ja talousvetenä on syytä välttää.
Ajankohtaiset tiedot levätilanteesta löytyvät Järvi-meriwikistä (www.jarviwiki.fi), jonne myös kansalaiset voivat tallentaa omia havaintojaan. Havaintolähetti-sovelluksella havainnon tallentaminen onnistuu helposti myös puhelimella. Sinilevähavainnoista voi myös ilmoittaa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen leväseurantapuhelimen numeroon 0295 027 990.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Leväseurantapuhelin 0295 027 990
Järviwiki www.jarviwiki.fi
Linkit
Tietoa julkaisijasta
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15
0295 027 500
http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.
ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset
NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.
NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Etelä-Pohjanmaalla marraskuun lopussa 7385 työtöntä työnhakijaa23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut Etelä-Pohjanmaalla merkittävästi. Kaikista alueen työttömistä työnhakijoista pitkäaikaistyöttömiä oli hieman vajaa kolmannes. Samanaikaisesti nuorisotyöttömyys on lisääntynyt ja avoimia työpaikkoja on tarjolla entistä vähemmän.
NTM-centralen i Södra Österbotten har gett kontaktmyndighetens utlåtande om MKB-programmet för Fortum Power and Heat Oy:s Jeppo vindkraftsprojekt (Nykarleby, Österbotten)22.12.2025 12:00:00 EET | Pressmeddelande
NTM-centralen i Södra Österbotten har gett kontaktmyndighetens utlåtande om MKB-programmet om Jeppo vindkraftsprojekt. Jeppo vindkraftsprojekt ligger i Nykarleby stad, cirka tio kilometer sydost om stadens centrum. Projektet består av ett vindkraftsområde med elöverföringsrutt.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut YVA-yhteysviranomaisen lausunnon Fortum Power and Heat Oy:n Jepuan tuulivoimahankkeen YVA-ohjelmasta (Uusikaarlepyy, Pohjanmaa)22.12.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Jepuan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviontiohjelmasta (YVA-ohjelma). Jepuan tuulivoimahanke sijoittuu Uudenkaarlepyyn kaupungin alueelle, noin 10 km keskustasta kaakkoon. Hanke koostuu tuulivoima-alueesta sekä sähkönsiirtoreitistä.
Kyrönjoen ja Lapuanjoen tulvakartoituksia päivitetty (Etelä-Pohjanmaa)22.12.2025 08:32:37 EET | Tiedote
Kyrönjoen ja Lapuanjoen tulvavaarakarttoja on päivitetty tulvatilanteiden ja vedenkorkeuksien arvioinnin tarkentamiseksi useilla jokiosuuksilla Etelä-Pohjanmaalla. Kartat ovat nähtävissä ympäristöhallinnon tulvakarttapalvelussa ja Maanmittauslaitoksen Paikkatietoikkunassa.
De senaste dagarnas nederbörd har fått åarna att nå flödesnivåer (landskapen i Österbotten)19.12.2025 12:58:56 EET | Pressmeddelande
Under de senaste dagarna har det regnat och snön som föll tidigare har smält. Detta har gjort att vattenföringen och vattenståndet i de österbottniska vattendragen har nått höga nivåer för årstiden.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme