Sofia Virta: Kauhistelu ei riitä – meidän tulee kyetä estämään Hukkajoen katastrofin kaltaiset tuhot!
23.8.2024 11:56:39 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esittää nopeita toimia, jotta Suomussalmen Hukkajoen jokisimpukoihin eli raakkuihin kohdistuneen kaltaista luontotuhoa ei tapahtuisi jatkossa missään päin Suomea. Koko Hukkajoen raakkupopulaatio on vaarantunut sen myötä, että alueella metsäkäsittelyä tehneet koneet ovat ajaneet joen yli useita kertoja ohjeistuksista piittaamatta.

– Raakku on erittäin uhanalainen laji ja yksi suomalaisen luonnonsuojelun symboleista. Raakkujen suojelu on Suomessa otettu vakavasti ja tässäkin tilanteessa oli olemassa selkeät ohjeet, miten alueella tulee toimia. Nyt näyttää siltä, että nykyinen lainsäädäntö ei riitä ehkäisemään tällaisia katastrofeja, siksi tarvitaan entistäkin tiukempaa sääntelyä, Virta painottaa.
Virta esittää, että kaikki tunnetut raakun esiintymät säädetään lailla rajatuiksi kohteiksi, joiden läheisyydessä kaikenlainen metsätaloustominta on kielletty yksiselitteisesti ja selkeästi.
– Raakkuja esiintyy Suomessa vain hyvin harvoissa joissa. Sellaisia paikkoja, joissa raakkupopulaatio voi kasvaa on vain kourallinen. Nämä paikat täytyy naulata niin tiukasti suojelluiksi, ettei kenelläkään voi olla hetkeäkään epäselvää, voiko niillä toimia ja esimerkiksi ajaa metsäkoneilla, Virta paaluttaa.
Virta on myös surullinen ja vihainen välinpitämättömyydestä, jota Hukkajoen toiminta osoittaa. Virran mukaan ELY-keskus on tehnyt hyvää työtä pyrkiessään huolehtimaan raakkujoen suojelusta, mutta määräyksistä ei ole välitetty.
– Paraskaan lainsäädäntö ei voi suojella, jos siitä ei yksinkertaisesti välitetä. Tällainen välinpitämättömyys on käsittämätöntä. Tämä tapaus on yksi peili, jota meistä jokainen voi katsoa, kun seuraavan kerran kuulee puhuttavan erityisestä suomalaisesta luontosuhteesta. Tilanne, jossa luontoa tuhoava toiminta jatkuu asiantuntijoiden huomautuksista huolimatta ja seksististen kommenttien saattelemana on sietämätön. Tästä tapauksesta täytyy jokea tuhonneiden ja hakkuista vastuussa olevan metsäyhtiön kantaa vastuunsa, Virta linjaa.
– Suomen luonto ei voi hyvin. Uhanalaisten lajien ja luontotyyppien lista on erittäin pitkä. Jos luontokatoa ei saada pysäytettyä, koko yhteiskuntamme on lopulta vaarassa. Ja jos haluamme pysäyttää luontokadon, meillä ei ole lainkaan varaa tällaiseen asenteeseen, jota Hukkajoen tapaus ilmentää, Virta päättää.
Yhteyshenkilöt
Sofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiMarena AhonenViestintäsuunnittelijaVihreiden viestintä
Puh:+358 50 589 3391marena.ahonen@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Mikkonen ja Forsgrén: Työperäiseen hyväksikäyttöön puuttuminen vaatii sekä sanktioita että maahanmuuttajien saamaa tukea18.3.2026 12:00:40 EET | Tiedote
Vihreät kansanedustajat Krista Mikkonen ja Bella Forsgrén kiittävät hallitusta uusista työperäiseen hyväksikäyttöön liittyvistä toimista mutta peräänkuuluttavat muutosta yleiseen maahanmuuttopoliittiseen linjaan. Mikkonen ja Forsgrén esittävät myös alipalkkauksen kriminalisointia, riittäviä viranomaisresursseja sekä oikeusapua uhreille.
Vihreiden Mari Holopainen: Hallitus syventää liikenteen fossiiliriippuvuutta öljykriisin keskellä17.3.2026 16:30:00 EET | Tiedote
Kansainvälinen energiajärjestö IEA varoittaa historiallisesta öljymarkkinahäiriöstä – silti Orpon hallitus vahvistaa entisestään Suomen fossiiliriippuvuutta ja altistaa suomalaiset polttoaineiden hinnan heilahteluille. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen vaatii ryhmäpuheessaan pikaisesti kestävyysmurrosta liikenteeseen.
VIhreiden Pitko: Saamelaisten osallistumista laiminlyöty Nato-prosesseissa17.3.2026 14:45:00 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja ja varapuheenjohtaja Jenni Pitko muistutti Nato-selontekoa käsitelleessä ryhmäpuheessaan, että Suomen etu on vahva ja yhtenäinen Nato, joka puolustaa jäsenmaidensa yhteisiä arvoja: demokratiaa, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltiota. Pitko totesi saamelaisten oikeuksien jääneen riittämättömälle huomiolle päätöksenteossa.
Vihreiden Hyrkkö: Suomi uhkaa pudota tekoälykelkasta – avuksi tekoälyministeri, verotus ja tekoälytaitoja kansalaisille17.3.2026 14:27:04 EET | Tiedote
Tekoäly kehittyy nopeammin kuin tekoälyä koskeva politiikka. Vihreät vaatii toimia tekoälymurrokseen varautumiseksi. Vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, diplomi-insinööri Saara Hyrkkö peräänkuuluttaa mm. verotuksen uudistamista ja kansalaisten tekoälytaitojen vahvistamista. Hyrkkö väläyttää tekoälyministeriä varmistamaan, että Suomi ei putoa tekoälykehityksen kelkasta.
Vihreiden Tiina Elo: kasvisruokasuositukset lakiin – kouluruoka uusiksi koko maassa16.3.2026 15:52:46 EET | Tiedote
Kansanedustaja Tiina Elo on jättänyt lakialoitteen, jossa esitetään kansallisten ravitsemussuositusten noudattamista velvoittavaksi koulujen ja päiväkotien ateriapalveluissa. Aloitteen tavoitteena on lisätä kasvipohjaisen ruuan osuutta päiväkoti- ja kouluruokailussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme