Lapsen oikeudet ovat vaarassa – hallituksen suunnitelmat vaativat uudelleenarviointia
26.8.2024 05:00:00 EEST | Lastensuojelun Keskusliitto | Tiedote
Lapsi- ja perhejärjestöt esittävät kannanotossaan vakavan huolen siitä, että hallituksen suunnittelemat säästöt heikentävät lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia ja vaarantavat lapsen oikeuksien toteutumisen. Järjestöt vaativat, että hallitus ottaa lapsen oikeuksien sopimuksen vakavasti ja että budjettiriihen päätökset toteuttavat lapsen oikeuksia.

Lapsi- ja perhejärjestöt ovat sote-järjestöjen suurin ryhmä. Hallituksen kaavailema 130 miljoonan euron eli kolmanneksen leikkaus sote-järjestöjen avustuksiin vuoteen 2027 mennessä on leikkaus suoraan lapsilta, nuorilta ja perheiltä. Kehysriihessä päätettiin leikkausten aikaistamisesta jo ensi vuodesta alkaen, mikä voi katkaista monen lapsen tai nuoren tuen saannin äkillisesti, ilman mahdollisuutta löytää korvaavaa matalan kynnyksen tukea.
”Hallitusohjelmassa tavoitellaan painopisteen siirtämistä korjaavista palveluista kohti varhaisempaa tukea ja apua sekä ennaltaehkäisyä”, muistuttaa Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja Ulla Siimes. ”Mutta kun järjestöiltä leikataan, leikataan nimenomaan varhaisesta tuesta, esimerkiksi lähisuhdeväkivallan vastaisesta työstä, lasten ja nuorten mielenterveyden varhaisesta tukemisesta ja kiusaamisen ehkäisystä. Ei sellaista työtä pidä romuttaa.”
Myös hallituksen suunnitelma poistaa velvoite päiväkotien toimipaikkakohtaisten yhdenvertaisuussuunnitelmien laatimisesta heikentäisi lapsen oikeuksien toteutumista. Lastensuojelun Keskusliitto on monen muun toimijan tavoin lausunnossaan kritisoinut muutoksen läpivientiä.
”Velvoitteen poistolla haettu 44 000 euron vuosittainen säästö on täysin mitätön suhteessa sen haitallisiin vaikutuksiin”, painottaa Siimes.
”Laadukas varhaiskasvatus perustuu siihen, että ammattilaisilla on aikaa pedagogisen toiminnan suunnitteluun, ja kaikkien lasten oikeus yhdenvertaisuuteen ja syrjimättömyyteen toteutuu. Hallituksen tulisi muistaa, että Suomi on sitoutunut YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen, joka velvoittaa edistämään lapsen oikeuksia kaikilla heidän elämänalueillaan. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että erilaisten päätösten vaikutukset lapsiin on arvioitava niin ennakkoon kuin jälkikäteen.”
Järjestöt vetoavat hallitukseen, että...
- kehysriihessä päätetty 30 miljoonan euron lisäleikkaus, joka todennäköisesti kohdistuu sosiaali- ja terveysalan järjestöjen avustuksiin, perutaan.
- sote-järjestöjen 100 miljoonan euron leikkaus avustuksiin porrastetaan ja siirretään hallitusohjelman mukaisesti alkamaan vuodesta 2027.
- ministeriöissä tehdään huolellinen lapsivaikutusten ennakkoarviointi, kun budjettiriihen päätösten lainsäädäntöä valmistellaan ja hallitus sitoutuu budjettilakien lapsivaikutusten seuranta-arviointiin.
- suunnitelma poistaa velvoite varhaiskasvatuksen toimipaikkakohtaisista yhdenvertaisuussuunnitelmista peruutetaan ja kuntakohtaiset varhaiskasvatussuunnitelmat säilytetään.
- sosiaalihuollon ammattihenkilölain muuttamista niin, että tilapäisesti sosiaalityöntekijän tehtävissä toimivien kelpoisuusehtoja kevennettäisiin, ei edistetä.
Lisätietoja antaa:
Toiminnanjohtaja Ulla Siimes, Lastensuojelun Keskusliitto, p. 040 553 0981
Kannanotossa mukana olevat järjestöt:
Barnavårdsföreningen i Finland
Pia Sundell, toiminnanjohtaja, puh. 040 501 9105
Ensi- ja turvakotien liitto
Riitta Särkelä, pääsihteeri, puh. 050 63663 (31.8. asti)
Oona Ylönen, pääsihteeri, puh. 050 351 8298 (1.9.2024 alkaen)
Lastensuojelun Keskusliitto
Ulla Siimes, toiminnanjohtaja, puh. 040 553 0981
Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Esa Iivonen, vaikuttamistyön johtaja, puh. 075 324 5521
Pelastakaa Lapset
Hanna Markkula-Kivisilta, pääsihteeri, puh. 050 462 1148
Väestöliitto
Eija Koivuranta, toimitusjohtaja, puh. 050 574 1775
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juuli HurskainenJohtaja, viestintä ja vaikuttaminenLastensuojelun Keskusliitto
Puh:0503533480juuli.hurskainen@lskl.fiUlla SiimesToiminnanjohtaja, Lastensuojelun Keskusliitto
Puh:040 553 0981ulla.siimes@lskl.fiKuvat

Liitteet
Lastensuojelun Keskusliitto
Lastensuojelun Keskusliitto on keskusjärjestö, joka vaikuttaa lapsen oikeuksien ja lastensuojelun laadun puolesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lastensuojelun Keskusliitto
Politiikkasuositus: Pakolaislasten oikeudet on turvattava27.5.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Lapsilla on aina oikeus suojeluun, huolenpitoon ja perheeseen. Lastensuojelun Keskusliitto on julkaissut uuden politiikkasuosituksen, joka muistuttaa, että lapsilla on erityinen oikeus suojeluun myös muuttoliikkeessä. On myös yhteiskuntamme etu huolehtia pakolaislasten oikeusturvasta ja hyvinvoinnista, sillä tulevina vuosina he ovat mukana rakentamassa yhteistä tulevaisuuttamme.
Lastensuojelun Keskusliiton kevätkokous 2026: Kansalaisjärjestöt tuottavat toivoa ja hyvinvointia26.5.2026 14:53:00 EEST | Tiedote
Lapsi- ja perhejärjestöissä kannetaan huolta lasten, nuorten ja perheiden palveluiden heikentymisestä julkisen järjestörahoituksen pienentyessä merkittävästi. Yhteiskunta, jolla ei ole varaa empatiaan ja solidaarisuuteen, ei kasvata maailman onnellisinta kansaa. Kansalaisjärjestöt kannattaa valjastaa tuottamaan ihmisille hyvinvointia, osallisuutta ja toivon näköaloja – ja yhteiskunnalle säästöjä.
Ilman rakkautta ei ole vaikuttavaa lastensuojelua18.5.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Jokainen lapsi ansaitsee rakkautta, myös lastensuojelun sijaishuollon piirissä ollessaan. Uusi julkaisu Rakkaus systeemisen muutoksen vipuvoimana julistaa, että ilman rakkautta ei voi olla vaikuttavaa lastensuojelua sekä kuvaa, millä tavoin sijaishuollossa voitaisiin mahdollistaa rakkauden, välittämisen ja lämmön kokemuksia ihan jokaiselle lapselle ja nuorelle.
Apu jää saamatta monelta – kehysriihi oli valtava pettymys sote-järjestöille28.4.2026 15:26:26 EEST | Tiedote
Sote-alalla toimivat järjestöt saivat viime viikon hallituksen kehysriihestä järkyttäviä uutisia. STEAn kautta jaettaviin avustuksiin tehdään 50 miljoonan euron lisäleikkaus. Kokonaisuudessaan tällä hallituskaudella sote-järjestöjen avustukset laskevat reilusta 380 miljoonasta eurosta 190 miljoonaan euroon. Järjestöt ovat olemassa ihmisiä varten, joten lopulta leikkaukset osuvat heille tarjottavaan apuun, tukeen ja edunvalvontaan.
Lapsi- ja perhejärjestöjen kannanotto kehysriiheen: Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnista on pidettävä kiinni9.4.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Lapsiin ja perheisiin kohdistuvat säästöt eivät vahvista julkista taloutta, vaan luovat pitkällä tähtäimellä uusia kustannuksia ja heikentävät samalla merkittävästi lasten hyvinvointia. Lapsi- ja perhejärjestöt muistuttavat, että kevään kehysriihessä hallituksella on mahdollisuus kääntää suunta ja asettaa lapset etusijalle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme