Vuoden musiikkioivallus -palkinnon saajaksi ehdolla sekä elokuvia että dokumentteja
23.8.2024 09:56:46 EEST | Gramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry | Tiedote
Ammattilaistuomaristo on nimennyt neljä ehdokasta Vuoden musiikkioivallus -palkinnolle, joka nostaa esiin musiikin käyttöä elokuvissa ja tv-tuotannoissa. Voittaja julkaistaan 6.9.2024 järjestettävässä audiovisuaalisen alan Screen Helsinki -tapahtumassa.

Vuoden musiikkioivallus -palkinnon myöntävät musiikin tekijänoikeusjärjestöt Gramex ja Teosto sekä näiden yhteinen, av-musiikkiin keskittynyt palvelu AV Music. Palkinto kiinnittää huomion av-tuotantoihin, joissa on käytetty musiikkia kekseliäällä ja erityistä lisäarvoa tuovalla tavalla. Kilpailu oli avoin kotimaisille tuotantoyhtiöille.
Kilpailuun ilmoitetuista teoksista tuomaristo valitsi ehdokkaiksi kaksi kotimaista elokuvaa: syksyllä 2023 julkaistu, oivaltavasti hyvin erilaisia musiikkityylejä yhdistelevä Peluri – Kuolema on elävien ongelma (It’s Alive Films, ohjaaja Teemu Nikki) sekä tammikuussa 2024 julkaistu Myrskyluodon Maija (Solar Films Inc. Oy, ohjaaja Tiina Lymi), joka kantaa jo nimenään tunnettua, ikonista sävellystä.
Lisäksi ehdolle ylsivät lokakuussa 2023 julkaistu dokumenttielokuva Lumipalloefekti (Ida Productions, ohjaaja Pauliina Punkki) sekä maaliskuussa 2024 julkaistu dokumenttisarja African Metal Tour: Lähiöbotox (Mediawan Finland, ohjaaja Oona Tuukkanen). Lumipalloefektin musiikki on kokonaan teokselle sävelletty (säveltäjä Salla Luhtala) ja on vahvassa osassa elokuvan tarinassa. Lähiöbotoxin musiikki on todella kantaaottavaa ja elämänmakuista – monet lyriikat pohjautuvat solistien omiin kokemuksiin.
Yhteensä kilpailuun saatiin 17 ehdotusta, jotka edustivat monipuolisesti eri lajityyppejä. Voittajayhtiö palkitaan 1000 euron musiikkielämyslahjakortilla, jonka voi käyttää esimerkiksi tuotannon työryhmän keikka- tai konsertti-iltaan.
Valinnan palkinnosta tekee riippumaton tuomaristo, johon kuuluvat VTT, dosentti ja Sibelius-Akatemian yliopistonlehtori Kaarina Kilpiö, Music Supervisor Leo Niemi, ohjaaja Taito Kawata sekä laulaja ja musiikintekijä Vilma Alina. Raadin puheenjohtajana toimii elokuvakriitikko Kalle Kinnunen ja sihteerinä AV Music -palvelun Licensing Manager Eveliina Pitkänen.
”Tarjottujen elokuvien, sarjojen ja ohjelmien kokonaisuudessa korostuivat rajoja rikkovat aiheet sekä alati kehittynyt osaaminen: Suomessa tehdään erittäin ammattitaitoista jälkeä ja kun musiikkiin panostetaan, rohkeus voi kohdata huippulahjakkuuden. Musiikkioivaltaminen siten, kuin tämän kilpailun kriteeristössä ymmärretään, on kuitenkin ihanteena vielä enemmän: sitä, että musiikki uskalletaan ottaa kerronnan ja merkitysten keskelle, niin ettei se vain tue välineenä, vaan nostaa kaiken uudelle tasolle”, kertoo puheenjohtaja Kalle Kinnunen tuomariston lausunnossa.
Gramexin ja Teoston AV Music jakaa Vuoden musiikkioivallus -palkinnon 6.9.2024 järjestettävässä audiovisuaalisen alan Screen Helsinki -tapahtumassa. Palkinto jaetaan nyt kolmatta kertaa. Tapahtuman järjestää kotimaisten elokuva- ja tv-alan sisällöntuottajien yhdistys Audiovisual Producers Finland – APFI ry.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kalle KinnunenTuomariston puheenjohtaja 2024
kpkinnunen@gmail.comEveliina PitkänenTuomariston sihteeri
Puh:+358 50 381 1748eveliina.pitkanen@musiikkiluvat.fiGramex - For the music
Gramex on äänitemusiikin esittäjien ja tuottajien tekijänoikeusjärjestö. Teemme töitä, jotta äänitteillä esiintyvät muusikot ja tuottajat saisivat työstään korvauksen ja jotta yritykset ja organisaatiot voivat hyödyntää musiikkia helposti, arvoa tuottavasti ja vastuullisesti. Meillä on yli 60 000 asiakassopimusta musiikin esittäjien ja tuottajien kanssa sekä noin 34 000 musiikin käyttäjäasiakkaiden lupaa. www.gramex.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry
Riku Lievonen Gramexin viestintä- ja yhteiskuntasuhteiden johtajaksi12.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Riku Lievonen aloittaa 18.5.2026 Gramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestön viestintä- ja yhteiskuntasuhteiden johtajana. Lievonen siirtyy Gramexiin viestintätoimisto Bursonin vaikuttajaviestinnän asiantuntijan tehtävistä. ”Riku Lievosella on vahva ymmärrys yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja kyky kirkastaa kokonaisuuksia. Hänen asiantuntemuksensa vahvistaa Gramexin strategista viestintää ja sidosryhmätyötä merkittävästi”, Gramexin toimitusjohtaja Ilmo Laevuo sanoo. Lievosella on monipuolinen kokemus viestinnästä ja vaikuttamisesta. Viimeisimmäksi hän työskenteli energiamurroksen parissa, mutta sitä ennen on vaikuttanut noin parinkymmenen vuoden ajan luovalla alalla vaativissa asiantuntija- ja johtotehtävissä muun muassa Cirkossa, Kiasmassa ja Helsingin juhlaviikoilla. Gramexilla Lievonen vastaa viestinnän, markkinoinnin ja yhteiskuntasuhteiden kokonaisuudesta yhdessä kolmihenkisen tiiminsä kanssa. "Tekijänoikeudet ja luovan alan toimintaympäristön muutokset tekoälyn ja muun digit
Ilmoita av-teoksesi: Vuoden 2026 musiikkioivalluksen haku nyt auki!22.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Gramex ja Teosto jakavat jälleen Vuoden musiikkioivallus –palkinnon, jonka tarkoituksena on nostaa esiin innovatiivista ja kekseliästä musiikinkäyttöä elokuvissa ja tv-sarjoissa. Palkinto jaetaan audiovisuaalisen alan Screen Helsinki -tapahtumassa 28.8.2026. Tuotantoyhtiöt voivat ilmoittaa teoksia mukaan 31.5. mennessä.
Gramexin vuosi- ja vastuullisuuskatsaus 2025: Kampanjointia musiikin arvon puolesta ja kohti vastuullisempaa tulevaisuutta16.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Vuosi 2025 oli Gramexille merkittävä vastuullisuuden vuosi, kun vastuullisuusohjelmaa toteutettiin ensimmäistä kertaa kokonaisvaltaisesti. Samalla Gramexin ydintoiminta musiikin käytöstä kerättävien korvausten hallinnoinnin ja tilitysten osalta jatkui vakaana ja tehokkaana muuttuvassa toimintaympäristössä.
Naisten asema musiikkialalla kehittyy hitaasti – osuudet korvauksista kasvussa6.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Suomalaisen musiikkialan sukupuolijakauma muuttuu edelleen hyvin hitaasti. Naisten osuus tekijöistä, esittäjistä ja tuottajista kasvaa vain pieniä askelia vuodesta toiseen. Naisille maksetut tilitykset kasvavat kuitenkin suhteellisesti enemmän. Vaikka erot ovat yhä suuria, sekä Gramexin että Teoston tilastot osoittavat naisten näkyvyyden ja ansainnan suomalaisella musiikkialalla vahvistuvan.
Wham kipusi jälleen joululaulujen ykköseksi15.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Wham-yhtyeen Last Christmas kiilasi jälleen viime joulun soitetuimmaksi kappaleeksi kotimaisilla radiokanavilla. Viime vuonna listan kärjessä ollut Leevi and The Leavingsin Jossain on kai vielä joulu putosi listasijalle neljä. Gramexin joulutilasto listaa loka-joulukuun ajalta radioiden kaksikymmentä soitetuinta joululaulua. Viime vuoden tilastoinnissa mukana oli myös Yle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme