Sponda Real Estate Oy

Sampo Oyj:n pääkonttori muuttaa Spondan omistamaan Fabian 21 -toimitaloon Helsingin ydinkeskustassa

27.8.2024 09:00:00 EEST | Sponda Real Estate Oy | Tiedote

Jaa

Pohjoismaisen vahinkovakuutuskonsernin Sammon pääkonttori muuttaa kiinteistösijoitusyhtiö Sponda Oy:n omistamaan ja uudistamaan Fabian 21 -toimitaloon Helsingin ydinkeskustassa. Fabianinkatu 21:een kesällä 2025 muuttava Sampo on toiminut samassa kiinteistössä 2000-luvun alkupuolella. Modernisoitu ja edustava täyden palvelun talo tulee tarjoamaan Sammolle kansainvälisen tason tilat ja runsaan kattauksen arjen sujuvuutta helpottavia palveluja.   

Uusien toimitilojen valinnassa Sampo painotti ensisijaisesti keskeistä sijaintia Helsingin ydinkeskustassa.

”Halusimme tarjota henkilöstöllemme modernit ja viihtyisät tilat, jotka olisivat helposti saavutettavissa ja jotka houkuttaisivat etätöistä konttorille vielä nykyistä useammin. Toimitilojen piti myös täyttää korkeat vastuullisuusstandardimme”, sanoo Sammon riskienhallintajohtaja Kai Sotamaa.

Sammon käyttöön toteutetaan Fabian 21:ssä kokonainen 2 800 neliön kerros, jonka terasseilta avautuvat näkymät Helsingin kaupunkimaisemaan. Oma valmistuskeittiö, studio sekä edistykselliset neuvottelutilat ovat osa Sammon uutta inspiroivaa ja vaikuttavaa työympäristöä. Työntekijöiden hyvinvointia tukevat myös saman katon alla sijaitsevat ravintolat Bank ja Scolare, viinibaari Enoteca Banco Vini, Elixia-kuntosali, auditoriotilat sekä tyylikäs aula, joka tarjoaa laadukkaat ja monipuoliset vastaanottopalvelut.

”Yritykset panostavat yhä enemmän henkilökuntansa hyvinvointiin tarjoamalla viihtyisiä ja keskeisillä paikoilla sijaitsevia tiloja, jotka edistävät yhteistyötä, oppimista ja innovointia. Henkilökunnan vuorovaikutus on ratkaisevan tärkeää työntekijöiden hyvinvoinnin, yrityksen kehityksen ja yrityskulttuurin vahvistamisen kannalta. Olen iloinen, että voimme tarjota Sammolle tilat, jotka tukevat yrityksen tavoitteita luoda henkilökunnalleen inspiroiva ja viihtyisä työympäristö”, Spondan toimitusjohtaja Christian Hohenthal sanoo.

Fabian 21 on BREEAM In-Use Excellent-tasolla ympäristösertifioitu talo, jossa käytetään 100-prosenttisesti uusiutuvaa energiaa. Syksyn 2024 aikana talon katolle asennetaan aurinkovoimala. Fabian 21:ssä on panostettu myös jätteiden lajittelu- ja kierrätysmahdollisuuksiin. Lisäksi Fabian 21:n sähköautojen latauspisteet, viihtyisät sosiaalitilat, pyörien säilytys- ja huoltotilat sekä inspiroiva ympäristö meren ja puiston läheisyydessä kannustavat kestävään liikkumiseen.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Sponda Oy on Suomen johtava kiinteistösijoitusyhtiö, joka on erikoistunut toimitilakiinteistöjen omistamiseen, hallintaan, kehittämiseen ja vuokraamiseen Suomen suurimmissa kaupungeissa. Asiakaslähtöisillä ratkaisuilla ja korkealaatuisilla kiinteistöillä Sponda luo aktiivisesti alan parhaita käytäntöjä, toimii vastuullisesti ympäristön ja kaupunkikuvan kehittäjänä sekä tukemalla asiakkaitaan.
sponda.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sponda Real Estate Oy

Spondan uusi vastuullisuusohjelma julkaistu: kunnianhimoisena tavoitteena nostaa 60 % kiinteistökannasta A- tai B-energialuokkaan jo tänä vuonna23.1.2026 09:30:00 EET | Tiedote

Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda Oy julkaisi vastuullisuusohjelmansa vuosille 2026–2028. Ohjelma on uudistettu tilanteessa, jossa vastuullisuutta koskeva sääntely on murroksessa. Samanaikaisesti asiakkaiden ja muiden sidosryhmien odotukset vastuullisuudelle kasvavat entisestään ilmastonmuutoksen edetessä. Sponda vastaa näihin muutoksiin asettamalla entistä vaikuttavampia ja konkreettisempia tavoitteita.

Sponda’s new sustainability programme published: an ambitious target of reaching a 60% share of energy class A or B properties this year23.1.2026 09:30:00 EET | Press release

Real estate investment company Sponda Ltd has published its sustainability programme for 2026–2028. As sustainability regulations undergo major transformation — and customer and stakeholder expectations to address sustainability and climate change issues continue to rise — Sponda is strengthening its response with more concrete and effective goals.

Spondan Helsingin ydinkeskustaan rakennuttama Signe-toimitilarakennus harjakorkeudessa6.11.2025 09:01:03 EET | Tiedote

Kiinteistösijoitusyhtiö Spondan rakennuttaman Signe-toimitalon rakennustyöt etenevät aikataulussaan, ja tänään työmaalla juhlitaan harjannostajaisia. Uudishanke Helsingin keskustassa, osoitteessa Mannerheimintie 14 käynnistyi syksyllä 2023 ja talo valmistuu suunnitelmien mukaan vuoden 2026 lopulla. Toimisto- ja liiketilakiinteistöön valmistuu noin 17 000 neliömetriä korkealaatuista ja vastuullista toimitilaa. Talon vuokralaisiksi tulevat konsultointi- ja tilintarkastusyhtiö PwC sekä asianajotoimisto Bird & Bird.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye