SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kimmo Kiljunen: Koston kierre on saatava loppumaan

25.8.2024 12:11:30 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

SDP:n Kimmo Kiljunen vaatii, että satavuotinen koston kierre ja silmitön väkivalta Gazan alueella on saatava pysäytettyä. Perimmäinen kysymys on siitä, että kaksi kansaa pystyisivät elämään yhdessä samalla alueella.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

Viikonloppuna julkaistussa SDP:n ajankohtaiskannanotossa Lähi-idän tilanteeseen vaaditaan, että Suomen tulee toimia Lähi-idässä rauhan puolesta ja tukea demokraattisen palestiinalaishallinnon sisäistä hyväksyttävyyttä ja sen voimavarojen kasvattamista kahden valtion mallin toteuttamiseksi.

– Haluamme tukea aselevon ja poliittisen ratkaisun saavuttamista tunnustamalla Palestiinan valtion, kuten kolme neljästä YK:n jäsenmaasta on jo tehnyt. Tunnustamme palestiinalaisten oikeuden kansalliseen identiteettiin ja oikeuteen elää alueella. Tämän oikeuden tunnustaminen näyttäytyy nyt Palestiinan valtion tunnustamisena ja se on yksi avainkysymyksistä sodan laajenemisen ja alueellisen eskalaation välttämiseksi, sanoo kansanedustaja Kimmo Kiljunen

Kiljusen mukaan tilanteeseen ei ole olemassa sotilaallista ratkaisua. Suomen on tärkeää ottaa askel ja tukea aselepoprosessin käynnistymistä ja vakavien neuvottelujen aloittamista poliittisen ratkaisun löytämiseksi.

– Ryhdy kostamaan, niin kaivat kaksi hautaa. Tätä hautojen kaivamista olemme nyt nähneet vuosikymmenestä toiseen ja se on saatava loppumaan. Sotilaallinen tie ei ole ratkaisu. Molempien osapuolten tulee tunnustaa, että molemmat kansat asuvat tällä alueella nyt ja tulevat asumaan jatkossakin, Kiljunen painottaa. 

SDP vaatii, että humanitäärisen avun perille pääsy Gazan alueelle varmistetaan välittömästi, jotta ahdingossa elävät siviilit saavat tarvitsemansa avun. Terrorismi on yksiselitteisesti tuomittava.

– Kun poliittinen ratkaisu löytyy ja Gazan tilanne on rauhoitettu aselevon myötä, meidän on edellytettävä, että Israel yhdessä kansainvälisen yhteisön kanssa osallistuu Gazan jälleenrakennukseen. Sotarikokset, kuka tahansa niihin on syyllistynyt, on tutkittava ja rangaistava, Kiljunen päättää. 

Yhteyshenkilöt

Kimmo KiljunenKansanedustaja, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja

Puh:050 511 3088

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Nuorten mielenterveyden edistämisen pyöreä pöytä: Tarvitsemme pitkäjänteistä parlamentaarista sitoutumista nuorten mielenterveyden edistämiseen16.3.2026 11:25:00 EET | Tiedote

Eduskunnan nuorten mielenterveyden tukiryhmä järjesti 12.3.2026 pyöreän pöydän keskustelun nuorten mielenterveyden edistämisestä. Tilaisuuteen osallistui muun muassa nuorisoministeri Mika Poutala. Mielenterveyden edistämisestä käytiin asiantuntija-alustusten johdattelema keskustelua yksilön, yhteisöjen ja yhteiskunnan tasolla resilienssin vahvistamisen, yhteisöllisen opiskeluhuollon ja nuorten tulevaisuususkon näkökulmista.

SDP:n Aki Lindén: Ministeri Rydmanin puheissa ja hallituksen teoissa ristiriita sote-rahoituksessa14.3.2026 14:57:36 EET | Tiedote

Tuore sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman oli tänään Ykkösaamussa haastateltavana. Ministeri vältti selvästi voimakkaita kannanottoja ja toisti pääosin jo aikaisemmin esitettyjä linjauksia. Hän totesi muun muassa, että julkinen sektori on ensisijainen sosiaali- ja terveyspalveluissa ja yksityinen sektori täydentävä sekä että hyvinvointialueiden rahoituslaki vaatii korjauksia.

SDP:n Eloranta: On vihdoin aika siirtyä kaikille yhteiseen katsomusaineeseen14.3.2026 09:32:56 EET | Tiedote

SDP:n kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta pitää opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmän loppuraportin 12.3. julkaistua ehdotusta yhteiseen katsomusaineeseen siirtymisestä erittäin tervetulleena. Eloranta toivoo, että opetusministeri Adlercreutz aloittaa uudistuksen valmistelun pikaisesti ja toivoo viimeistään seuraavan hallituksen tuovan uudistuksen eduskuntaan.

Sote-valiokunnan opposition edustajien kannanotto: Hallituspuolueet päättivät rikkoa lakia13.3.2026 15:23:03 EET | Tiedote

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta käsitteli tänään vanhuspalveluita koskevaa säästölakiesitystä ja päätti lakiehdotuksen etenemisestä. Lähes kaikki valiokunnan kuulemat valtiosääntöoikeuden asiantuntijat vaativat lausunnoissaan asian lähettämistä vielä perustuslakivaliokuntaan perustuslaillisuuden varmistamiseksi tai jopa ministeriöön uudelleen valmisteltavaksi. Valiokunta sai lisäksi tarkan ja kiistattoman virka-arvion, jonka viesti oli yksiselitteinen: Asia on saatettava perustuslakivaliokuntaan perustuslaillisuuden arvioimiseksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye