Suomi sähköistyy: Uusia keskijänniteliittymä toimitetaan lähes kaksinkertainen määrä
28.8.2024 08:30:00 EEST | Caruna Networks Oy | Artikkeli
Suomi sähköistyy ennen näkemätöntä tahtia. Jakeluyhtiö Carunan data paljastaa Suomen sähköistymisen trendit. Vuonna 2024 jakeluverkkoyhtiöltä on toimitettu elokuuhun mennessä enemmän uusia keskijänniteliittymiä kuin koskaan aiemmin. Viiden vuoden aikana uusien keskijänniteliittymien toimitusmäärät ovat kasvaneet noin 40 prosenttia.

Missä vihreä siirtymä ja energiamurros näkyvät? Ainakin jakeluverkkoyhtiön asiantuntijan työpöydällä. Uusia sähköliittymiä kysellään jatkuvasti, kun yritykset ja teollisuus sähköistävät toimintaansa.
“Keskijänniteliittymä vaatii yleensä myös sen takana olevan sähköverkon rakentamista ja vahvistamista. Siksi toimitusajat ovat aina olleet pidempiä kuin pienjänniteverkossa. Vaikka olemme joutuneet karsimaan verkon kehitysinvestointeja valvontamenetelmämuutoksesta johtuen ja liittymien kysyntä on kasvanut edellisvuodesta niin keskijänniteliittymien toimitusajat eivät ole merkittävästi pidentyneet”, sanoo Carunan asiakas- ja myyntipäällikkö Lauri Latosaari.
Keskijänniteliittymästä puhutaan, kun liitytään suoraan 20 kilovoltin keskijänniteverkkoon. Yleensä tämä on tarpeen, kun asiakkaan tehontarve ylittää 0,7 megavolttiampeeria. Uusia keskijänniteliittymäsopimuksia on toimitettu tänä vuonna jo 20 kappaletta, ja arvioilta saman verran lisää odotetaan loppuvuoden aikana. Viime vuonna keskijänniteliittymiä toimitettiin koko vuonna 30 kappaletta.
Latosaari toimii Carunalla keskijännitteliittymien asiakasvastaavana. Neljän vuoden aikana energiamurros on mullistanut hänen työnkuvansa.
“Kun aloitin Carunalla, ei asiakkailta tullut näin paljon kyselyitä uusista keskijännitteisistä sähköliittymistä. Sitten alkoi aurinkopaneelibuumi, kun ihmiset reagoivat nopeasti sähkön kohonneisiin hintoihin”, Latosaari sanoo.
Nykyään trendinä ovat sähkövarastot eli akut. Niitä on tulossa Carunan verkkoon loppuvuodesta useampia. Kyselyitä akkujen liittämisestä verkkoon on tullut etenkin Lounais-Suomen alueelta. Akut auttavat tasaamaan tuotannon ja kulutuksen välistä tasapainoa uusiutuvan energian lisääntyessä sähköverkoissa.
“Meiltä pyydetään keskijänniteliittymää sähkövarastolle lähes päivittäin, sanoisin hiharavistuksena että 90 % kyselyistä on akkuja. Muutos on ollut mielettömän nopea. Erityisesti akkukyselyt ovat lisääntyneet rajusti vuoden 2024 aikana”, Latosaari sanoo.
Myös datakeskusten lisääntyminen ja sähköautoilu vaativat uusia sähköliittymiä.
“Sähköverkko ei meinaa pysyä sähköistymisessä perässä. Meidän olisi investoitava sähköverkon kapasiteetin kasvattamiseen, jotta sähköverkosta ei tule pullonkaulaa vihreälle siirtymälle. Valitettavasti sääntelyn kiristyminen tarkoittaa, että yhteiskunnan tarvitsemia ennakoivia verkonkehitysinvestointeja ei pystytä tällä hetkellä halutussa mittakaavassa toteuttamaan”, Latosaari sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Carunan mediapuhelinCarunan mediapuhelinCarunan viestintä ja markkinointi
Vastaamme mielellämme mediakyselyihin sähköpostitse caruna.info@caruna.fi. Mediapuhelin palvelee kiireellisissä pyynnöissä arkisin klo 9-15.
Kuvat

Caruna lyhyesti
Caruna on suomalainen sähköverkkoyhtiö. Turvaamme luotettavan sähkönjakelun asiakkaille – myös sähkönkulutuksen kasvaessa ja siirtyessämme fossiilisesta uusiutuvaan energiaan.
Investoimalla sähköverkkoon varmistamme, että asiakkaamme voivat käyttää kotimaista, uusiutuvaa energiaa sekä toimia sähkön pientuottajina. Tuomme sähkön yli 737 000 asiakkaallemme Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa, Joensuussa sekä Koillismaalla vastaten 20 % Suomen sähkönjakelusta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Caruna Networks Oy
Sähköverkot nousivat turvallisuuskysymykseksi – raportti varoittaa varautumisen puutteista2.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Carunan ja Nordic West Officen tuoreen raportin mukaan Suomen on vahvistettava sähköverkkojen resilienssiä nopeasti. Yhteiskunnan sähköistyminen kasvattaa sähköverkkojen merkitystä samalla, kun uhat monipuolistuvat ja investointitarpeet kasvavat. Tämä tarkoittaa investointeja verkkoihin, varaosavarastoihin, kyberturvallisuuteen ja osaavaan henkilöstöön.
Carunan kattilakunnat: sähkökattilat muuttavat sähkönkäyttöä ja verkon mitoitusta6.5.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Sähkökattilat yleistyvät nopeasti kaukolämmössä ja teollisuudessa. Ne tuovat joustoa sähköjärjestelmään. Kattilat auttavat irtaantumaan fossiilisista polttoaineista, mutta kasvattavat myös paikallisten jakeluverkkojen huipputehoja. Carunan alueella sähkökattilat näkyvät jo datassa: missä niitä on, paljonko ne kuormittavat verkkoa ja mitä on tulossa seuraavaksi? Sähkökattilat yleistyivät laajamittaisesti Carunan alueella vuonna 2023.
Carunan sähköverkon kehittämissuunnitelma julkaistu ─ kerro mielipiteesi30.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Talouskasvu, sähköistyminen ja puhdas siirtymä nojaavat yhä enemmän vahvaan sähköverkkoon. Sähkönkulutuksen lisääntymisen ohella yhä useampi käyttää sähköä samaan aikaan, mikä nostaa huipputehoa ennätysvauhtia. Caruna vahvistaa sähköverkkoa ennakoivasti, jotta muun muassa puhdas energian tuotanto, sähköinen liikkuminen ja lämmityksen sähköistyminen voidaan toteuttaa sujuvasti tulevina vuosina.
Caruna muistuttaa: Tarkista liittymän kapasiteetti ennen sähköauton latauspisteen asentamista14.4.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Sähköautojen yleistyessä yhä useampi kotitalous harkitsee oman latauspisteen hankintaa. Ennen asennusta on kuitenkin tärkeää varmistaa, että kiinteistön sähköliittymässä on riittävästi vapaata kapasiteettia. Näin vältät ylikuormitustilanteet, turhat kustannukset ja mahdolliset viivästykset.
Vaurioitunut kaapeli voi aiheuttaa sähkökatkon, sähköiskun ja jopa hengenvaaran31.3.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Kun sähköverkkoa on siirretty yhä enemmän maan alle, myös maakaapeleiden määrä on kasvanut, ja samalla on kasvanut riski osua kaapeleihin kaivutöissä. On entistä tärkeämpää, että kaivutyöt suunnitellaan huolella ja kaapelien sijainnit tarkistetaan ennen kuin koneet käynnistyvät.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme