Sofia Virta: Vihreiden tavoite on kaataa Orpon hallitus – “on aika paljastaa sotebluffi”
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta puhui maanantai-iltapäivänä Vihreiden eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Lappeenrannassa. Virran mukaan on bluffausta väittää, että kaikki sote-alan ongelmat johtuisivat sote-uudistuksesta ja että hoitojonoista leikkaamalla saataisiin säästöjä aikaan.

Virran kesäkokousviesti oli kirkas: hallituspolitiikkaan tyytymättömät Vihreät aikovat kaataa hallituksen.
– Vihreiden tavoite alkavalla politiikan syksylle on kaataa Orpon hallitus, sillä hallituksen päätökset laajasti eri politiikan saroilla on Suomelle haitallisia. Suomen kokonaisedun sijaan, hallituspuolueet keskittyvät oman vallan maksimoimiseen liitossa, jossa kokoomus hyväksyi epäinhimillisen maahanmuuttopolitiikan ja perussuomalaiset hyväksyivät pienituloisilta leikkaamisen saadakseen tehdä epäinhimillistä maahanmuuttopolitiikkaa, Virta sanoitti.
Virran mukaan hallituksen visiottomuus näkyy esimerkiksi hallituksen talous- ja ympäristöpolitiikassa. Ennen kaikkea Virtaa huolestuttaa lasten ja nuorten tulevaisuus.
– Vetoan, että koko yhteiskunta havahtuisi siihen, mitä lasten ja nuorten arjessa tapahtuu. Lapset eivät ole vastuussa itsestään. Hallitukselta puuttu täysin kokonaiskuva siitä, mistä turvallinen lapsuus ja ehjä nuoruus rakentuu, Virta sanoo.
Virta pitää hallituksen puhetta hoitojonoista leikkaamisella säästämisestä perättömänä.
– On aika paljastaa hallituksen sotebluffi: väite, että kaikki sosiaali- ja terveyspalveluiden ongelmat johtuisivat sote-uudistuksesta ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. On bluffausta väittää, että leikkaamalla hoitojonoista saataisiin säästöjä aikaan. Sairaudet eivät odottelemalla katoa, mutta niiden hoito kallistuu. Hoitojonoista leikkaamalla säästöä saadaan vain, jos ihmisiä kuolee – ja tätä ei taatusti kukaan halua, Virta tiivisti.
Virta peräänkuuluttaa hyvinvointialueille aikaa sopeuttaa talouttaan.
– Aivan ensimmäiseksi hyvinvointialueille pitäisi nyt antaa työrauha. Kyseessä on ollut Suomen historian suurin organisaatiouudistus ja on hölmöyttä kuvitella, että se olisi tullut yhdellä kaudella valmiiksi. Korjauksia malliin tarvitaan, mutta säästöjen hakemiseen pitäisi antaa hyvinvointialueille pidempi aika, Virta linjasi.
Virran mukaan Vihreät aikovat tehdä kaikkensa, jotta lapsiin ja nuoriin kohdistuvia leikkauksia perutaan.
– Lupasin aikoinaan lastensuojelussa, etten ole hiljaa ennen kuin muutosta tapahtuu ja tuon lupauksen aion pitää. Vihreät tulevat tästä hetkestä itsenäisyyspäivään saakka esittämään hallitukselle joka viikko yhden ratkaisun toiveikkaamman lapsuuden ja nuoruuden rakentamiseksi, Virta lupaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiMarena AhonenViestintäsuunnittelijaVihreiden viestintä
Puh:+358 50 589 3391marena.ahonen@vihreat.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Ex-ministeri Mikkoselta tiukka vaatimus: “Hallituksen ilmastopaperit julki”14.11.2025 14:28:27 EET | Tiedote
Ympäristöministeriö sekä suomalaiset ympäristöjärjestöt ovat ajautuneet oikeuskiistaan siitä, ovatko hallituksen ilmastopolitiikkaan liittyvät asiakirjat julkisia. Entinen ilmasto- ja ympäristöministeri Krista Mikkonen pitää ministeriön toimintaa käsittämättömänä.
Sofia Virta: Sote ja suomalaiset eivät kaipaa syyttelyä vaan toimivia palveluita, ratkaisuja ja puoluerajat ylittävää yhteistyötä13.11.2025 15:40:15 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta sanoo, että soten pelastamisesta ei pidä tehdä puoluepoliittista asiaa. Virran mukaan on poliitikkojen yhteinen velvollisuus varmistaa, että sote-ammattilaiset voivat tehdä työnsä niin, että jokainen ihminen voi luottaa saavansa apua, kun sitä tarvitsee.
Vihreiden Harjanne: Suomen on otettava mallia Islannista ja herättävä Atlantin AMOC-romahduksen riskeihin13.11.2025 14:38:32 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Atte Harjanteen mukaan Atlantin AMOC-kiertoliikkeen pysähtymisen määritteleminen kansalliseksi turvallisuusuhaksi on Islannilta perusteltu teko, josta Suomen pitäisi ottaa mallia.
Vihreiden Forsgrén paperittomien terveydenhuollosta: “Oikeus terveyteen on ihmisoikeus – tämä hallituksen syrjivä päätös on korjattava hyvinvointialueilla”13.11.2025 11:30:39 EET | Tiedote
Vihreitä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa edustava Bella Forsgrén jätti valiokunnassa vastalauseen hallituksen esitykseen, jossa paperittomana Suomessa oleskelevilta rajataan oikeutta julkiseen terveydenhoitoon.
Sofia Virta: kokoomus taipui perussuomalaisten talutushihnassa lykkäämään metsäkatoasetusta, vaikka faktat velvoittavat toimimaan päinvastoin12.11.2025 14:58:42 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kritisoi komission metsäkatoasetuksen toimeenpanoa lykkäävää esitystä ja hallituksen päätöstä tukea komission linjaa. Suuri valiokunta päätti keskiviikkona puoltaa valtioneuvoston kantaa, joka tukee komission esitystä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme