Mikkelin Vaakunan uusi tapahtumatila avattu
Mikkelin Original Sokos Hotel Vaakunan ravintolauudistuksen ensimmäinen vaihe on saatu valmiiksi ja uusi, upea tapahtumatila Porrassalmi on avattu entisen yökerhon tiloihin. Frans & Michellen uudistettu ravintolasali tulee käyttöön syyskuun alkupuolella. Uudistusprojekti valmistuu lokakuun loppuun mennessä.

Tapahtumaravintola Porrassalmi valmistui yökerho Night Vaakunan entisiin tiloihin ja se on palvellut hotelliasiakkaita aamiaisella jo muutaman viikon. Jatkossa tilassa tarjoillaan myös kokouslounaat ja se toimii oivallisesti omana tilana erilaisille tapahtumille ja juhlille. Uuden tilan terrakotta-sävymaailma on saatu Suomen kansalliskivestä, punaisesta graniitista. Graniitin punaisen lisäksi tilasta löytyy sinisen sävyjä ja vaaleaa pintaa tuomaan tilaan raikkautta.
Frans & Michellen ravintolasali on parhaillaan työn alla ja valmistuu syyskuun alkupuolella. Asiakastilat ovat jatkossa esteettömät, kun takaosan koroke puretaan ja koko ravintola saadaan samaan tasoon. Myös värimaailmaa päivitetään.
– Pääsemme starttaamaan marraskuussa alkavaan pikkujoulukauteen täysin uudistetuissa tiloissa. Voimme palvella a la carte -asiakkaita Frans & Michellessä ja samaan aikaan viihdyttää vieraita show & dinnerillä tai vastaavassa yksityistilaisuudessa uudessa tapahtumaravintolassa, kertoo hotellinjohtaja Kari Hänninen tyytyväisenä.
Remontti jatkuu lokakuun loppuun saakka Frans & Michellen keittiötiloissa. Käytännössä koko keittiö rakennetaan uudelleen ja se laajenee myös entisen yökerhon tiloihin. Keittiön kaikki koneet ja laitteet uusitaan. Vaakunan kiinteistötekniikkaan tehdään myös merkittäviä muutoksia.
– Tila- ja laiteuudistusten myötä saamme modernit keittiötilat ja pinta-alamme lähes tuplaantuu. Edistynyt tekniikka tuo merkittävän muutoksen myös vastuullisuusnäkökulmasta tarkasteltuna, sanoo Hänninen.
Vaakunassa on toteutettu mittavia uudistuksia viimeisen vuoden aikana. Syksyllä 2023 aloitettu huoneuudistus, joka käsitti 73 hotellihuonetta, valmistui alkukesästä. Aiemmin uudistettiin hotellin kokoustilat ja kylpyhuoneet.
Uudistuksien kokonaiskustannus on noin 5,5 miljoonaa euroa ja sen työllisyysvaikutus on noin 93 henkilötyövuotta. Pääurakoitsija Kaarirakennus Oy:n lisäksi uudistusta ovat toteuttamassa lukuisat paikalliset kumppanit.
– Haluamme tehdä osamme eteläsavolaisen matkailun kehittämiseksi. Haluamme tehdä sen kunnioittaen paikallisuutta ja Vaakunan 30-vuotista historiaa. Matkailu on hieno elämysbisnes ja on kunnia päästä tarkastelemaan sitä jatkuvasti näköalapaikalta, sanoo Hänninen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kari HänninenhotellinjohtajaOriginal Sokos Hotel Vaakuna Mikkeli
Puh:050 528 8006kari.hanninen@sok.fiKuvat

Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Suur-Savo
Osuuskauppa Suur-Savon kesäkaupan näkymiä ja kesäetuja8.5.2025 10:00:58 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savolle kesäkausi on erittäin tärkeä kaupallisesti ja Suur-Savossa panostetaan sujuvaan asiointiin laajalla toimipaikkaverkostolla myös vilkkaimpana kesäsesonkina. Alueen elinvoimaisuuden edistämiseksi osuuskauppa järjestää myös useita omia tapahtumia ja tarjoaa kesäetuja asiakasomistajilleen.
Mikkelin Prisman uusi Kesäpiha on avattu7.5.2025 10:02:27 EEST | Tiedote
Mikkelin Prisman uusi Kesäpiha on avattu asiakkaille huhtikuun lopussa. Kesäpihan valikoimat täydentyvät parhaillaan kelien lämmetessä ja kukat, taimet, mullat ja muut puutarhatuotteet myydään uniikista, purkupuusta käsityönä valmistetusta myyntikojusta.
Mikkelin Prisman Ravintolamaailma avataan uudistuneena 29.4.25.4.2025 09:03:20 EEST | Tiedote
Täysin uudistettu Ravintolamaailma Prisma Mikkeli avaa ovensa tiistaina 29.4. Ravintolamaailman uudet, laajentuneet tilat ovat saaneet raikkaamman ja avaramman ilmeen, ja avajaisviikolle on luvassa herkullisia avajaistarjouksia.
Saunaravintola Kaihun kattoterassi avautuu pääsiäiseksi9.4.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savon viime vuoden lopulla avatun Saunaravintola Kaihun palvelut laajentuvat, kun Kaihu Rooftopin avajaisia vietetään kiirastorstaina 17.4. Uuden kattoterassin kevätkausi avataan live-DJ:n tahdittamana ja Mikkelipuistoon on luvassa myös muuta ohjelmaa pääsiäisviikonlopulle.
Frans & Michellen herkullinen uudistus4.4.2025 10:54:05 EEST | Tiedote
Mikkelin suosittu ranskalaisesta keittiöstään tunnettu Frans & Michelle -ravintola esittelee ylpeydellä uuden huippuammattilaisten suunnitteleman menun, joka tuo esille Ranskan alueelliset herkut ja makuaarteet. Uusi menu on otettu käyttöön Frans & Michellessä huhtikuun alussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme