Apinarokon tarttuminen ihmisestä lemmikkiin on erittäin harvinaista
Vaikka apinarokosta ei kaikkea vielä tiedetäkään, on tartunnan siirtyminen ihmisestä kissaan tai koiraan äärimmäisen harvinaista.
Tuoreen USA:ssa tehdyn tutkimuksen mukaan apinarokko ei tartu ihmisestä lemmikkiin. Taudin tarttuvuutta tutkittiin kotitalouksissa, jossa apinarokkoa sairastavalla henkilöllä oli lemmikkejä.
Apinarokkovirus kuuluu Orthopoxvirusten sukuun, johon kuuluvat muun muassa lehmärokkovirus, ontelosyylävirus, sekä isorokkovirus. Apinarokko on zoonoottinen tauti eli se tarttuu eläinten ja ihmisten välillä. Lähinnä kotoperäisissä Keski- ja Länsi-Afrikassa elävistä jyrsijäpopulaatiossa esiintyvä tauti on levinnyt Eurooppaan. Kotoperäinen tarkoittaa lajia, joka on sopeutunut elämään tietyllä maantieteellisesti rajatulla alueella.
Eläimistä eri apinalajit, monet jyrsijät, kanit sekä koirat ovat alttiita infektioille ja voivat levittää tautia. Taudin koko isäntävalikoima on vielä tuntematon ja useat kotieläinlajit voivat olla virukselle herkkiä. Euroopassa elävillä luonnonvaraisilla eläimillä virusta ei ole toistaiseksi tavattu.
Käänteisiä zoonoottisia tapauksia eli joissa apinarokko on tarttunut ihmisestä koiraan, on tavattu edellisen epidemian aikana maailmalla kaksi; toinen Brasiliassa ja toinen Ranskassa. Apinarokon tarttuminen ihmisestä koiraan tai kissaan on mahdollista, mutta erittäin harvinaista, tätä tukee USA:ssa elokuussa 2024 julkaistu tutkimus.
- Vaikka kaikkea ei apinarokosta tiedetäkään, on tämänhetkisen tutkimustiedon perusteella äärimmäisen epätodennäköistä, että apinarokko leviää tautia sairastavasta ihmisestä lemmikkiin, kertoo klinikanjohtaja ja eläinlääkäri Teija Immonen Evidensian Kissaklinikka Felinasta.
Suomessa raportoitiin vuosina 2022–2023 yhteensä 43 apinarokkotapausta. Tänä vuonna tartuntoja ei ole ilmaantunut. Ajankohtaista lisätietoja apinarokosta ja sen leviämisestä saa muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä WHO:n verkkosivuilta.
Lisätietoja:
Klinikan johtaja, eläinlääkäri Teija Immonen, Kissaklinikka Felina, Evidensia, 050 545 7310, teija.immonen@evidensia.fi
Eläinlääketieteellinen johtaja, eläinlääkäri Sanna Silvonmäki, 040 538 6876, Evidensia, sanna.silvonmaki@evidensia.fi
Evidensia-verkoston 47 eläinlääkäriasemaa- ja sairaalaa tarjoavat lemmikille kattavan hoidon vuorokauden ympäri koko Suomessa. Evidensia-verkostoon kuuluvat Evidensia ja Omaeläinklinikka ovat osa IVC Evidensiaa, Euroopan suurinta eläinlääkäripalvelujen tarjoajaa, johon kuuluu yli 2 500 eläinlääkäriasemaa ja -sairaalaa 20 maassa.
Yhteyshenkilöt
Jari PulkkinenViestintäpäällikköEvidensia Eläinlääkäripalvelut Oy
Puh:040 6610 787jari.pulkkinen@evidensia.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Evidensia Eläinlääkäripalvelut Oy
Anssi Tast Suomen Evidensian toimitusjohtajaksi13.5.2025 17:18:48 EEST | Tiedote
Evidensia on nimittänyt eläinlääketieteen tohtori Anssi Tastin uudeksi toimitusjohtajaksi. Nimitys on voimassa välittömästi.
Evidensia växer och investerar i Finland genom att öppna en toppmodern smådjursklinik i Karleby28.1.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Evidensia Djurvårdstjänster öppnar en ny djurklinik, KarleVet, i Karleby i mars-april. Kliniken skapar 18 arbetsplatser för veterinärmedicinska yrkespersoner.
Evidensia kasvaa ja investoi Suomessa avaamalla huippumodernin pieneläinklinikan Kokkolaan28.1.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Evidensia Eläinlääkäripalvelut avaa uuden eläinklinikan, KarleVetin Kokkolaan maalis-huhtikuussa. Klinikka luo 18 työpaikkaa eläinlääketieteen ammattilaisille.
Veterinärens tips för en säker jul för husdjur18.12.2024 09:15:19 EET | Tiedote
Julen är en fest för oss människor, men den medför många faror för våra husdjur. Det kan vara en utmaning att hålla koll på vad djuren sysselsätter sig med mitt i julstöket. Med några råd från veterinären kan du skapa en säker jul för ditt husdjur.
Eläinlääkärin niksit lemmikin turvalliseen jouluun18.12.2024 09:05:38 EET | Tiedote
Joulu on meille ihmisille juhlaa, mutta tuo lemmikille paljon vaaroja. Eläinten touhuja on haastavaa valvoa jouluaskareiden tiimellyksessä. Muutamalla eläinlääkärin neuvolla voit luoda omalle lemmikillesi turvallisen joulun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme