Oiva Toikan elämäkerta osoittaa tunnetun muotoilijan monipuolisen uran taiteen eri aloilla
27.8.2024 08:30:02 EEST | Kustannusosakeyhtiö Siltala | Tiedote
Jutta Ylä-Monosen kirjoittama Oiva Toikka – Taiteilijan elämä -teos kertoo arvostetun taiteilijan laaja-alaisesta urasta aina tunnetuista lasilinnuista vähemmän tunnettuihin töihin lavaste- ja pukusuunnittelijana.

Taiteilija Oiva Toikka tunnetaan lasilinnuistaan ja näyttävistä, värikkäistä lasiveistoksistaan. Hän ehti yli 60 vuotta kestäneen taiteilijanuransa aikana tehdä myös keramiikkaa ja kuvituksia sekä suunnitella kankaita Marimekolle. Sen sijaan Oivan pitkä ja menestyksekäs ura teatterin ja oopperan lavaste- ja pukusuunnittelijana on jäänyt varsin tuntemattomaksi. Jutta Ylä-Monosen kirja Oiva Toikka – Taiteilijan elämä luo ensimmäisen kerran kattavan kuvan lahjakkaan Oiva Toikan elämästä ja monialaisesta urasta taiteilijana.
Oiva Toikka syntyi 1931 Viipurin lähellä Säiniön kylässä 10-lapsisen perheen rakastettuna kuopuksena. Hän alkoi piirtää intohimoisesti heti, kun kynä pysyi kädessä. Hänen poikkeuksellinen lahjakkuutensa huomattiin jo opintojen aikana Ateneumin keramiikkaosastolla. Sieltä tie johti Arabian taideosastolle ja vihdoin Nuutajärvelle Kaj Franckin läheiseksi työtoveriksi. Intohimo lasiin vei mennessään. Oiva heittäytyi täysillä luovaan työskentelyyn ja sai ympärillään olevat ihmiset innostumaan. Rakastettujen käyttölasisarjojen, muun muassa Kastehelmen, Floran ja Pionin, rinnalla taidelasi sai vähitellen yhä isomman roolin.
Kansainvälisesti palkittu ja arvostettu taiteilija sai leikkiä läpi elämän rakastamiensa materiaalien parissa. Ura huipentui elämän loppupuolella yhteistyöhön muranolaisen lasinpuhaltaja Pino Signoretton kanssa. Siellä syntyivät suurikokoiset uniikit lasiveistokset.
Oiva vierasti suomalaisen muotoilun kultakauden minimalismia. Hänen taidettaan leimasi leikkimielisyys ja rönsyilevä mielikuvitus. Elämäniloinen karjalaispoika valloitti kaikki mutkattomuudellaan ja välittömyydellään.
Jutta Ylä-Mononen (s. 1967) on muotoilusta, arkkitehtuurista, taiteesta ja sisustuksesta kirjoittava toimittaja ja tietokirjailija. Hän on opiskellut lasi- ja keramiikkamuotoilua, muotoilujohtamista sekä antiikkia ja modernia sisustussuunnittelua. Ylä-Monosen aiempia teoksia ovat Vuokko – Muotoilija Vuokko Nurmesniemen elämä ja ura (2021) ja Isa Kukkapuro-Enbomin kanssa kirjoitettu kahdestakymmenestäviidestä Kaj Franck -palkitusta muotoilijasta kertova Inspire Me! (2017).
***
Tervetuloa Oiva Toikka – Taiteilijan elämä -teoksen julkistustilaisuuteen keskiviikkona 4.9.2024 klo 12.00 Galerie Forsblomiin (Yrjönkatu 22).
Ilmoittaudu maanantaihin 2.9. mennessä osoitteeseen tiedotus@siltalapublishing.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aino SirkesaloTiedotuspäällikköKustannusosakeyhtiö Siltala
Puh:0503374737tiedotus@siltalapublishing.fiKuvat
Linkit
Kustannusosakeyhtiö Siltala on Aleksi ja Touko Siltalan vuonna 2008 perustama riippumaton kustantamo, joka julkaisee laadukasta kauno- ja tietokirjallisuutta.
www.siltalapublishing.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Siltala
Kotimaisen kaunokirjallisuuden uutuuksia Siltalalta13.8.2026 13:55:41 EEST | Tiedote
Siltalan syksy tarjoaa yllin kyllin laadukasta kotimaista kaunokirjallisuutta: Jouni Inkalan runoutta, Jaakko Yli-Juonikkaan esseitä, lyhytproosaa Marko Järvikallakselta ja uusi romaani Salli Karilta.
Sirpa Kähkösen Marius on hehkuva romaani kaipauksesta10.8.2026 09:08:17 EEST | Tiedote
Finlandia-palkitun Sirpa Kähkösen uusi romaani kutsuu helteiseen siirtolapuutarhaan sekä muistojen matkalle nuoruuden Eurooppaan, haluun ja rakkauteen.
Tuoretta tietokirjallisuutta Siltalalta: Hilja Valtonen ja naisvankien historiaa6.8.2026 10:36:48 EEST | Tiedote
Siltalan kaksi uutta tietokirjaa avaavat näkymiä historiallisiin naisiin kirjallisuudessa ja telkien takana. Anna-Liisa Haavikon kirjoittama elämäkerta kuvaa Hilja Valtosen rohkeaa uraa viihdekirjailijana, joka haastoi aikansa naiskäsityksiä. Johanna Annolan teos Raitahameessa kuvaa naisvankien arkea 1800-luvun Suomessa.
Tervetuloa Siltalan, Teoksen ja Orava-kirjojen media-aamiaiselle 28.8. Radisson Blu Plazaan5.8.2026 12:48:39 EEST | Kutsu
Tervetuloa jo perinteiselle Siltalan, Teoksen ja Orava-kirjojen yhteiselle media-aamiaiselle perjantaina 28. elokuuta kello 9–12 hotelli Radisson Blu Plazan (Mikonkatu 23) Juho-Vilho-saliin.
"Kyllä se oli semmonen savotta" – Scanfilin historia11.6.2026 10:18:06 EEST | Tiedote
”Kyllä se oli semmonen savotta”, muisteli Jorma J. Takanen 13-vuotiaana tulipalopakkasilla ja huonoissa tamineissa tekemiään polttopuiden hakureissuja. Se oli vasta alkua. Varsinainen suursavotta käynnistyi vuonna 1976, kun Takanen perusti Scanfilin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

