Elon Carl Pettersson: Nuorten pitää voida luottaa eläkejärjestelmäämme

"Ympärillämme on tällä hetkellä aivan liikaa tekijöitä, jotka nakertavat nuorten luottamusta tulevaan. Olen hyvin huolissani tulevaisuususkon hiipumisesta ja siitä, miten laajalle sen vaikutukset heijastuvat.
Jutellessa nuorten kanssa Suomen ja heidän tulevaisuudestaan, nousee eläkejärjestelmä yllättävän usein esille. Tällä hetkellä nuorten ajattelua leimaa huoli. Siitä meidän tulee pyristellä eroon ja vahvistaa ei yhtään sen vähempää kuin eläkejärjestelmää, johon jokainen nuori voi luottaa.
Nyt käynnissä olevissa eläkeneuvotteluissa on kuultava nuorempien sukupolvien ääntä. Hyvä tilaisuus tälle on tiistaina 27.8. kun nuorten eläkeneuvottelujen tulokset julkaistaan. Toivon, että opiskelija- ja nuorisojärjestöjen ehdotukset herättävät aktiivista keskustelua", kirjoittaa työeläkeyhtiö Elon Carl Pettersson.
Vanhemmat ikäpolvet saavat eläkejärjestelmästä paremman vastineen
Minusta on tarpeen sanoa ääneen asiat niin kuin ne ovat. Vanhemmat ikäluokat saavat eläke-euroilleen nuoria sukupolvia paremman vastineen.
Haluan kuitenkin korostaa, että eläkeratkaisuille on kussakin ajassa ollut perusteet. Yksi iso tekijä, jota emme aina tässä hetkessä ymmärrä on se, että eri aikoina sekä yhteiskunta että näkymä tulevasta on ollut hyvin erilainen. Syntyvyys on tästä ehkä tärkein esimerkki. Syntyvyyden romahdusmaista laskua ei monikaan ole osannut tässä mittakaavassa ennustaa. Viime vuonna Suomessa syntyi 43 000 lasta, kun vastaava luku oli vuonna 2010 lähes 61 000. Pudotus on ollut järisyttävä ja se ravistelee yhteiskunnan rakenteita ja vaikuttaa merkittävästi myös eläkejärjestelmän kestävyyteen.
Talouskasvun merkitys on suuri
Mikä on avuksi, jos tavoitteena on lisätä sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta eläkkeiden näkökulmasta? Hyvä uutinen on, että eläkejärjestelmässä on jo nykyisellään elementtejä, joilla voidaan tasoittaa nuorempien sukupolvien maksupainetta. Riittävän rahastoinnin huolehtiminen nuorilla ja myös eläkeindeksien ennakkoluuloton tarkastelu pitää olla keinovalikoimassa, jolla voitaisiin vähentää tulevaa maksutaakkaa. Näitä keinoja olisi hyvä tarkastella. Ja mikä tärkeintä – nämä ratkaisut pitää hakea puhtaalta pöydältä, ilman ideologisia silmälaseja.
Petterssonin blogi on luettavissa kokonaisuudessaan Elon verkkosivuilta: https://www.elo.fi/fi-fi/elomedia/2024/nuorten-pitaa-voida-luottaa-elakejarjestelmaamme
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sara SalomaaViestinnän suunnittelupäällikkö
Puh:044 550 5450sara.salomaa@elo.fiTietoja julkaisijasta
Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Sijoitusvarat on hyvin hajautettu kansainvälisesti ja eri omaisuusluokkiin. Ne turvaavat eläkkeet ja luovat pohjaa kestäville tuotoille vuosikymmeniksi eteenpäin.
Suomalaisista yrityksistä joka kolmas ja yrittäjistä noin 40 prosenttia on valinnut Elon työeläkekumppanikseen. Vastaamme noin puolen miljoonan työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä, huolehdimme noin 250 000 eläkkeensaajasta ja noin 30 miljardin euron sijoitusomaisuudesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työeläkeyhtiö Elo
Elos resultat 2024: Placeringsintäkterna steg till 8,5 procent och kostnadseffektiviteten förbättrades ytterligare14.2.2025 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Elos placeringar gav utmärkt avkastning i en varierande verksamhetsmiljö och bäst var avkastningen på noterade aktieplaceringar. Totalavkastningen på fastighetsplaceringar var alltjämt positiv trots marknadsläget.
Elon tulos 2024: Sijoitustuotto nousi 8,5 prosenttiin ja kustannustehokkuus parani entisestään14.2.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Elon sijoitukset tuottivat erinomaisesti vaihtelevassa toimintaympäristössä ja parhaiten tuottivat noteeratut osakesijoitukset. Kiinteistösijoitusten kokonaistuotto pysyi positiivisena markkinatilanteesta huolimatta.
Joka kolmas esihenkilö voi huonommin kuin puoli vuotta sitten22.1.2025 07:35:00 EET | Tiedote
Joka kolmas esihenkilö kokee työkykynsä heikentyneen viimeisen puolen vuoden aikana. Joka kolmas myös kertoo kokevansa korkeaa stressiä ja palautuvansa töistä heikosti. Nämä tulokset selviävät työeläkeyhtiö Elon asiakaskyselystä, johon vastasi 473 johtajaa ja esihenkilöä eri toimialoilta ja eri kokoisista organisaatioista. – Tämä suunta on saatava pysäytettyä. Jos esihenkilöiden jaksaminen heikentyy tätä vauhtia, on joka kolmas esihenkilö riskissä uupua työssään. Se heijastuu laajasti työyhteisöihin. Tällä on kova hinta sekä taloudellisesti että inhimillisesti katsottuna, sanoo Elon tutkimuspäällikkö Mikko Nykänen. Vain 65 % näkee pystyvänsä hyvään työsuoritukseen Kyselyn mukaan vain noin 65 prosenttia esihenkilöistä kokee pystyvänsä hyvään työsuoritukseen. Nykäsen mukaan tulokseen kiteytyy monta arkaa asiaa. Yksi niistä on se, että vain 56 % kokee saavansa riittävästi arvostusta työssään. – Jokainen haluaa, että omalla työllä on jotain merkitystä ja työssä saa onnistumisen kokemuksia.
Korjattu blogi: Elon Tiina Helenius: Trumpillakin on pomonsa – se on korkosijoittaja16.1.2025 13:03:04 EET | Blogi
Huom. blogissa on korjattu lukuja torstaina 16.1. klo 13 "Minkälaisessa tilanteessa Trump astuu valtaan? Hän aloittaa toisen kautensa hetkellä, jolloin USA:n talous on vahva. Huomionarvoista on se, että inflaatio on vielä liian nopeaa, jotta Trump voisi talousohjelmansa puitteissa tehdä mitä tahansa ilman negatiivia seuraamuksia inflaatiolle, markkinakoroille ja osakemarkkinoille, ja tietenkin ennen pitkää talouskasvulle. Jos Trumpin toimet lisäisivät nopeasti liittovaltion alijäämiä veronkevennysten seurauksena, ne yksinään olisivat kenties positiivisia osakemarkkinoille. Vastaavasti Trumpin ehdottamien tullien – erityisesti koskien kiinalaisia tuotteita odotetaan kiihdyttävän inflaatiota ja nostavan markkinakorkoja. Tämä taas painaisi osakekursseja, koska korkeampi korkotaso ja uudelleen kiristyvät rahoitusolosuhteet heikentäisivät ennen pitkää talouskasvua. 2 biljoonan säästötavoite on iso kysymysmerkki Inflaatiota kiihdyttävien toimien vastapainona Trump lupasi ennen vaaleja pienen
”Mitä vähemmän on erilaisia väyliä pois työelämästä, sitä enemmän käännytään meidän puoleemme”16.1.2025 07:15:00 EET | Tiedote
Kaikista ikäryhmistä yli 60-vuotiaat hakivat eniten työkyvyttömyyseläkkeitä Elosta vuonna 2024. Eläkeyhtiössä ennakoidaan, että sosiaali- ja työttömyysetuuksiin tehdyt muutokset yhdistettynä terveydenhuollon haasteisiin tulevat lisäämään työkyvyttömyyseläkehakemusten määrää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme